Karhun päätösjakso liikaa BC Nokialle, Kouvot kotivoittoon Bisonsista

16.1.2016 Korisliigan lauantai piti sisällään kaksi ottelua. Kauhajoella Karhu oli BC Nokiaa etevämpi vahvan päätösjakonsa ansiosta lukemin 89-81 (36-36), ja Kouvolassa Kouvot otti vakuuttavan kotivoiton Bisonsista numeroin 90-65 (48-34). Voitoilla Karhu ja Kouvot jatkavat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 2 ja 3.

Karhun Bojan Sarcevic pelasi hienon ottelun, kun Karhu piti kotihallinsa valloittamattomana tämän kauden Korisliigassa.

Tuomas Hirvonen lukeutui joukkueensa parhaimmistoon, kun Kouvot otti vakuuttavan kotivoiton Bisonsista. Kuvat: Erkki Hautaviita & Matti Koskinen

Kauhajoen Karhun kotitaika pitää edelleen. Karhu otti Korisliigan lauantain kierroksella jo 11:n perättäisen kotivoittonsa kaatamalla BC Nokian lukemin 89-81 (36-36). Karhu ei ole hävinnyt kuluvalla kaudella kotiparketillaan otteluakaan.

Lauantain kamppailu näytti kuitenkin pitkään kotiyleisön näkökulmasta huolestuttavalta, kun BC Nokia nousi tasaisessa ottelussa kuusi minuuttia ennen päätössummeria kuuden pisteen johtoon laituri Daniel Baileyn vapaaheitolla.

Karhu ei kuitenkaan hermoillut, vaan kuroi eron parissa minuutissa kiinni ja kävi kolmen pisteen johdossa ennen kuin nokialaisten sentteri Dragan Labovic tasoitti ottelun kolmen pisteen heitollaan numeroihin 77-77. Reipas minuutti ennen päätössummeria Karhun Cade Davis nosti oman hyökkäyslevypallonsa jälkeen kotijoukkueen 82-79 –johtoon, ja kun hetkeä myöhemmin aikalisältä palatessa BC Nokian Vincent Simpson menetti pallon, tykitti Lawrence Kinnard Karhun kuuden pisteen johtoon kun pelikellossa oli jäljellä vain vähän yli puoli minuuttia.

Kun Karhu suostui antamaan vierailijoille vain Labovicin kahden pisteen korin ottelun loppuhetkillä, pääsi kotiyleisö juhlimaan lopulta isäntien komeaa 89-81 (36-36) –voittoa. Voitolla Karhu jatkaa sarjataulukon toisella sijalla, vain voiton sarjakärki Katajaa perässä.

Karhun voiton takuumiehinä toimivat vakuuttavasti läpi ottelun esiintynyt Davis (25 pistettä/8 levypalloa/4 syöttöä/4 riistoa), 23 pistettä ja 6 levypalloa tililleen kirjauttanut Kinnard sekä 11 pistettä ja 4 syöttöä operoinut takamies Bojan Sarcevic.

BC Nokian parhaimmistoon lauantain ottelussa lukeutuivat 29 pistettä heittänyt sentteri Labovic, 19 pistettä pussittanut Labovicin etukentän kollega David Kravish sekä 13 pistettä ja 7 levypalloa nimiinsä kirjauttanut Bailey.

Ottelutilastot: Karhu - BC Nokia

Kouvot vakuuttavaan kotivoittoon

Kouvot saivat mieluisia uutisia lauantain ottelun alla, kun takamies Kyle Shiloh julistettiin pelikuntoiseksi pitkähkön sairasloman jälkeen. Shiloh’n panos sekä kotiyleisön tuki olivat omiaan nostamaan Kouvojen pelaamisen syksyltä tutulle tasolle, eikä Loimaan Bisons pystynyt vastaamaan isäntien pelaamiseen lauantaina kuin hetkittäin. Voittolukemat Mansikka-ahon Urheiluhallilla kirjattiin isännille numeroin 90-65 (48-34).

Voiton turvin Kouvot nousivat sarjataulukossa Bisonsin ohi sijalle 3., yhden voiton päähän lauantaina myös voiton napanneesta Karhusta.

Lauantain ottelun ratkaisu nähtiin pitkälti jo kamppailun toisella kymmenminuuttisella. Vahvasti jo avausjaksolla esiintynyt Kouvot johti ottelua kuudella pisteellä, mutta kasvatti eron puoliajan isolle tauolle lähdettäessä 14:n pisteen suuruiseksi. Tuota eroa ei Bisons enää kyennyt kuromaan kiinni, ja hurmokseen kotiyleisön kannustuksen siivittämänä päässyt Kouvot kasvatti eron toisella puoliajalla parhaimmillaan jopa 31:een pisteeseen.

Kouvojen vakuuttavasta esityksestä kertoo jotain se, ettei huomenna Moskovan CSKA:ta vastaan VTB-Liigan ottelussa pelaava Bisons johtanut kamppailua missään vaiheessa.

Kouvojen riveistä parasta osaamistaan lauantaina esittivät 24 pistettä heittänyt David Gonzalvez, 21 pistettä pussittanut Tuomas Hirvonen sekä tupla-tuplan 14 pisteellä ja 15 levypallolla urakoinut sentteri Thomas Gipson III.

Bisonsin kokoonpanosta puhtaat paperit itselleen pelasivat tupla-tuplan toimittanut sentteri Ike Udanoh (12/12), sekä 11 pistettä heittänyt Matias Ojala.

Ottelutilastot: Kouvot - Bisons
 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia