31.10.2003 Kouvojen pelintekijä Jukka Toijala upotti SM-Koriksen perjantaisessa ottelussa kaksi kolmen pisteen heittoa. Heitoista ensimmäinen takasi sen, että Toijala nappasi nimiinsä yhden SM-Koriksen ennätyksistä. Toijala on nimittäin onnistunut kolmen pisteen heito(i)ssa 60. ottelussa peräkkäin.
Toijalan katkeamaton sarja alkoi ottelussa LrNMKY-Kataja 2.4.2002. Siitä lähtien Toijala on onnistunut heittämään jokaisessa pelissä vähintään yhden kolmosen sisään. Edellinen ennätys oli Honkaa edustaneen Lonnie Cooperin nimissä, joka onnistui kolmosissaan 59. ottelussa peräkkäin.
Jukka Toijala on tunnettu tarkkakäsi. Osoituksena siitä Toijalalla on onnistuneiden kolmosten peräkkäisotteluiden listalla kolmen parhaan joukossa kaksi erillistä sarjaa. Käynnissä olevan ennätysputken lisäksi Toijala pussitti 48 ottelussa putkeen kolmosen vuosina 1996-97.
Kesän aikana Joensuusta kasvattajaseuraansa Kouvoihin palannut Toijala on ennätyssarjansa aikana heittänyt kolmoset tarkkuudella 215/520 (41,3 %).
Pisimmät putket SM-Koriksen historiassa, joissa pelaaja on heittänyt vähintään yhden onnistuneen kolmen pisteen heiton ottelussa listattuna alle. Listauksessa ottelumäärä, pelajaan nimi, putken kesto, kolmen pisteen heitot putken aikana ja heittotarkkuus prosentteina.
|
60 ottelua |
Jukka Toijala |
02.04.02- |
215/520 |
41,3 % | ||
|
59 ottelua |
Lonnie Cooper |
07.03.01-28.04.02 |
211/490 |
43,1 % | ||
|
48 ottelua |
Jukka Toijala |
10.11.96-09.11.97 |
150/354 |
42,4 % | ||
|
42 ottelua |
Pekka Kurvinen |
01.03.89-02.12.90 |
132/358 |
36,9 % | ||
|
42 ottelua |
Juho Terho |
20.03.02-17.03.03 |
118/283 |
41,7 % | ||
|
41 ottelua |
Petri Jaakkola |
04.03.01-20.10.02 |
123/307 |
40,1 % | ||
|
38 ottelua |
Jari Raitanen |
19.03.89-01.04.90 |
137/334 |
41,0 % |
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.