Kaminen luotsaamaan uusiutuvaa ToPoa

15.5.2007 Tomi Kaminen siirtyy uusiutuvan helsinkiläisjoukkue ToPon peräsimeen kahden vuoden sopimuksella Porvoon Tarmon penkin päästä. ToPo julkaisi tiistaina myös kolme uutta pelaajasopimusta. ToPon tähtipaidan vetävät ylleen ensi kauden kattavilla sopimuspapereilla Pussihukista siirtyvät Timo Heinonen ja Panu Majala sekä Helsingissä uraansa jatkava Jukka Hemdahl.

37-vuotias Kaminen toimi ToPon päävalmentajana jo kaudella 1999-00, jolloin joukkue saalisti hopeaa. Sitä ennen Kaminen saalisti kaksi SM-kultaa ToPon apuvalmentajana. Sittemmin hän on valmentanut kauden Namika Lahtea, kolme kautta Pussihukkia ja vuoden Saksassa, kunnes siirtyi Porvooseen viime kesänä.  

- Tuntuu hienolta palata kotiin, kommentoi Kaminen, jonka valmennusura lähti käyntiin ToPon junioreiden parissa. 

- Henkilökohtaiset tavoitteet ovat aina tietenkin tapissa. Paineita emme kasaa kenenkään niskaan, vaan pyrimme nostamaan suoritustasoamme hyvällä joukkuehengellä ja jakamaan vastuuta tasaisesti. 

- Halusin Heinosen ja Majalan joukkueeseen. Oltiin kundien kanssa mitaleilla kahtena vuotena peräkkäin ja tiedän tarkalleen mitä he tekevät. Hemdahlin Jukkaa olen aina arvostanut uutterana työmyyränä, jonka rooli joukkueelle on tärkeä, Kaminen jatkoi.  

Aiemmin ToPo on julkaissut parhaan ulkomaalaisvahvistuksen tittelin napanneen Jerald Fieldsin siirron KTP Basketista sekä nuorten maajoukkuepelaaja Roope Ahosen värväyksen Salon Vilppaasta.  

- Ahonen on lupaava tulevaisuuden nimi. Fieldsin peliä ihailin koko viime kauden, vaikka hän vastustajajoukkueen riveissä pelasikin, kuvaili Kaminen.  

Haluja vastuunkantoon 

Timo Heinonen on pelannut koko uransa Vantaan Pussihukissa ja siirtyy nyt siis ensimmäistä kertaa uuteen seuraan. 198-senttinen Heinonen tiedetään urheilullisena pelaajana, jolla on tilillään jopa kahdeksan maaottelua. Kuluneella kaudella Heinonen heitti 7,6 pistettä ja otti 2,4 levypalloa kohden.  

- En joutunut kolikkoa heittämään päätöksestä Vantaan ja Helsingin välillä. Ilmapiirin vaihdos tekee 25 vuoden jälkeen varmasti hyvää ja halu menestyä on kova. Toivottavasti Vantaalla ymmärretään päätökseni eikä liikaa lähiökritiikkiä satele, vinkkasi Heinonen Vantaan suuntaan. 

Sekä Heinonen että Majala pelasivat SM-finaaleita kaksi kautta sitten, kun Kaminen luotsasi joukkonsa kaikkien yllätykseksi aina finaaleihin saakka. 203-senttinen ja 113-kiloinen Majala heitti Korisliiga-kaudella 9,8 pistettä ja napsi 5,1 levypalloa ottelua kohden. 27-vuotias jässikkä on mielissään paluustaan Kisahalliin, jonka parketilla hän esiintyi ToPo-paidassa kaudet 1998-00. 

- Hyvä organisaatio, hyvä valmentaja ja muutin juuri Munkkiniemeen. Ikääkin on jo 28 ja mestaruus saavuttamatta, listasi Majala siirtonsa syitä.  

- Fields tulee viemään paljon vastustajien huomiota, joka avaa varmasti minullekin mahdollisuuksia iskeä.  

Kasvavaa hyökkäyspään roolia janoaa myös Jukka Hemdahl, joka on viimeisten liigakausien aikana lähinnä puolustuspään tekemisistään.  

- Aion tehdä paljon töitä kesällä sen eteen, että roolini hyökkäyspäässä kasvaisi.  

”Positiivinen ilme ja talous tärkeimmät” 

FIBA EuroCupiin ensi kaudella pyrkivä ToPo haluaa palauttaa 1990-luvun mestaruusvuosista tutun yleisöönmenevän hurlumhei-hengen takaisin Kisahalliin. Toinen selkeä tavoite ToPolle löytyy talouspuolelta.  

- Menemme talouspää edellä, viivan alle pitää jäädäkin jotain. Kilpailullinen menestys tulee heti siinä perässä. Tuomme iloisuuden ja positiivisen tekemisen yhä voimakkaammin esiin toiminnassamme. Taustoissa on mukana tahoja isolla ToPo-sydämellä, joka sekin helpottaa tulevaisuutemme rakentamista, kertoi ToPon toiminnanjohtaja Aleksi Valavuori.  

- Yleisöllemme haluamme tarjota parempia ottelutapahtumia sekä vauhdikkaampaa peliä. Kaminen tuo varmasti meille hyvin viihdyttävän pelityylin. 

Tiistaisessa tiedotustilaisuudessa Valavuori ennakoi ToPon ensi kauden joukkueen olevan koossa, ainakin pääosin, juhannukseen mennessä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

Näytä lisää vastaavia