Karhu jatkoi voittamattomana kotonaan kellistämällä KTP:n.

26.11.2014 Kauhajoen Karhun koko kauden kestänyt kotivoittojen putki jatkui Korisliigassa keskiviikkona, vaikka kylässä kävi sarjaa johtava KTP. Karhu kellisti kotkalaiset 96-91 (60-41). Muissa kierroksen otteluissa voitokkaita olivat Kouvot ja Helsinki Seagulls.

Devonne Giles ja Karhu ovat puolustaneet tänä kautena kotiluolaansa tappiottomasti.

Tuomas Hirvonen ja Kouvot nappasivat vierasvoiton Joensuusta.

Melsahn Basabe teki tuplatuplan, kun Seagulls palasi voittojen tielle. Kuvat: Matti O. Koskinen, Kai Kilappa & Francois Perthuis.


Karhu näytti ratkaisevan pelin jo ensimmäisellä puoliskolla, kun se karkasi 22 pisteen johtoon. KTP kehitti kuitenkin toisella puoliskolla kirin, joka nosti sen vain pisteen päähän, viimeksi viimeisen minuutin alussa.
 

- Pelasimme ensimmäisellä puoliskolla erittäin hyvää hyökkäyspeliä. Toisella puoliskolla KTP alkoi puolustaa tiukemmin ja pääsi pallonriistoilla peliin mukaan. Samalla meidän hyökkäyspelimme muuttui epävarmemmaksi, totesi Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
 

Karhusta peräti kuusi miestä ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin. Heistä tehokkaimpia olivat Jermont Horton 18:lla ja Markus Molenius 16 pisteellä.

KTP:stä sekä Brandon Jefferson että Lamonte Ulmer päätyivät 25 pisteeseen.

 

 

Kouvot jaetulle kärkisijalle

 

Kouvolan Kouvot nousi sarjataulukossa jaetulle kärkisijalle KTP:n kanssa haettuaan Joensuusta pisteet Katajalta 91-77 (40-35) -tuloksella.
 

Kouvot hallitsi peliä koko ajan eikä Kataja päässyt johtoon missään vaiheessa. Kolmannen jakson alussa peli oli hetken tasan, mutta jakson lopulla Kouvot repäisi jo ratkaisevan 19 pisteen johdon.

- Haastava matsi. Kolmas matsi 120 tuntiin ja jonkin verran matkustamistakin alla. Pääsyy, miksi pelaamme hyvin on, että kävimme Honka-matsissa pari viikkoa sitten pohjalla, jonka jälkeen harjoittelimme tiukkaan, ja sen ansiosta saimme homman takaisin urilleen, Kouvot-luotsi Jyri Lehtonen kommentoi.
 

Kouvojen voittoa rakensivat Jason Conley 21:llä, Alexander Madsen 20:llä sekä Ville Kaunisto 17 pisteellä ja 14 levypallolla.
 

Vaisusta Katajasta vain Robert Arnold (17) ja Teemu Rannikko (15) pääsivät yli kymmenen pisteen.

 



Seagulls takaisin voittokantaan
 

Helsinki Seagulls katkaisi kolmen pelin tappioputkensa otettuaan Lapuan Korikobrista kotivoiton 69-60 (27-25).
 

Vieraat hallitsivat alkupeliä, mutta Seagulls otti ohjat kolmannella jaksolla, jonka lopussa kotijohto kasvoi jo 21 pisteeseen.

- Hävityt pelit näkyivät ja alussa ei heitot uponneet. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja peli oli aika fyysinen. Olemme menneet pelillisesti oikeaan suuntaan, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.
 

Melsahn Basabe oli voittajien tarkin 21 pisteellä. Paul Carter nakkasi Korikobrille 22 pistettä.

 

 
21.12.2025 20:01 Korisliiga

Korihailta väkevä esitys kotikentällä – Seagulls kaatui ja sarjapisteet tasoittuivat

Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.

20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

Näytä lisää vastaavia