Kaikkien aikojen suurin Pirkka Street Basket -kiertue käynnistyy

26.4.2022 13:50 Kahden vuoden tauon jälkeen tuhannet alakoululaiset ympäri Suomen pääsevät jälleen viettämään vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa, kun Pirkka Street Basket -kiertue käynnistyy Järvenpäässä. Tänä vuonna tapahtumia järjestetään enemmän kuin koskaan ennen, kun kiertuerekka pysähtyy huhtikuun lopun ja kesäkuun alun välillä yhteensä 22 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Pirkka Street Basket -tapahtumissa pelataan 3 vs. 3 -pelejä yhteen koriin etukäteen ilmoitetuilla joukkueilla. Tarkoituksena on järjestää vuoden hauskin koulupäivä, jossa pelataan korista – muttei liian tosissaan. Tehtyjä koreja tuuletetaan, pelien välissä tanssitaan musiikin tahdissa ja kavereita kannustetaan kentän laidalla.

Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa. Mukana on paljon aikaisemmilta vuosilta tuttuja järjestäjäseuroja sekä myös täysin uusia paikkakuntia. Tapahtumia järjestetään Helsingistä Rovaniemelle ja Lappeenrannasta Raumalle.

Kiertueen tunnelmia voi jakaa ja seurata #PirkkaStreetBasket -tunnisteen avulla Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Käy seuraamassa Instagramissa Pikkusudet-tiliä, jonne päivitetään kiertueen tunnelmia. Jokaisesta tapahtumasta kirjoitetaan myös uutinen Basket.fi-sivuille.

Kiertueaikataulu 2022

Pvm

Paikkakunta

Järjestävä seura

Pelipaikka

28.4.2022

Järvenpää

Beat Basket Järvenpää

K-Supermarket Pajala

29.4.2022

Kerava

Keravan Kori-80

Keravan aukio

2.5.2022

Loimaa

LoKoKo

Loimaan keskuskoulu

3.5.2022

Rauma

Rauma Basket

K-Citymarket Rauma

4.5.2022

Lapua

Korikobrat

K-Supermarket Lapua

5.5.2022

Äänekoski

Äänekosken Huima

K-Citymarket Äänekoski

6.5.2022

Jyväskylä

HoNsU

K-Supermarket Länsiväylä

9.5.2022

Helsinki

ToPo

Paltsin kenttä

10.5.2022

Salo

Salon Vilpas

K-Citymarket Salo

11.5.2022

Kaarina

Ura Basket

K-Supermarket Katariina

12.5.2022

Turku

YMCA Turku

K-Citymarket Turku Kupittaa

13.5.2022

Riihimäki

Riihimäen Koripalloseura

K-Citymarket Riihimäki

16.5.2022

Espoo

LePY

Sellon Viaporintori

17.5.2022

Karkkila

Karkkilan Urheilijat

Karkkilan tori

18.5.2022

Forssa

Feeniks Basket

K-Citymarket Forssa

19.5.2022

Tampere

Tampereen Pyrintö & YMCA Tampere

Tammelan tori

20.5.2022

Pälkäne

Pälkäneen Luja-Lukko

Kostia Areena

23.5.2022

Vantaa

PuHu-Juniorit

Martsarin liikuntapuisto

24.5.2022

Lappeenranta

Catz 

K-Citymarket Lappeenranta

25.5.2022

Kotka

PeKa & KTP

Karhuvuoren ulkokenttä

31.5.2022

Rovaniemi

Rovaniemen NMKY

Kaupungin uimapaikka

1.6.2022

Oulu

Oulun NMKY

K-Citymarket Kaakkuri

 
14.9.2023 13:53 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue pakettiin Tampereella

Tampereella vietettiin tänään taas vuoden hauskinta koulupäivää.

8.9.2023 13:29 Pirkka Street Basket

Tampereella tanssittiin Pirkka Street Basketissa

Pirkka Street Basketin syksyn kiertueen kolmas viikko taputeltiin tänään Tampereella.

7.9.2023 12:38 Pirkka Street Basket

Laukaan Pirkka Street Basket -tapahtuma

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsi tänään viettämään Laukaan koululaiset.

6.9.2023 16:16 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket villitsi Vimpelissä

Vimpelissä vietettiin tänään vuoden hauskinta koulupäivää koriksen merkeissä.

5.9.2023 14:52 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket Nokialla - mahtava meininki!

Nokialla järjestettiin tänään syksyn suurin Pirkka Street Basket -tapahtuma

4.9.2023 13:51 Pirkka Street Basket

Upea Pirkka Street Basket -tapahtuma Klaukkalassa

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen kolmas viikko lähti tänään käyntiin Klaukkalasta.

1.9.2023 13:04 Pirkka Street Basket

Loviisassa loistava Pirkka Street Basket -tapahtuma

Pirkka Street Basket vietti Pirkan nimipäivää tänään Loviisassa.

30.8.2023 15:13 Pirkka Street Basket

Mieletön Pirkka Street Basket -tapahtuma Mikkelissä

Mikkelissä vietettiin taas vuoden hauskinta koulupäivää koriksen parissa

23.8.2023 15:08 Pirkka Street Basket

Mahtava Pirkka Street Basket -tapahtuma Turussa

Turussa päästiin nauttimaan koriksesta, kun Pirkka Street Basket -kiertue saapui Kupittaalle.

22.8.2023 17:29 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue alkoi Salosta

Tänään päästiin taas viettämään vuoden hauskinta koulupäivää, kun Pirkka Street Basketin syksyn kiertue alkoi Salosta.

17.8.2023 18:08 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket käynnistyy taas - syksyn kiertueella mukana 18 seuraa

Ensi viikolla alkavalla kiertueella koululaiset pääsevät taas viettämään vuoden hauskinta koulupäivää koriksen parissa.

31.5.2023 13:55 Pirkka Street Basket

Kevään Pirkka Street Basket -kiertue päätökseen Oulussa

Oulussa pelattiin katukorista iloisissa tunnelmissa.

30.5.2023 18:05 Pirkka Street Basket

Äänekäs Pirkka Street Basket Äänekoskella

Äänekoskella pidettiin hauskaa katukoriksen parissa sekä kannustettiin äänekkäästi

29.5.2023 18:36 Pirkka Street Basket

Energiantäyteinen Pirkka Street Basket -tapahtuma Vantaalla

Vantaalla vietettiin jälleen Vuoden hauskinta koulupäivää, tällä kertaa Myyrmäessä.

26.5.2023 13:58 Pirkka Street Basket

Kevään Pirkka Street Basket -kiertueen viimeinen kokonainen viikko pakettiin Loimaalla

Välillä satoi vettä, mutta vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin Loimaalla silti hymyssä suin.

25.5.2023 13:05 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket toi katukoriksen taas Kaarinaan

Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin tänään Kaarinassa, jossa korisukat heiluivat ja kannatushuudot kaikuivat kauas.

24.5.2023 14:50 Pirkka Street Basket

Karkkilan Pirkka Street Basketissa nautittiin lämmöstä

Lämpötilat kohosivat lähes hellelukemiin kun koululaiset kerääntyivät Karkkilan torille pelaamaan katukorista

23.5.2023 14:38 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket riemastutti Riihimäellä

Riihimäelle lupailtiin tiistaiksi sadekuuroja, mutta lopulta vuoden hauskinta koulupäivää päästiin kuitenkin viettämään hyvässä säässä.

22.5.2023 15:10 Pirkka Street Basket

Kevään Pirkka Street Basket -kiertueen suurin tapahtuma Järvenpäässä

Järvenpäässä tanssittiin, tuuletettiin ja tehtiin koreja yhteensä yli 800 oppilaan voimin

17.5.2023 13:57 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket rantautui Raumalle

Raumalla vietettiin vuoden hauskinta koulupäivää hieman sateisessa säässä, mutta se ei meininkiä haitannut.

Näytä lisää vastaavia