Kaminen palaa Saksasta Suomeen

Saksassa koripallon 1. Bundesliigassa säilymistaistelua käyvän Braunschweigin kakkosvalmentaja Tomi Kaminen on tehnyt päätöksensä. Viime keväänä Vantaan Pussihukat SM-hopealle luotsannut Kaminen palaa Suomeen yhden Saksassa vietetyn kauden jälkeen.

– Yksi, joskin sitäkin antoisampi kausi saa riittää tältä erää Saksassa. Perhe odottaa minua Suomessa.  Haluan pitää silti edelleen ovet avoinna Saksan suuntaan, jonne olen ehtinyt luoda sopivasti kontaktipintaa, kertoo Kaminen, joka ei ole ainakaan vielä neuvotellut tulevaisuudestaan suomalaisseurojen kanssa.

Siihen Kamisella ei ole ollut yksinkertaisesti edes aikaa. Henrik Dettmannin alaisuudessa kautensa käynnistänyt ja vuodenvaihteen jälkeen Emir Mutapcicin komentoon siirtynyt Braunschweig kamppailee ankarasti säilymisestä Saksan pääsarjassa.

Braunschweigilla on matkaa kahden voiton verran putoamisviivan paremmalle puolelle ja Frankfurt Skylinersin kantaan. Braunschweig otti viikonvaihteessa tärkeän kotivoiton juuri Frankfurtista numeroin 81-76 (41-44).

– Olimme hävinneet tätä ennen viisi viimeistä kotiottelua loppuminuuteilla, jotka pystyimme nyt kääntämään eduksemme, huokaisi Kaminen helpotuksesta.

– Kaikki on yhä mahdollista, sillä meillä on pelaamatta runkosarjasta vielä seitsemän ottelua. Loppuohjelma on tosin vaikea. Kohtaamme kärkijoukkueista muun muassa Bambergin kahdesti, sekä edelleen myös Kölnin ja Alba Berliinin.

Noopilan ja Matisen peliminuutit vähissä

Suomen maajoukkuekoripalloilijat, Braunschweigin Mikko Noopila ja Frankfurtin Jukka Matinen eivät päässeet loistamaan Kamisen silmien alla.

– Noopila ei pelannut ottelussa lainkaan. Mikko on ollut flunssassa, mutta hänellä on ollut myös vaikeuksia löytää paikkaansa Mutapcicin rotaatioon.

Isossa roolissa Frankfurtin mestaruuskaudella ollut Matinen sai tyytyä jälleen vain kolmeen peliminuuttiin, joiden aikana hän ehti ottaa kaksi levypalloa.

– Matisella on vähän samanlainen tilanne kuin Noopilallakin. Frankfurtin valmentaja Charles Barton on valinnut linjansa. Saksassa sarjat ovat avoinna ulkomaalaisten osalta ja varsinkin jenkit saavat paljon peliaikaa, toteaa Kaminen, jolle loppuratkaisuja vailla oleva kausi on ollut opettava ja avartava kokemus.

– Peli on silti sama kuin Suomessakin. Ei täällä sittenkään olla ideaalisesti paljoakaan Suomea edellä. Resurssit ovat tietenkin toista luokkaa.

– Saksa on opettanut ainakin sen, miten asioita tehdään ja miten niitä ei kannata tehdä.

Tammivaaran ja Stenin MBC ei tartu villiin korttiin

Saksan ykkösbundesliiga on päätetty laajentaa ensi kaudella 18 joukkueen sarjaksi. Joukkuemäärä nousee nykyiseen verrattuna kahdella. Tämä merkitsee samalla sitä, että niin Braunschweigille kuin Frankfurtillekin on tarjolla 100 000 euron hintainen villi kortti, jos ne eivät pysty säilyttämään pelillisesti asemiaan.

Villiä korttia vilautellaan myös 2. bundesliigan kahdessa lohkossa toiseksi sijoittuville joukkueille. Toinen niistä on pohjoislohkossa pelaava, Ari Tammivaaran valmentama ja Juha Stenin vahvistama Mitteldeutscher BC.

– Olen keskustellut asiasta Tammivaaran kanssa. Hän kertoi minulle, ettei MBC lähde villin kortin linjalle. Joukkue jatkaa ainakin vielä ensi kauden kakkossarjassa, tietää Kaminen.

MBC:n peliä pyörittävä Sten oli ottelun tehokkain pelaaja, kun hänen seuransa varmisteli lohkon toista sijaa 82-70 (47-29) -kotivoitolla Rhöndorfista. Sten heitti 18 pistettä, otti kaksi levypalloa ja riisti pallon viisi kertaa vastustajalta.