8.5.2013 Joensuun Katajan kauden 69. virallinen koripallo-ottelu päättyi voitokkaasti, kun joensuulaiset löylyttivät pronssiottelussa Kauhajoen Karhua pistein 81–59 (42–28). Iloisella peli-ilmeellä pelannut Kataja tukahdutti Karhun avausneljänneksellä puolustuspelillään ja hankki johdon, jota Karhu ei onnistunut missään vaiheessa kuromaan umpeen.

Jerald Fields pelasi pirteästi, kun Kataja päätti kautensa pronssimitaleille. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Pohjanmaalaiset sinnittelivät vielä toisen jakson alussa lukemissa 19–15, jonka jälkeen Kataja meni menojaan. Kotijoukkue vei seuraavat neljä minuuttia 12-0 ja piti Karhun vähintään kahdeksan pisteen päässä, kunnes neljännellä jaksolla ero nousi parhaimmillaan 26 pisteeseen.
Joensuulaiset saivat Karhun pelinrakentaja Giordan Watsonin ja sitä myötä vieraiden hyökkäyksen solmuun ja käynnistivät tehokkaita vastahyökkäyksiä puolustuslevypalloista ja riistoista. Toisessa päässä kenttää pallo kiersi iloisesti pelaajalta toiselle ja ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta.
– Pelattiin ihan mukiinmenevä peli. Energiaa löytyi, kaikki sitoutuivat tekemään töitä. Jätkille siitä kunnia, että motivoituivat yhdessä tekemään hyvää duunia kauden viimeisessä ottelussa, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala kiitteli.
Joensuulaisille pronssimitalit olivat seurahistorian neljännet. Kataja ylsi myös kauden aikana EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.
Vapautuneesti pelanneen Katajan tehoviisikon muodostivat Dan Coleman (14/4), Johnell Smith (12/5/4 syöttöä/4 riistoa), Petri Virtanen (13/0), Sami Lehtoranta (8/9/3 syöttöä) sekä ensimmäisen ottelunsa pitkään aikaan pelannut Jerald Fields (7/9/3 syöttöä/2 blokkia).
Karhun pistekärjet olivat Giordan Watson (13/4/5 syöttöä) ja J’Nathan Bullock (13/2). Levypallokärkenä uurasti Tremaine Ford (4/11/3 syöttöä).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.