Juri Heinämäki Forssan Alun päävalmentajaksi

6.5.2022 10:31 Tällä kaudella puolivälieriin jäänyt forssalaisjoukkue on solminut kaksivuotisen sopimuksen Juri Heinämäen, 35, kanssa. Hän toimii jatkossa myös Feeniks Basketin valmennusvastaavana.

Edellisen kerran Heinämäki nähtiin naisten Korisliigassa Pyrinnön valmentajana. Kuva: Ville Vuorinen

Päättyneellä kaudella Heinämäki toimi KTP-Basketin apuvalmentaja Korisliigassa. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa Tampereen Pyrinnön naisten liigajoukkueen päävalmentajana ja miesten joukkueen apuvalmentajana.

Heinämäki aloitti valmentajauransa Forssan Koripojissa, jossa hän valmensi useita ikäluokkia ja toimi edustusjoukkueen päävalmentajana.

– Totta kai on kiva palata tutuille kotikulmille. Perhe palasi jo viime vuonna Tampereelta tänne ja minä olin kauden yksin Kotkassa, mikä kävi itselle ja perheelle raskaaksi. Oli tarve löytää töitä lähempää ja aika nopeasti niitä onneksi löytyikin, Heinämäki sanoo Forssan Lehdelle.

Forssan Alun apuvalmentajina tulevat toimimaan Teet Toome ja Nina Pajanti-Raudus.

Lisäksi Heinämäki aloittaa kesäkuussa myös junioritoimintaa pyörittävän Feeniks Basket Forssan valmennusvastaavana kahden vuoden sopimuksella.

– Alun puolella saan tehdä huippu-urheilua ja sitä tiukkaa kilpailua mestaruudesta ja sarjan kärkisijoista. Feeniks Basketissa taas saan jeesata valmentajia ja olla tukemassa juniorivalmennusta. Feeniks Basketin valmentajat ovat kaikki osaavia, mutta varmasti heillekin tulee vastaan tilanteita, joissa minun osaamiseni on tarpeen, Heinämäki sanoo.

 
29.4.2026 14:52 Naisten Korisliiga

Denis Kucevic palaa BC Nokian naisten päävalmentajaksi kaudelle 2026–27

BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.

28.4.2026 14:57 Naisten Korisliiga

Ella Sahuri ja Honka jatkosopimukseen

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takapelaaja Ella Sahurin (165cm, 20 vuotta) kanssa. Tuore sopimus kattaa pelikauden 2026–27.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

15.4.2026 13:59 Naisten Korisliiga

Erotuomarit valittu Naisten Korisliigan finaaleihin

Naisten Korisliigan finaalisarja Peli-Karhujen ja HBA-Märskyn välillä käynnistyy perjantaina. Finaaliryhmään kuuluu seitsemän erotuomarin joukko.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

Näytä lisää vastaavia