Kataja jatkoi KTP:n tappioita

28.1.2011 Korisliigaa tammikuulle asti johtanut KTP-Basket kärsi perjantaina jo neljännen peräkkäisen tappionsa, kun sarjassa kolmantena oleva Joensuun Kataja haki pisteet Kotkasta 93-81 (37-51) -tuloksella. Perjantain toisesta liigaottelusta sarjapisteet matkasivat Lahteen Namika voitettua Porvoossa.

Kataja kuroi eroaan Kotkaan voittamalla KTP:n vieraissa perjantaina. Kuvassa Katajan Jared Newson.

Todd Hendley oli Namika Lahden voiton takuumies voittoheittoineen. Kuvat: Francois Perthuis.

KTP oli kyllä hyvää vauhtia katkaisemassa tappioputkeaan, kun se karkasi toisella jaksolla jo ratkaisevan tuntuiseen 20 pisteen johtoon 45-25 -tilanteessa.

Kouvot kuitenkin kuroi eron umpeen ja johti kolmannen jakson puolivälistä pelin loppuun.

– Hukkasimme pelin alussa palloa oikein urakalla ja KTP rankaksi virheistämme kovalla prosentilla. Toisella puoliskolla olimme huolellisempia ja saimme puolustuksenkin tiiviimmäksi. Saimme näin KTP:n pelin sekaisin ja edelliset tappiotkin taisivat lannistaa joukkuetta, kommentoi Katajan valmentaja Jukka Toijala.

Jared Newson heitti Katajalle 26 pistettä ja Jason Conley 16.

KTP:stä Sefton Barrett teki 25 ja Milos Dobras 14 pistettä.

Tarmolle taas täpärä tappio

Korisliigassa perää pitävä Porvoon Tarmo kärsi taas niukan tappion, kun viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppaileva Namika Lahti haki vierasvoiton 80-78 (42-44) -lukemin.

Tappio oli Tarmolle seitsemäs peräkkäinen. Noista tappioista viisi on tullut alle kymmenen pisteen erolla.

Tasaisen pelin ratkaisu venyi viimeiselle minuutille. Jesse Mäntylä heitti 40 sekuntia ennen loppua kolmosellaan Tarmolle 78-75 -johdon. Vieraiden Todd Hendley kuittasi seuraavassa hyökkäyksessä omalla kolmosellaan ja sama mies pääsi heittämään viime sekunneilla lahtelaisille voittokorin.

Voittajien tehokkaimpia olivat Ryan Ayers 20:llä ja Hendley 16 pisteellä.

Tarmosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain 17 pisteen kaksikko Jonathan Heard-Jerrah Young. Tarmon uutena yhdysvaltalaispelaajana esiintyi laitahyökkääjä Patrick Fields kymmenen pisteen teholla.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot 

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia