3.12.2019 09:35 Tänään vietetään Kansainvälistä vammaisten päivää. PuHu:n Markku Poikela kertoo ajatuksiaan pyörätuolikoripallosta sekä erityisliikunnanohjaajan että pelaajan näkökulmasta ja ennakoi tammikuussa käynnistyvää sarjakautta.
Pyörätuolikoripallon SM-sarjassa on kaudella 2019-2020 mukana kolme joukkuetta: PuHu, Tapiolan Honka ja BC Nokia. PuHu lähtee kauteen kirkastamaan viime kauden pronssimitalia.
Liikunta on ollut Markku Poikelalle aina henkireikä. Ennen vammautumistaan Poikelalla oli kilpailullisia tavoitteita erityisesti lumilautailussa. Vammautumisensa jälkeen Poikela kouluttautui liikunnanohjaajaksi. Erityisliikunnanohjaajana Validia kuntoutuskeskuksessa nykyään toimiva Poikela näkee pyörätuolikoripallon pelaajan näkökulman lisäksi myös kuntouttajan roolissa.
- Pyörätuolikoripallo tukee hyvin liikunnallisuutta. Työssäni yritän innostaa kokeilemaan liikuntaa ja lähtemään mukaan toki myös joukkueeseemme. Pyörätuolikoripallossa välineellä on merkitystä. Käyttötuolilla lajia ei oikein pelata, vaan pelatakseen tarvitsee ketterän pelituolin. Välillä haasteeksi nousee se, mistä uudelle pelaajalle saadaan tuoli, toteaa Poikela.
Monipuolisesti edelleen liikuntaa harrastava Poikela ajautui pyörätuolikoripallon pariin reilu 10-vuotta sitten työpaikkansa kautta. Koripalloa Poikela ei ollut pelannut ennen vammautumistaan.
- Pyörätuolikoripallojoukkueita treenasi silloin työpaikallamme ja he yllyttivät minut pelaamaan. Aluksi laji tuntui vaikealta omaksua, mutta lopulta se vei mukanaan, muistelee Poikela.
Pyörätuolikoripallo on tällä hetkellä melko pieni laji Suomessa. Poikelan mukaan pyörätuolikoripalloa voitaisiin tuoda enemmän näkyville esimerkiksi mediassa ja tapahtumissa, jotta kynnys lähteä pelaamaan madaltuisi. Hän nostaa esiin myös esikuvien roolin.
- Esikuvilla on suuri rooli tässä lajissa. Kokeneet pelaajat opastavat uusia lajin pariin ja heillä on merkittävä rooli lajin eteenpäin viemisessä. On tärkeää, että pyörätuolikoripallo integroituu osaksi mahdollisimman monen seuran toimintaa ja lajia voitaisiin tuoda esiin myös seuran muissa ottelutapahtumissa, toteaa Poikela.
Pyörätuolikoripallon SM-sarjassa on kaudella 2019-2020 mukana kolme joukkuetta: PuHu, Tapiolan Honka ja BC Nokia. PuHu lähtee kauteen kirkastamaan viime kauden pronssimitalia.
- Totta kai lähdemme kullasta pelaamaan. Päätavoite on se, että kaikki saavat peliaikaa ja saadaan kasaan tasavahvuinen joukkue. Pelillisesti haluamme pelata fiksua koripalloa ja olla valmiita myös muuttamaan pelityyliä. Hyvä fiilis on avain myös hyvään pelaamiseen, ennakoi kautta Markku Poikela.
- SM-sarjan lisäksi osallistumme ainakin alkuvuodesta 2020 Malmö Open -turnaukseen. Siellä saimme viime vuonna hopeaa ja tänä vuonna lähdemme kirkastamaan sitä. Kansainvälinen toiminta on meille tärkeää ja sitä yhteistyökumppanimme Wellspect Healthcare on isossa roolissa mahdollistamassa, kiittää Poikela.
PuHu:lla on kasassa noin 10-12 pelaajan rinki, jossa pelaajien ikä vaihtelee noin 30-65 vuoden välillä. Joukkueesta löytyy paljon kokemusta, joista Markku Poikela nostaa esiin esimerkiksi jo neljän vuosikymmenen aikana palloilleen Jarmo Leppäsen.
- Oma roolini joukkueessa on enemmän puolustava ja pelinrakentaja. En kuulu avainpelaajiimme, enkä ole niinkään korintekijä. Vastaan siis enemmän pallon syöttämisestä kokeneille korintekijöillemme, kertoo vaikeimman 1.0 vammaluokan Poikela omaa rooliaan joukkueessa.
Tutustu pyörätuolikoripallon vammaluokkiin > https://www.paralympia.fi/etusivu/luokittelu-2/luokittelu/pyoratuolikoripallo/
Pyörätuolikoripallon SM-sarja käynnistyy 11.1.2020. Ensimmäinen turnaus pelataan Honkahallilla.
Suomi kukisti Tanskan pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-51 (24-23). Voiton myötä Suomi sijoittui viidenneksi ja samalla sen ranking tulee nousemaan.
Suomi kukisti perjantaina Unkarin pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa 61-19 (31-9). Voiton myötä Suomi pelaa turnauksen päätöspäivänä lauantaina kisojen viidennestä sijasta Tanskaa vastaan.
Suomi kohtasi turnauksen kolmantena päivänä Portugalin, joka kukisti suomalaiset 65-44 (36-20). Suomen turnaus jatkuu Sarajevossa perjantaina, kun se pelaa sijoista 5-8. toisen lohkon joukkueita vastaan.
Suomi otti avausvoiton miesten pyörätuolikoripallon C-sarjan EM-kisoissa kukistamalla Armenian 72-26 (41-8).
Kahdeksan vuoden tauon jälkeen EM-kisoihin palannut Suomi roikkui pitkään Irlannin mukana, mutta joutui lopulta taipumaan 48–62 (22–30) miesten C-sarjan EM-kisoissa Sarajevossa.
Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue aloittaa Sarajevossa käytävät C-sarjan EM-kisat tiistaina Irlantia vastaan.
Suomen pyörätuolikoriksen maajoukkue valmistautuu parhaillaan syyskuussa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin. Edellisen kerran joukkue nähtiin EM-tasolla kahdeksan vuotta sitten. Joni Laineen mukaan joukkueen valmistautuminen EM-paluuseen on mennyt suunnitelmien mukaan.
Miesten pyörätuolimaajoukkue palaa kansainväliselle tasolle kahdeksan vuoden tauon jälkeen, kun joukkue osallistuu Sarajevossa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin syyskuun puolenvälin tiennoilla.
Uutta tulemista tekevä Suomen pyörätuolikoripallon maajoukkueen nuoret saavat tulevana viikonloppuna tärkeitä kansainvälisiä otteluita, kun joukkue osallistuu Suomessa järjestettävin European Para Youth Gamesiin. Loppuviikon ottelut ovat katsottavissa BasketFinlandin Youtube-kanavalta.
Pyörätuolikoripallon valmennusryhmä kokoontui tammikuussa harjoitusleirille Helsingissä. Päivän kestävä leiri piti sisällään kahdet lajiharjoitukset ja fysiikkatreenin. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran tulevana viikonloppuna.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt pysäyttää kaikki koripallosarjat torstaista 12.3.2020 lähtien koronaviruksen COVID-19 takia.
Pyörätuolikoripallon SM-sarja pelataan kaudella 2019-2020 kolmen joukkueen voimin. Tapiolan Hongan nuoret pelaajat Sini Paukeri, Henri Kössö ja Lasse Tahkoniemi ennakoivat lauantaina alkavaa kautta ja kertovat omista kokemuksistaan pyörätuolikoripallon parissa.
Pyörätuolikoripallon SM-sarja pelataan kaudella 2019-2020 kolmen joukkueen voimin. Vaikka BC Nokia on ensimmäistä kertaa mukana sarjassa, on sillä koossa kokenut pelaajarunko. Kausi käynnistyy 11.1.
Tampereen NMKY juhli Suomen mestaruutta neljän vuoden tauon jälkeen, kun se kaatoi finaalissa Vilppaan. Pronssiottelussa PuHu oli Honkaa etevämpi.
Saksan pyörätuolikoripallon Bundesliigaan noussut Thuringia Bulls kysyi syksyllä 2011 Teemu Partaselta, josko hän olisi kiinnostunut edustamaan nousijajoukkuetta Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Seitsemän vuotta myöhemmin Partanen, 27, on Saksan ja Euroopan koripallomestari sekä suomalaisen pyörätuolikoripallon ehdoton kärkinimi.
Koripallokauden ensimmäinen Suomen mestaruus ratkaistiin Salossa Salon Vilppaan ja PuHu Junioreiden välillä. Finaalissa Vilpas voitti seurahistoriansa ensimmäisen SM-kullan pistein 39-34.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue taisteli itselleen muutaman vuoden arvokisatauon jälkeen EM-kisojen C-divisioonan pronssimitalin. Pronssiottelussa Suomi kukisti Irlannin niukasti 61-58 ja pääsi juhlimaan mitaleja.
Suomen pyörätuolimaajoukkue kukisti kutkuttavassa taistelussa Irlannin lukemin 56-58 ja eteni välieriin, jossa vastaan asettuu C-divisioonan EM-kisojen isäntämaa Portugali. Voitolla Portugalista Suomi etenisi myös finaalin lisäksi B-divisioonaan.
Suomen pyörätuolimaajoukkue aloitti Lissabonin C-divisioonan EM-kilpailut kahdella voitolla Serbiasta (69-40) sekä niukasti isäntämaa Portugalista lukemin 49-47.
Pyörätuolikoripallon maajoukkueen kokeneimpaan kaartiin ja Suomen tunnetuimpiin vammaisurheilijoihin lukeutuva Leo-Pekka Tähti, 31, puhkuu intoa maajoukkueen paluusta kansainväliselle tasolle, heinäkuussa Portugalissa järjestettäviin C-sarjan EM-kisoihin.