K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

30.12.2014 K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Yhteistyön keskipisteenä ovat lapset ja nuoret ja se antaa paikallisille koripalloseuroille uusia työvälineitä toiminnan kehittämiseen. Samalla Koripalloliitto tuo miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” edesottamuksien myötä vahvaan asemaan nousseen susi-brändin koripalloseurojen käyttöön.

– Suomalainen koripallo elää mahtavaa aikaa ja tuore yhteistyö K-ruokakauppojen kanssa on jälleen yksi merkittävä askel eteenpäin. Olemme suunnattoman iloisia siitä, että Keskon kokoinen toimija jakaa kanssamme samaa arvopohjaa ja haluaa olla lisäämässä liikettä sekä olla sijoittamassa tulevaisuuteen – lapsiin ja nuoriin, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

Koripalloliitto, koripalloseurat ja paikalliset K-ruokakaupat tulevat järjestämään vuoden 2015 aikana alakouluikäisille muun muassa koripallotapahtumia sekä Pikkusudet-koriskouluja ympäri Suomen. Tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja kannustaa nuoria liikkumaan.  

– Olemme erittäin innoissamme tästä alkavasta yhteistyöstä. Paikallinen K-ruokakauppias on monille harrastus- ja hyväntekeväisyystoimijoille tärkeä yhteistyökumppani jo nyt, joten laajemman yhteistyön solmiminen tuntui luontevalta, kertoo Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli.

Yhteistyö tukee Keskon vastuullisuustyön tavoitteita sekä periaatetta olla mukana ensisijaisesti sellaisissa hankkeissa, jotka liittyvät lapsiperheiden arkeen ja hyvinvointiin. Mukana ovat kaikki K-ruokakauppaketjut sekä Pirkka. Yhteistyössä näkyy lisäksi K-ruokakauppojen suomalaisen työn puolesta käynnissä olevan kampanjan Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus. 

Ruokakesko on keskeinen toimija Suomen päivittäistavarakaupassa ja sen ketjuja ovat K-citymarket, K-supermarket, K-market ja K-extra. Yli 900 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-kauppiaat, joiden kanssa Ruokakesko toimii tehokkaalla ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakaupat ovat tiiviisti paikallisessa elämässä mukana, edistävät terveellisiä ruokailutottumuksia ja tarjoavat laajat vastuullisesti tuotettujen tuotteiden valikoimat. Ruokakesko ja K-ruokakaupat haluavat tarjota hyvän työpaikan ja tekevät jatkuvaa työtä energian ja ilmaston säästämiseksi. Kannustamme myös henkilökuntaamme, tavarantoimittajiamme ja asiakkaitamme tekemään vastuullisia valintoja. Tehdään hyvää. Yhdessä.

Suomen Koripalloliitto on kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) jäsen, joka järjestää koripallon kansallista kilpailu-, harrastus- ja koulutustoimintaa. Koripallosarjoissa ”Stadista Sallaan” pelataan vuosittain yli 12 000 ottelua. Kansainvälisille kentille Koripalloliitto lähettää vuosittain kymmenen ikäluokkamaajoukkuettaan edustamaan Suomea ja jättämään maailmalle sinivalkoisia jalanjälkiä. 

Henkilöt

 
6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

Molten myös Suomen koripallomaajoukkueiden viralliseksi pelipalloksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

22.7.2011 20:15 EM-karsinnat

Uusi maajoukkuesivusto historiatietoineen avattu Basket.fi-palvelussa

Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten maaottelukesän käynnistymisen kynnyksellä Basket.fi-nettipalvelussaan uuden maajoukkuesivuston. Sivusto sisältää nykyisten maajoukkueiden tietojen lisäksi kaikkien koripallomaaotteluiden ja Suomea edustaneiden pelaajien tiedot vuodesta 1939 nykypäivään, arvoturnauksiin liittyvät faktat sekä kaikkien aikojen maaottelutilastot.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

Susi-tunnuksen päivitys täydentää koripalloperheen uuden visuaalisen ilmeen

Suomen Koripalloliitto on julkaissut maajoukkueiden käyttämästä Susi-tunnuksesta päivitetyn version. Virtaviivaistettu Susi-tunnus täydentää koripallon laaja-alaisen visuaalisen ilmeen uudistuksen, jonka myötä eri sarjojen, liiton ja maajoukkueiden tunnukset muodostavat yhtenäisen tunnusperheen.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

Näytä lisää vastaavia