Kahden lohkon Divisioona B käynnistyy viikonloppuna – RaPy tukee projektissaan pelaajia kentällä ja sen ulkopuolella

8.10.2021 08:17 Miesten I divisioona B pelataan tällä kaudella 15 joukkueen sarjana, joka on jaettu kahteen lohkoon. Sarjaennakossa sukelletaan Divisioona B:n ennakkoasetelmiin ja Raholan Pyrkivän mielenkiintoiseen kehitysprojektiin RaPyn päävalmentaja Juho Jaakkolan tuella.

Raholan Pyrkivän kausi Divisioona B:ssä alkaa viikonloppuna: Kuva: Raholan Pyrkivä/Petri Tuominen.

Raholan Pyrkivä on jo pitkään kärkkynyt Divisioona B:n kärkipaikkoja pitkälti kokeneiden pelaajiensa avulla. Täksi kaudeksi seurassa pistettiin paletti uusiksi, kun painotus siirtyi nuorten pelaajien auttamiseen.

Ideana on tukea nuoria pelaajia sekä kentällä että sen ulkopuolella. Mentoriksi on hankittu Susijengin teräsmies Tuukka Kotti ja kentän ulkopuolella, esimerkiksi työ- ja opiskeluasioissa, auttaa työelämässä kannuksiaan kerännyt Jussi Tanhuanpää.

– Me haluamme antaa nuorille pelaajille mahdollisuuden harjoitella paljon ja laadukkaasti. Sitä kautta he voivat ulosmitata sen, mihin asti he voivat koripalloilijoina päästä. Sitä tukemassa on kokeneempaa runkoa, minkä lisäksi olemme rakentaneet yhteistyötä ylemmäksi BC Nokian kanssa ja alemmaksi YMCA Tampereen kanssa, RaPyn päävalmentaja Juho Jaakkola avaa.

– Proggis on lähtenyt oletettua paremmin käyntiin. Olemme saaneet laajan rosterin, josta jokaiselle nuorelle löytyy pelipaikka. Jos ei meidän Divari B:stä, niin yhteistyöseuroista joko miesten tai junioreiden puolelta.

– Tuukka taas pitää viikoittain mentorointikeskusteluja pelaajien kanssa ja käy kuukausittain paikanpäällä pitämässä isomman kokonaisuuden koko joukkueelle.

Siinä missä Kotti mentoroi pelaajia urheilun puolella, Tanhuanpään johtamana tukea annetaan taustaryhmän puolesta myös kentän ulkopuolelle. Opiskelun, työelämän ja urheilun yhteensovittaminen voi olla nuorelle haastavaa, mutta taustaryhmän vahvat työelämän verkostot mahdollistavat, että Rahola tukee pelaajia löytämään oman paikkansa työ- tai opiskeluelämässä.

– Ykköstavoite on kilpailla jokaisessa ottelussa. Kakkostavoite on, että mahdollisimman moni nuori pelaajaa pääsee meidän kautta kehittymään ja nousemaan mahdollisimman nopeasti korkeimmille sarjatasoille ja isompaan vastuuseen, Jaakkola aloittaa.

– Kolmas tavoite on, että pystymme jeesaamaan kentän ulkopuolella. Jos esimerkiksi haluaa lähteä opiskelemaan, niin pystymme tarjoamaan pelaajillemme valmennuskursseja pääsykokeisiin. Jos on ollut tyhjän päällä, eikä oikein tiedä, mitä haluaa, niin meidän projektin kautta voi saada siihenkin apuja. Muutama pelaaja on jo tarttunut näihin mahdollisuuksiin.

”Voimasuhteista on vaikea sanoa vielä mitään”

Tulevalla kaudella miesten I divisioona B on 15 joukkueen sarja, joka on jaettu kahteen eri lohkoon. Lohko A pelataan seitsemällä joukkueella ja Lohko B kahdeksalla joukkueella. Jokainen Lohko A:n joukkue pelaa runkosarjassa 20 ottelua ja Lohko B:n joukkue 21 ottelua. Kummankin lohkon neljä parasta selviävät pudotuspeleihin, joissa lohkot pelaavat ristiin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen.

– Oman lohkon sisäisten otteluiden painoarvo on tällöin isompi. Kauden alla voimasuhteista on vaikea sanoa vielä mitään, mutta jos toinen lohko on kovempi kuin toinen, niin se aiheuttaa omat haasteensa, Jaakkola avaa tilannetta.

Edelliskaudella Divisioona B:n finaaleissa nähtiin Äänekosken paikalliskamppailu, kun Kipinä Basket ja Äänekosken Huima ottivat mittaa toisistaan. Huima lopulta eteni jännittävien vaiheiden jälkeen sarjanousuun.

– Pelkästään rosterijulkaisujen perusteella voi sanoa, että Kipinä on kahdella ulkomaalaisvahvistuksella kärkikamppailuissa. Kun he ovat jo valmiiksi viime kauden finalisti, niin uskon, että he ovat korkealla.

– PuHu Juniorit on vahvistunut viime kaudesta parilla hyvällä suomalaisella, heillä on hyvä valmennus ja nuori joukkue, joka haluaa eteenpäin. Uskon, että hekin tulevat olemaan kova ensi vuonna.

Miesten Divisioona B käynnistyy perjantaina 8. lokakuuta, kun PuHu Juniorit isännöi Ura Basketia Vantaan Energia Areenalla. Raholan Pyrkivän osalta ottelut alkavat sunnuntaina 10. lokakuuta, jolloin Tesoman palloiluhallille saapuu Pantterit.

 
16.4.2024 21:19 Miesten I divisioona B

Lappeenrannan NMKY I divisioona B:n mestaruuteen liki tuhatpäisen kotiyleisön edessä

Lappeenrannan NMKY kaatoi neljännessä finaalissa Karkkilan 81–72 (35-35) ja vei Divari B:n mestaruuden otteluvoitoin 3-1.

9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

18.2.2022 13:57 Miesten I divisioona B

Miesten I divisioona B jatkuu yhtenä sarjataulukkona – pudotuspelit 10 joukkueella

Liittohallitus hyväksyi keskiviikkona 16.2.2022 pitämässään kokouksessa aikuisten pääsarjaryhmän esityksen miesten I divisioonan pelaamisesta kilpailuvuonna 2021-22 koronasulun jälkeen. Divisioona B:ssä muodostetaan yksi sarjataulukko ja pudotuspelit pelataan 10 joukkueen voimin.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

Näytä lisää vastaavia