Juuri kun luulit, ettei paremmin enää voi mennä – Ruotsi sai U18-tytöiltä kyytiä aiempia vastustajiakin reilummin

19.8.2021 21:56 Suomen U18-tytöt pesivät PM-kisoissa Ruotsin peräti 41 pisteen erolla. Pojat sen sijaan joutuivat nielemään ensimmäisen tappionsa.

Suomi pyyhkäisi Ruotsin ohi leikiten. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen U18-tytöille ottelu Ruotsia vastaan PM-kisoissa oli kuin lasten leikkiä. Jo puoliajalle mentäessä johtoasema oli varmaotteiset kymmenen pistettä, mutta summerin soidessa luku oli kasvanut jo 41:een. Ottelun loppulukemiksi merkittiin 50–91 Suomelle.

– Heitimme puoliaikatauolla kaikki puolen kentän hyökkäyksemme suoraan romukoppaan ja lisäsimme kaasua. Halusimme reagoida nopeasti levypalloista ja juosta kenttää. Muodostimme etua mielestäni todella hienosti sen myötä, kommentoi päävalmentaja Jussi Laakso.

Selkein ero edellisen päivän otteluun Tanskaa vastaan oli se, että tällä kertaa Suomella ei ollut vaikeuksia edes levypallopelissä. Irtopallot jakautuivat kirkkaasti Suomen hyväksi 52–33.

Korijuhlissa kunnostautuivat erityisesti Henna Sandvik 18:lla, Annika Aarrejoki 11:llä sekä Kati Ollilainen ja Lilli Hakkarainen kumpikin kymmenellä.

– Tämä oli ylivoimaisesti kesämme parasta tekemistä leirit mukaan lukien. Hienoa, että se tuli juuri tähän Ruotsi-peliin, koska Ruotsi on kuitenkin hyvä joukkue. Tämä oli ennen kaikkea joukkuevoitto, Laakso toteaa.

Ruotsin puolella isoimmat pisteet, 11, teki Saga Eklöv.

Ottelutilastot

Kuva: Ville Vuorinen
Kuva: Ville Vuorinen

Pojille ensimmäinen tappio

Suomen U18-poikien ilta ei sujunut yhtä hyvissä merkeissä kuin tyttöjen. Pojat joutuivat taipumaan PM-turnauksen ensimmäisen kerran, kun Ruotsi voitti heidät tiukan väännön päätteeksi luvuin 76–70.

Yrityksestä ottelu ei jäänyt kiinni. Joukkueen pistehaina useaan otteeseen nähty Miro Little kantoi kortensa kekoon latomalla tauluun häikäisevät 27 pistettä ja kuusi levypalloa, mutta kova työ ei riittänyt.

– Ruotsi on erittäin kookas ja ulottuva joukkue. He puolustivat hyvin passiivista koria suojelevaa puolustusta. Voitto olisi vaatinut meiltä paremmin osumia kaaren takaa, ja jonkun verran menetimme myös palloa. Huomenna on vastassa täysin erilainen vastus, joka on saanut levätä tämän päivän, ja meillä taas on aikainen peli, joten lähtöasetelmat eivät ole täysin tasaiset, mutta huominen täytyy vielä jaksaa taistella. Ruotsin täytyisi hävitä oma pelinsä, jotta turnausvoitto olisi meille mahdollinen, mutta me lähdemme nyt tekemään vain oman osuutemme, kommentoi päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Ruotsalaisista isoimman pistesaldon keräsi Elliot Cadeau, joka tilastoi 21 pistettä.

Ottelutilastot

 
2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

30.6.2022 18:45 Sudenpennut

18-vuotiaille pojille hieno voitto loistokkaan heittopelin saattelemana – tytöt kärsivät niukan tappion

Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.

29.6.2022 19:26 Sudenpennut

U18-tytöille murskavoitto – pojilta vakuuttava esitys

Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

20.8.2021 16:39 Nuorten PM-kilpailut

Suomen U18-tytöt ylivoimaiseen Pohjoismaiden mestaruuteen – pojat ottivat hopeaa

18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat toivat Suomelle kaksi mitalia – tytöille kullan, pojille hopean. Omien turnaustensa arvokkaimmiksi pelaajiksi valittiin Henna Sandvik ja Miro Little.

18.8.2021 22:54 MU18

Suomi jatkoi voittojen tiellä U18 PM-kisoissa – molempien joukkueiden voittomarginaali jälleen yli 20 pistettä

Suomen sekä tytöt että pojat jatkoivat samaa voittokulkua, jonka käynnistivät eilen Islantia vastaan. Tänään reiluin lukemin kaatui Tanska.

17.8.2021 21:23 Nuorten PM-kilpailut

Tilit auki murskavoitoilla – Suomen U18-joukkueiden PM-urakka pyörähti käyntiin

Suomen molemmat U18-joukkueet pääsivät käynnistämään turnauksensa päivää myöhässä, koska maanantai-illan Norja-ottelut jouduttiin perumaan. Se ei virettä silti vähentänyt, sillä kumpikin joukkue otti Islannista avausvoittonsa noin 30 pisteen erolla.

16.8.2021 09:12 Sudenpennut

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien PM-kisat alkavat tänään viiden joukkueen voimin

Kisakallion Susi Training Centerissä alkaa tänään 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomi aloittaa pelinsä vasta huomenna Islantia vastaan, kun Norja joutui perumaan Suomeen matkustamisensa loppumetreillä.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

25.6.2019 11:14 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina PM-kotikisoihin Kisakalliossa

Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.

30.4.2019 11:09 Sudenpennut

Nuorten PM-kisat pelataan kesällä jälleen Kisakalliossa

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.

22.7.2022 21:19 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaille tytöille 40 pisteen voitto Israelista – Puola maksoi kalavelat 18-vuotiaille pojille

Suomen molemmat 18-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat perjantaina ottelut. Tyttöjen maajoukkue voitti Tšekin Klatovyssä Israelin peräti 40 pistettä. Kisakallion Susi Training Centerissä taas pojat kärsivät tappion Puolalle.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

7.12.2020 15:37 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

3.3.2020 10:00 Koripalloliitto tiedottaa

Juha Sten nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi

Juha Sten on kiinnitetty Viron maajoukkueen päävalmentajaksi siirtyneen Jukka Toijalan paikalle nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi sekä vastaamaan HBA Märskyn I divisioona A -joukkueen valmennuksesta.

2.1.2020 09:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevuosi 2020 käyntiin Baltic Sea Cupilla

Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

Näytä lisää vastaavia