Jungebrand ja Andersson MM-kisoihin

23.3.2006 Kansainväliset erotuomarit Carl Jungebrand ja Karolina Andersson on nimetty koripallon MM-turnauksiin. Jungebrand saa kunnian päästä miesten MM-kisoihin Japaniin ja Andersson puolestaan naisten MM-kisoihin Brasiliaan.

Carl Jungebrand on toiminut koripalloerotuomarina vuodesta 1978 lähtien. Lisäksi vuonna 1964 syntyneen Jungebrandin kansainvälinen kokemus on vertaansa vailla; FIBA-erotuomarina vuodesta 1986 lähtien yli 1000 kansainvälisessä ottelussa.

Meriittilistallaan hänellä on kahdet olympialaiset (1988, 1996), kahdet MM-kilpailut (1990, 1994), neljät EM-kilpailut (1989, 1993, 1995, 1997) sekä kuusi Euroliigan lopputurnausta (1989, 1990, 1995, 1997, 1999 ja 2005) ja lisäksi kaksi Korac Cupin loppuottelua 1991 ja 1997

Andersson naisten MM-kisoihin

Suomalaiserotuomari Karolina Andersson matkustaa uransa ensimmäisiin MM-kisoihin. Viime syksynä hän tuomitsi Turkissa pelatuissa naisten EM-kisoissa, jotka olivat Anderssonin ensimmäiset arvokisat aikuisten tasolla.

31-vuotias Andersson jakoi tuomioita viime vuonna myös naisten FIBA Euroopan liigan lopputurnauksessa, Final Fourissa, Samarassa Venäjän. Lisäksi hänelle on kertynyt kokemusta nuorten EM-lopputurnauksista.

Vuonna 2000 Anderssonista tuli miesten kotimaisen pääsarjan ensimmäinen naiserotuomari kautta aikain. Kansainvälisenä erotuomarina Andersson toimii nyt neljättä kauttaan. Kuluvalla kaudella hän on viheltänyt sekä miesten että naisten europelejä. 

Viime syyskuussa Teheranissa Andersson toimi kansainvälisen koripalloliiton FIBAn järjestämän erotuomari klinikan toisena ohjaajana. Klinikalle osallistui 23 erotuomaria, jotka olivat kotoisin Iranista, Irakista, Yhdistyneistä Arabiemiraateista, Marokosta, Omanista ja Tajikistanista. Erotuomariklinikka pidettiin Women Islamic Games -turnauksen aikana.

 

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Seurauutisia #2: Alueelliset erotuomarikoordinaattorit tehostamaan ja kehittämään paikallista erotuomaritoimintaa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

Verottajan tulkintamuutos aiheuttanut Korisliigassa vaikeasti ratkaistavan tilanteen

Suomen Koripalloliitto ja Korisliiga-erotuomarit etsivät parhaillaan ratkaisumallia tilanteeseen, johon on päädytty verottajan kiristyneen tulkinnan myötä. Uuden verotulkinnan johdosta suuri osa Korisliigan erotuomareista on ilmoittautunut esteellisiksi oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolella pelattaviin liigaotteluihin. Koripalloliitto pyrkii löytämään ratkaisun Korisliiga-kauden jatkumiselle suunnitellun otteluohjelman mukaisesti.

MM-kisoihin Follow Your Team –paketteja suomalaisille, myyntiin vaiheittain kuluvalla viikolla

Suomen Koripalloliitto on käynyt MM-lipuista neuvotteluita siitä lähtien, kun kansainvälinen koripalloliitto myönsi Suomelle paikan Espanjassa pelattavaan MM-turnaukseen lauantaina 1.2. Maanantaina neuvotteluissa päästiin lopputulokseen, jonka mukaisesti suomalaisille matkanjärjestäjille osoitetaan 2500 Follow Your Team –lippupakettia Suomen MM-alkusarjan otteluihin Bilbaoon 30.8.-4.9.2014. Suomen Koripalloliitto kehottaa omatoimimatkailijoita malttiin, sillä MM-kisajärjestäjät ovat luvanneet mahdollisuuksien mukaan vapauttaa lisää Follow Your Team –paketteja lisää myyntiin loppuviikosta.

30.1.2014 15:50 Liittoa koskeva tiedote

Angry Birds lensi Susijengin MM-kisojen villi kortti –hakemuksen tueksi

Maailmanlaajuiseen menestykseen Angry Birds –pelillään liitänyt suomalaisyritys Rovio on liittynyt Suomen koripallomaajoukkueen tueksi MM-kisojen villi kortti –haun loppumetreillä. Susijenginä tunnettu maajoukkue metsästää yhtä neljästä villistä kortista vuoden 2014 MM-kisoihin.

6.10.2013 20:55 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto hakee Susijengille villiä korttia MM-kisoihin

Suomen Koripalloliitto on päättänyt hakea sykähdyttävästi syyskuun EM-kisoissa pelanneelle Susijengille villiä korttia vuoden 2014 MM-kisoihin. Villin kortin hakuprojekti kantaa nimeä ”Yhdessä MM-kisoihin”, jolla Koripalloliitto haluaa paitsi kiittää faneja ja pelaajia myös kutsua sekä julkisen että yksityisen sektorin mukaan MM-kisapaikan hakuun.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto jatkaa kohti määrän kasvattamista ja laadun parantamista

Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.

Koripalloliitto yhteistyöhön Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa

Suomalaisen pyörätuolikoripallon sekä kehitysvammaisten Unified-koripallon kehittämistyö ja -toiminta siirtyvät vastaisuudessa Koripalloliiton alaisuuteen. Koripalloliitto hakee myös Suomen Paralympiakomitean jäsenyyttä ensimmäisenä maailmanlaajuisen joukkuepalloilulajin lajiliittona Suomessa.

12.4.2011 Pohjoinen alue

Kati Nynäs Koripalloliiton erotuomaritoiminnan päälliköksi

Suomen Koripalloliitto on valinnut erotuomaritoiminnan päälliköksi nokialaisen Kati Nynäsin. Huippupelaajana ja –erotuomarina koriskansalle tutuksi tullut Nynäs aloittaa toimessaan ensi elokuussa.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

Näytä lisää vastaavia