Jussi Syrjänen ToPon valmennuksen johtajaksi ja GM:ksi

2.5.2019 21:01 Jussi Syrjänen on palkattu ToPoon johtamaan edustusjoukkueiden toimintaa ja osaksi sekä miesten että naisten valmennustiimejä. Lisäksi hän osallistuu seuran junioritoiminnan kehittämiseen.

Valmentaja Jussi Syrjänen palaa juurilleen. 5-vuotiaana ToPossa koripallouransa aloittanut Syrjänen tekee paluun kasvattajaseuraansa, kun hän on helsinkiläisseuran uusi valmennuksen johtaja ja GM.

Juniorivuodet veivät Syrjäsen Tapiolaan, missä hän aloitti valmennustehtävät junioreiden parissa jo 16-vuotiaana. Syrjänen on valmentanut miehiä ja naisia sekä Korisliigassa että divarissa. Leppävaaran Pyrinnön ja Ringsiden kautta tie toi miehen takaisin Munkkiniemeen ja Torpan Poikiin. Syrjäsen paluu kasvattajaseuraansa tuo mukanaan arvokasta kokemusta ja osaamista sekä edustusjoukkueiden että junioreiden valmentamiseen.

"Lajiin tutustuminen juniori-ikäisenä tapahtui Munkkiniemessä ja siitä lähtien ToPolla on aina ollut paikka sydämessäni. ToPossa odotan yhdessä tekemistä seuran eteen niin toimistolla kuin edustusjoukkueiden päivittäisessä toiminnassa. Kiitos kaikille kenen kanssa olen saanut LePyssä ja Ringsidessa toimia viimeiset neljä kautta”, Syrjänen kommentoi paluuta Munkkaan.

Seuran toiminnanjohtaja Jomi Suhonen on erittäin tyytyväinen Syrjäsen sopimuksesta.

“Olemme pyrkineet löytämään seuraan lisää osaamista niin edustusjoukkueiden kuin junioripuolen toimintaan. Valmennuspanoksen lisäksi molemmat edustusjoukkueemme saavat Jussin myötä nyt henkilön, joka pystyy keskittymään toiminnan kehittämiseen pitkällä tähtäimellä yhdessä seurajohdon kanssa”, Suhonen avaa.

Edustusjoukkueiden valmennustiimien rakennus on hyvässä vauhdissa ja tulevat avoimet harjoitukset vedetään edustusjoukkueiden päävalmentajien sekä Syrjäsen johdolla.

ToPo järjestää avoimet harjoitukset Munkkiniemessä keskiviikkona ja torstaina 8-9.5. Tarkemmat aikataulut ja ilmoittautumiset osoitteessa http://www.topo.fi.

 
26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

19.1.2024 12:25 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan vahva panostus juniorityöhön tuottaa tuloksia

Tapiolan Honka tukee pelaajien kehityskaarta vahvasti tarjoamalla huippuluokan valmennuksen ja harjoitusmahdollisuudet sekä mahdollistaa polun juniorijoukkueista aikuisten kilpa- ja huippukoripallosarjoihin. Timo Mannosen tekemät tilastotutkimukset naisten ja miesten koripallon maajoukkue- ja pääsarjapelaajien pelaajapoluista osoittavat, että Tapiolan Honka on onnistunut pitkäjänteisessä työssä kasvattajaseurana.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

Näytä lisää vastaavia