Karkkila haki vierasvoiton Lappeenrannasta ja tasoitti voitot finaalisarjassa

10.4.2024 20:31 Miesten I divisioona B:n toinen finaaliottelu sujui vierasjoukkue Karkkilan käsikirjoituksen mukaan, kun se nappasi vierasvoiton Lappeenrannan NMKY:stä lukemin 78–87 (44–50).

Karkkilalaiset olivat kuskin paikalla käytännössä läpi ottelun. Lappeenrannan NMKY oli kolmannella neljänneksellä parhaimmillaan kahden pisteen päässä, mutta vieraat eivät päästäneet kotijoukkuetta rinnalle ja ohi missään vaiheessa toisella puolikkaalla.

Karkkila onnistui tänään laajana rintamana, kun kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pisteille. 19 pistettä heittäneen Ulyen Coleman III:n ja 17 pistettä ja 15 levypalloa kaapineen David Grady III:n lisäksi joukkueen suomalaisrunko oli oivalla pelipäällä. Matias Nyman (14), Teemu Hakkarainen (12), Nestori Kivimäki (11) ja Mikko Visakko (10) olivat isossa roolissa finaalisarjan toisessa kamppailussa.

Lappeenrannan NMKY pisteykkönen oli 19 pistettä heittänyt ja 16 levypalloa noukkinut Eemeli Salmi.

Toista finaalia oli legendaarisella Lappeenrannan Urheilutalolla seuraamassa 641 katsojaa.

Finaalisarjan voitot ovat nyt 1-1 ja joukkueiden kolmas kohtaaminen tulevana lauantaina 13. huhtikuuta.

Ottelutilastot >

 
5.1.2026 22:00 Miesten I divisioona B

Miesten I divisioona B - Kevätkauden ennakko

Miesten I divisioona B:ssa kevätkausi käynnistyy varsin mielenkiintoisista asetelmista. Kärkikaksikko on karannut hieman, mutta taistelu kotiedusta, playoff-paikoista ja putoajan välttelystä käy keväällä kiivaana. BC Nokia vahvistui joulutauon aikana merkittävästi. Pystyykö se haastamaan jopa kärkikaksikon keväällä?

22.12.2025 20:37 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 51

Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.

17.12.2025 21:44 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 50

Aikuisten divareissa runkosarjojen puolivälit lähestyvät, kun syyskautta on jäljellä enää yksi kierros. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket jatkaa kärjessä, mutta sarja on erittäin tasainen. Miesten I divisioona B:ssa ei löydy tällä hetkellä Panttereille pysäyttäjää. Naisten divisioonassa Pyrintö Akatemia kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

10.12.2025 17:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 49

Panttereille on tällä hetkellä vaikea löytää pysäyttäjää miesten I divisioona B:ssa. Pyrintö Akatemia ja Espoo Basket Team II jatkavat tappiottomina naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket palasi voittojen tielle ja Lappeenrannan NMKY otti tärkeän voiton.

2.12.2025 22:16 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 48

Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.

25.11.2025 06:45 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 47

Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.

17.11.2025 23:46 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 46

Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.

10.11.2025 21:14 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 45

Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.

4.11.2025 22:27 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 44

Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.

28.10.2025 23:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 43

Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.

Näytä lisää vastaavia