Jungebrand kaikkien aikojen katsotuimmassa ottelussa?

10.8.2008 Neljänsissä olympialaisissaan erotuomarina toimiva Carl Jungebrand oli päätuomarina, kun takaisin vallankahvaan mielivä Yhdysvallat ja isäntämaa Kiina iskivät yhteen Pekingin olympialaisten avajaispelissään. Ottelua seurasi TV:n välityksellä ennakkoarvioiden mukaan miljardi ihmistä.

Mikäli arvio TV-katsojien määrästä saa vahvistuksen, on kyseessä historian seuratuin koripallo-ottelu. Jotta mittakaava tulee selväksi, seurasi vuoden 2006 jalkapallon MM-finaalia 715 miljoonaa ihmistä.  

Kobe Bryantin, LeBron Jamesin ja Dwayne Waden johdolla USA tyrmäsi Yao Mingin tähdittämän Kiinan 101-70.  

Jungebrand on ennen Pekingiä tuominnut olympialaiskoripalloa Soulin kisoissa 1988, Atlantassa 1996 ja Sydneyssä 2000.

Hänen kansainvälinen meriittilistansa on kokonaisuudessaan vaikuttava.  

Vuonna 2006 Jungebrandista tuli ensimmäinen suomalainen erotuomari, joka on jakanut tuomioita miesten MM-finaalissa. MM-tasolla hän on esiintynyt myös vuosien 1990 ja 1994 kisoissa.

Euroopassa Jungebrand on tuominnut kuudessa EM-lopputurnauksessa, joissa finaalissa asti kolmesti (1989, 1997, 2001). Lisäksi Jungebrand on esiintynyt peräti kymmenessä seurajoukkueiden pääsarjan Euroliigan lopputurnauksessa ja viidesti niiden finaalissa saakka (1995, 1997, 1999, 2005, 2006).

Suomessa Jungebrand on valittu mestaruussarjan vuoden erotuomariksi viidesti. Hän vihelsi vuosina 1985-99 pääsarjassa 439 ottelua. Viime vuodet hän on keskittynyt kansainväliseen toimintaan Euroliigassa ja ULEB Cupissa, jonka ohella Jungebrand on toiminut kouluttajana.

Lue myös artikkeli "Korisfanin TV-ohjelma olympialaisista (päivitetty 8.8.)".



Lisätietoja: http://www.fiba.com/olympic_basketball_men
 
23.11.2023 21:22 Susijengi

Susijengi maanantain olympiakarsinta-arvontoihin kolmannesta arvontakorista

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensi maanantain (27.11.) olympiakarsinta-arvontojen arvontakorit. Susijengi on sijoitettu kolmanteen arvontakoriin yhdessä Puerto Ricon, Montenegron ja Dominikaanisen tasavallan kanssa ja kohtaa karsintojen alkulohkossaan joukkueet 2. ja 6. arvontakoreista.

7.11.2023 21:06 Susijengi

Susijengin olympiakarsintalohko arvotaan 27. marraskuuta

Susijengin kesän 2024 olympiakarsintalohko ja -vastustajat julkistetaan alle kolmen viikon päästä. Arvontapäiväksi on valikoitu maanantai 27.11., jolloin kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkistaa päivällä olympiakarsintojen neljä isäntämaata ja arpoo illalla Suomen aikaa klo 19.00 alkaen karsintalohkot.

4.9.2023 07:30 Susijengi

FIBA vahvisti Susijengin kesän 2024 olympiakarsintapaikan

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti MM-kisojen 9.–32. sijoittuneiden joukkueiden loppurankingin ja samalla myös Susijengin paikan kesän 2024 olympiakarsinnoissa. Susijengi ylsi Aasian MM-kisoissa lopulta sijalle 21. ja oli niin ollen MM-kisojen kahdenneksitoista paras eurooppalaisjoukkue.

30.7.2022 15:47 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille trillerimäinen voitto Sloveniasta EYOF:n päätösottelussa – Sudenpennut sijoittui viidenneksi

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit päättyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta, kun Sudenpennut voitti vaikeuksista huolimatta Slovenian niukasti 57-56 (29-25).

29.7.2022 15:58 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Slovakian Banská Bystrican hornankattilassa EYOF:ssä

Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti kisaemäntä Slovakian Banská Bystricassa 66-62 (35-27). Parhaimmillaan 19 pistettä johtanut Sudenpennut sai pidettyä Slovakian takanaan raivokkaasti kannustaneesta slovakialaiskotiyleisöstä huolimatta.

27.7.2022 22:31 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kärsivällisyys palkittiin Saksaa vastaan EYOF:ssä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Sudenpennut sai päihitettyä Saksan 56-50 (32-34). Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi.

25.7.2022 22:20 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue askeleen Belgiaa jäljessä EYOF:n avausottelussa

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit (EYOF) käynnistyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut kärsivät 66-50 (34-26) -tappion Belgialle. Suomen pelit jatkuvat jo huomenna Slovakian Banská Bystrica, kun vastaan tulee Ranska.

22.7.2022 12:51 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla ensi viikolla

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue pelaa ensi viikolla alkavissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla (EYOF). Banská Bystrica, Slovakiassa, 24.-30.7.2022 pelattavien kisojen alkulohkossa Sudenpennut saa vastaansa Belgian, Ranskan ja Saksan.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

19.7.2017 Maaottelu

Poikien koripallomaajoukkue haastaa Euroopan huippumaat EYOF-kisoissa

Suomen joukkue Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille Unkarin Györiin on täydentynyt lopulliseen kokoonpanoonsa, kun poikien koripallojoukkueeseen nimettiin 12 pelaajaa. Koko Suomen joukkue matkustaa keskiviikkona yhteiselle valmistautumisleirille Slovakiaan.

Näytä lisää vastaavia