11.5.2021 21:55 Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle päättyneellä kaudella jäänyt KTP-Basket on sopinut valmentajasopimuksen Juri Heinämäen kanssa.

Heinämäki saapuu päävalmentaja Roope Mäkelän johtamaan valmennustiimiin Tampereelta, jossa hän viime kaudella valmensi Tampereen Pyrinnön naisten Korisliiga-joukkuetta. Heinämäen sopimus kotkalaisseuran kanssa on malliltaan 1+1.
– Matkan varrella olen päässyt tekemään vähän kaikkea. Iso merkitys siihen, että päädyin Kotkaan, olivat keskustelut Mäkelän kanssa tulevasta työnjaosta. Roope totesi, ettei hänkään voi tietää kaikkea lajista, ja saanen vastuuta puolustuspelistä, Heinämäki kommentoi KTP:n tiedotteessa.
KTP:lla on toistaiseksi kuusi sopimuspelaajaa korisliigajoukkueessaan. He ovat Topias Kuukkanen, Joni Herrala, Vili Nyman, Emil Uotila, Joonas Timonen ja Markus Rautasalo.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.