Karhu katkaisi Pyrinnön voittoputken Pyynikillä

26.10.2012 21:25 Korisliigaa puhtaalla pelillä johtanut Tampereen Pyrintö kärsi perjantaina kauden ensimmäisen tappionsa, kun Kauhajoen Karhu katkaisi Tampereella Pyrinnön kuuden pelin voittoputken 78–82 (39–33)-vierasvoitollaan. Illan muut voitot sieppasivat Kouvolan Kouvot ja Namika Lappeenranta.

Ilkka Vuoren Karhu kuritti Pyrintöä Pyynikillä.

Gilberto Clavell kunnostautui, kun Kouvot kukisti Korihait. Kuvat: Francois Perthuis & Matti O. Koskinen.

Pyrintö johti otteluaan Karhua vastaan koko ensimmäisen puoliskon, mutta kolmannella jaksolla Karhun juonikas joukkuepuolustus alkoi kääntää ottelua pohjanmaalaisille.

 

Viimeisellä jaksolla Pyrintö kävi johdossa nelisen minuuttia ennen loppua 71–69-tilanteessa, mutta loppua hallitsi Karhu. Tremaine Ford ja Matias Ojala pussittivat Karhun neljän pisteen johtoon, josta Pyrintö ei enää loppuhetkillä toipunut.

 

– Hyökkäyspelimme tökki ensimmäisen puoliskon, mutta toimi sen jälkeen hyvin. Saimme Pyrinnön kiinni intensiivisellä puolustuksella ja painostimme heille myös paljon pallonmenetyksiä, kertasi Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara.

 

Peräti 24 pallonmenetykseen sortuneesta Pyrinnöstä tehokkaimmat olivat Kenneth Lowe (20/5) ja LaMonte Ulmer (13/9). Lokakuussa hurjassa vireessä ollut Damon Williams (9/10/4 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) pysyi Karhu-puolustuksen syleilyssä.

 

Karhun tehomiehet olivat lopussa kunnostautuneet Tremaine Ford (16/11/4 riistoa) ja Matias Ojala (15/1) sekä Giordan Watson (14/2/4 syöttöä), J’Nathan Bullock (12/8/3 syöttöä) sekä Ilkka Vuori (10/1/6 syöttöä).

 

Pyrinnön tappion myötä jokainen Korisliigan joukkue on nyt sekä voittanut että hävinnyt vähintään kerran. 

Kouvot taas täpärään voittoon 

Kouvolan Kouvot jatkoi täpärien kotivoittojensa sarjaa perjantaina. Joukkue oli tiukoilla Uudenkaupungin Korihaita vastaan, mutta pisteet jäivät Kouvolaan niukasti lukemin 81–79 (34–31).

 

Pitkään muutamalla pisteellä johtanut Kouvot joutui takaa-ajoasemaan viimeisellä neljänneksellä Mikko Jalosen ja Niko Malisen johdattaessa Korihait edelle. Kouvot palasi johtoon viimeisen minuutin alussa Gilberto Clavellin vapaaheitoilla, ja Vernon Taylor lisäsi Kouvojen voittolukemat kahteen pisteeseen vain kaksi sekuntia ennen loppua.

 

Kouvojen voiton voimahahmot olivat ulkomaalaispelaajat Gilberto Clavell (22/6), Chris Hester (20/4) sekä Vernon Taylor (13/7). Korihaista pääsivät parhaiten esille Daniel Horton (19/3), Mikko Jalonen (15/2/3 syöttöä) ja Ramon Dyer (14/10). 

Lappeenranta voitti Namikojen taiston 

Namika Lappeenranta jatkoi tappiottomia kotipelejään lahtelaisen kaimaseuransa Namika Lahden kustannuksella. Lappeenrantalaisvoitto kirjattiin pöytäkirjaan lukemin 79–69 (38–35).

 

Kotijoukkue tarttui johtoon toisella neljänneksellä ja venytti kolmannella jaksolla tiiviin puolustuspelinsä seurauksena kotijohdon kymmeneen pisteeseen. Lahtelaiset eivät enää onnistuneet pääsemään lappeenrantalaisten rinnalle.

 

Amerikkalaispelaajat Matthew Gibson (22/3/7 syöttöä), Greg Logins (16/9) ja Jason Conley (15/5/3 syöttöä) taituroivat kotijoukkueen komeimmat tehot.

 

Ilman Roope Suoniota pelanneen Namika Lahden koko aloitusviisikko keräsi kaksinumeroiset pisteet Emmanuel Hollowayn (14/3/3 syöttöä/3 riistoa) ja Jordan Hasquetin (13/5/4 syöttöä) vastatessa vieraiden kovimmista tehoista.

 

(STT-Basket.fi) 

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

Näytä lisää vastaavia