Kataja aloitti finaalit tyrmäämällä Bisonsin

11.5.2015 Korisliigan finaalit lähtivät käyntiin, kun Kataja Basket vei Mehtimäen Jäähallissa 1433 katsojan edessä loimaalaista Bisonsia 22 pisteen erolla. Ennen kaikkea hyökkäyspelistään tunnettu joensuulaisjoukkue kunnostautui tällä kertaa puolustuksellaan ja loppunumeroiksi kirjattiin 84-62 (34-24).

Teemu Rannikko johdatti Katajan avausvoittoon Korisliigan finaaleissa.

Rannikon lisäksi Ken Horton oli Katajalta hurjassa pelivireessä.

Greg Gibsonin luotsaama Bisons hakee revanssia keskiviikkona Turussa. Kuvat: Erkki Hautaviita, Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.


Bisons aloitti avausneljänneksellä vahvasti ja nappasi neljän pisteen johdon ensimmäisen kymmenen minuutin päätteeksi. Kataja siirtyi toisella neljänneksellä piikkipaikalle Teemu Rannikon heiluttaessa tahtipuikkoa.

Kotijoukkueen puolustus oli toisella neljänneksellä avainasemassa, kun Kataja piti Bisonsin vain viidessä pisteessä kotiyleisönsä rummutuksen tahdissa.

Kymmenen pisteen puoliaikajohdossa Kataja tuli hieman rentoutuneena tauolta ja Bisons rankaisi heti. Vierasjoukkue kipusi vajaassa parissa minuutissa kahden pisteen päähän, mutta kotijoukkue ryhdistäytyi ja kasvatti johtonsa takaisin kaksinumeroiseksi.

Päätösneljänneksellä joensuulaiset kasvattivat johtonsa parhaimmillaan 30 pisteeseen ja nappasi ensimmäisen kiinnityksensä Pantteri-patsaaseen.

Rannikko oli elementissään tehden 18 pistettä ja jakaen 13 namupassia joukkuetovereilleen. “Taikurin” hoitaessa syöttöpeliä Ken Horton haki 18 pisteen lisäksi 16 levypalloa. Pistetehtailussa kunnostautuivat myös Robert Arnold (14/12), Tom Knight (14/4) ja Petri Virtanen (9/0).

Bisonsilta kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät Anthony Hilliard (17/6) ja Tuukka Kotti (10/6).
 


Salminen: ”Ei tässä vielä olla mitään voitettu”
 


Lehdistötilaisuudessa ensimmäisissä Korisliigan finaaleissa päävalmentaja oleva Pekka Salminen painotti, että kyseessä on vasta ottelusarjan avausottelu.

- Ei tässä vielä olla mitään voitettu. Nähtiin kolmannen erän alkuun, jos vähän rentouduimme liikaa niin kaveri rankaisi heti. Erittäin laadukas joukkue.

- Tässä on ensimmäinen erä takana, kaksi voittoa tarvitaan vielä. Huomenna aamulla harjoittelemme ja siitä lähdemme matkustamaan Turkuun.

Bisons-luotsi Greg Gibson ei ollut syystäkään tyytyväinen joukkueensa otteisiin, mutta nosti hattua erinomaisesti pelanneelle Katajalle.

- Onnittelut Katajalle, he olivat selvästi parempi joukkue tänään. Yksi niistä illoista jolloin Kataja oli erittäin hyvä ja me emme olleet parhaimmillamme. Pitää unohtaa lopputulos, mutta korjata virheet joita teimme tänään. Tämä on vain yksi peli ja olemme varmasti valmiina keskiviikkona.

Finaalisarjan toinen ottelu pelataan keskiviikkona 13.5. Turun HK Areenalla kello 18:30.

 

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia