Kataja jälleen SM-mitaleille, Tarmo kaatui pronssitaistossa

21.4.2005 Joensuun Katajan viime vuosien menestystarina koripallon pääsarjassa sai jälleen yhden uuden luvun, kun joukkue saalisti torstaina SM-pronssia. Kataja kaatoi toisessa pronssiottelussa Porvoon Tarmon vieraissa 92-81 ja voitti kahden ottelun yhteistuloksella 179-169 Sparliigan himmeimmät mitalit.

Kataja nousi takaisin pääsarjaan vuonna 2001, jonka jälkeen se vei heti ensimmäisellä paluukaudellaan pronssia ja seuraavalla hopeaa. Tuore pronssi on siis Katajan kolmas SM-mitali neljässä vuodessa, ja vieläpä melkoinen saavutus, kun muistetaan, että joensuulaiset selviytyivät mukaan pudotuspeleihin vasta runkosarjan päätöskierrokselta ollen lopulta seitsemäs.  

- Ylpeä saa joukkueesta olla. Vaikea kausi takana, mutta mitali hieman korvaa kaikkea läpikäytyä, iloitsi Katajan kapteeni Sami Laaksonen.  

Kataja hävisi ensimmäisen pronssiottelun kotonaan niukasti 87-88. Pisteen tappio muuttui nopeasti joensuulaisittain positiiviseksi, kun Kataja tuli toiseen osaotteluun hurjalla sykkeellä. Kymmenessä minuutissa Kataja oli siirtynyt jo 30-17-johtoon.  

Sami Laaksonen oli Tarmo-puolustukselle liian paha pideltävä torstaina. Tukijalan loisteliaasta käytöstään tunnettu Laaksonen nosteli kaikkiaan 29 pistettä.  

- Motivaatiota toiseen otteluun ei ollut vaikea löytää. Pelasimme kotiyleisömme edessä luokattomasti. Sitä paitsi voittoon ja mitaliin on kiva päättää kausi, kertoi Laaksonen.  

- Olimme tänään kauttaaltaan Tarmoa vahvempia. Pallo liikkui hyökkäyksessä mukavasti ja saimme aikaiseksi suhteellisen helppojakin koreja. Puolustuspäässä onnistuimme hyvin Petri Virtasen ja Daryl Greenen pysäyttämisessä, Laaksonen analysoi.  

Parhaimmillaan Katajan johto oli puolen tunnin kohdalla 21 pistettä (71-50). Loppuhetkillä Kataja sortui liialliseen varmisteluun, sortui pallonmenetyksiin ja otti muutamia hätäisiä ratkaisuja. Tarmo pääsi iskemään, muttei pystynyt enää uhkaamaan joensuulaisvoittoa, joka kirjattiin toisesta pelistä 92-81-loppunumeroin. 

Laaksosta pronssitaipaleella säestivät 20 pistettä nostellut Stephen Rich sekä Jyri Lehtonen, joka oli ensimmäisestä ottelusta sivussa kärsittyään pelikieltoa. Lehtonen nakutti 14 pistettä ja jakeli yhdeksän koriinjohtanutta syöttöä.

Paljon pelätty Tarmon takamiesduo Virtanen-Greene tehtaili yhteensä 33 pistettä. Ville-Pertti Lind pussitti 16 ja Roni Leimu 15 pistettä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

Näytä lisää vastaavia