Karhu Basket juhli Lapualla Pohjanmaan herruutta: ”Paikallispeli toi lisää sytytystä”

12.10.2019 20:36 Vilpas ja Kataja eivät antaneet vieraiden sarjapisteillä juhlia.

Bojan Sarcevic oli Lapualla suorastaan tulessa. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoen Karhu Basket palasi voittojen pariin, kun Lapuan Kobrat kaatui kotiparketillaan koriluvuin 81–96 (45–44). Voitto Pohjanmaan derbystä oli hallitsevalle mestarille erityisen maukas, sillä Karhu Basketilla oli allaan kaksi tappiota.

– Kyllähän voitto Lapualla aina maistuu. Toivottavasti tällä on nyt kuitattu kaksi vähän yllättävääkin kotitappiota, 17 pistettä tulittanut Okko Järvi toivoi.

Kobrat aloitti ottelun terävästi seitsemällä nopealla pisteellä. Kauhajokelaisjoukkueen päävalmentaja Janne Koskimies ottikin aikalisän jo alle kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Aikalisän jälkeen oranssipaidat olivat jo paremmin valmiina paikallispelin vaatimustasoon.

Toinen puoliaika alkoi Kobrien pisteen johtoasemassa. Jälkimmäisen puoliskon hahmo oli Karhu Basketin kapteeni Bojan Sarcevic (26/6/7s), joka tulitti kaaren takaa kolmosia vailla minkäänlaista epäröintiä.

Sarcevic kasasi tilastosarakkeeseensa 26 pistettä vain yhdeksällä heitolla. Sarcevicin seitsemästä kolmosesta upposi kuusi. Muutoinkin oranssipaidat osuivat kaaren takaa esimerkillisesti: 15/29.

– Meidän keskittyminen oli tänään hyvää ja pistettiin palloa sisään hyvillä prosenteilla, Sarcevic kiitteli.

Sarcevicin ja Järven (17/5) lisäksi yksi ratkaisuhahmo oli levypalloissa kunnostautunut Evan Yates (9/12/4s).

– Paikallispeli toi lisää sytytystä joukkueelle. Meidän terävyys puolustuspäässä ei vieläkään ollut parasta mahdollista, mutta Kobrien heittopeli ei tänään sujunut. Paremmalla heittopelillä heidän olisi kyllä ollut mahdollisuus tehdä se 100 pistettä, Koskimies pohti.

Kobrien ykkönen oli jälleen Jordan Capps (29/7/3s). Julien Lewis (16/4/7s) pelasi myös kotijoukkueesta pirteästi.

–  Iso tasonnosto Ura-pelistä ja nyt näytettiin taas koripallojoukkueelta. Toisella jaksolla meillä oli ehkä parasta puolustusta tällä kaudella. Heittopeli oli tänään huonoa, mutta Karhu toisaalta puolusti palloscreenit hyvin, Kobrien käskyttäjä Ville Turja mietti.

Kobrien kausi jatkuu tiistaina kotisalissa BC Nokiaa vastaan. Karhu Basket puolestaan matkaa keskiviikkona Saloon.

Ottelutilasto

Kataja juhli kotonaan Pyrintöä vastaan

Joensuun Kataja Basket kaatoi vakuuttavasti Tampereen Pyrinnön LähiTapiola Areenalla 88–73 (46–45). Voitto oli kauden toinen Katajalle neljästä ottelusta.

– Saimme toisella puolikkaalla puolustuksen toimimaan kovien yksilösuoritusten avulla. Meillä hyvä viikko tuloksellisesti ja pelillisesti. Nyt kun saamme vielä Omar Calhounin ajettua sisään joukkueeseen, niin hyvältä näyttää, Katajan päävalmentaja Juha Sten hehkutti.

Katajan paras pistetehtailija oli Brandon Walters (20/6). Takamies Jarred Ogungbemi-Jackson (12/11/5s) täytti roolinsa monipuolisesti. Vaihtopenkiltä Matias Ojala (15/3) toi tarvittavia tehoja.

Pyrinnölle tappio oli kauden toinen. Ray Nixon (17/9) ja BJ Raymond (16/4) olivat joukkueensa parhaat tilastojen valossa.

– Rankka peli meiltä tänään. Meillä on palaset olla hyvä joukkue, mutta tänään emme pystyneet saamaan sitä esille, Pyrinnön laituri Nixon harmitteli.

Kataja jatkaa kotikentällään jo maanantaina Korihaita vastaan. Pyrintö isännöi keskiviikkona Lahti Basketballia.

Ottelutilasto

Riku Laine sytytti Vilppaan kotivoittoon

Korisliigan ainoa tappioton joukkue, Salon Vilpas, ei suostunut lauantainakaan taipumaan kotisalissaan. Lahti Basketball kaatui Vilppaan vahvan päätösneljänneksen turvin 89–84 (31–41).

Lahtelaisvieraat olivat ottelussa pitkään niskan päällä. Lahti vei toisen jakson peräti 23–6. Vilpas nousi voittoon toisen puoliajan vahvalla pelaamisella. Etenkin Riku Laine (17/6/3r) toi Vilppaalle valtavan määrän energiaa. 16 minuutissa Laine kokosi Korisliiga-uransa ennätyspisteet: 17.

– Eka puoliajalla ei ollut kivaa oikein kenelläkään, mutta toisella oli aika hauskaa. Lähdettiin löysästi peliin ja Lahti käytti sen hyväksi. Toisella saatiin energiat ylös ja oli hyvä fiilis pelata. Itsellä tuntui, että mitä vaan pistää ilmaan, se menee sisään, Laine hymyili.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Laineen tapaan DJ Laster (17/4) takoi Vilppaalle 17 pistettä. Lahden paras oli Courtney Stockard (28/7). Myös Vesa Mäkäläinen (15/4) jatkoi vahvaa syksyään.

– Onnittelut Salolle ja Rikulle piste-ennätyksestä. Johdettiin 16 pisteellä ja sitten kaveri sai momentumin päälle. Kammettiin vielä itsemme peliin mukaan, mutta lopussa meni liikaa pomputtamiseksi ja tehtiin omia juttuja.  Päästettiin Vilpas juoksemaan ja siinä he ovat parhaimmillaan. Parannettiin kuitenkin selvästi Seagulls-pelistä, Lahden pelintekijä Tuomas Hirvonen (13/6/6s) korosti.

Vilpas saa keskiviikkona vieraakseen Karhu Basketin. Lahti vierailee samaan aikaan Tampereella.

Ottelutilasto

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia