Kataja palkitsi pitkän rupeamansa päättävän Heinosen pronssilla

20.4.2007 Joensuun Kataja tarjoili SM-pronssimitalin läksiäislahjaksi pitkäaikaiselle päävalmentajalleen Timo Heinoselle, jonka yhdeksän vuotta kestänyt rupeama tuli perjantaina päätökseen. Lahjan paketoivat Anssi Kinnaslampi ja Petri Virtanen, jotka ratkaisivat perjantain toisen pronssipelin Katajalle. Joensuu vei toisen pronssiottelun nimiinsä lukemin 87-74 ja ottelusarjan yhteistuloksella 168-154.

Jo viime syksynä Kataja-pestistä luopumisesta ilmoittanut Timo Heinonen valmensi Katajaa peräti yhdeksän peräkkäistä kautta. Hän oli nostamassa Joensuuta liigakartalle keväällä 2001. Tuore mitali oli Katajalle sen viides kuuden liigakauden aikana, jonka lisäksi Heinonen luotsasi seuran Suomen cupin voittoon vuonna 2002. Perjantainen ottelu oli 42-vuotiaalle Heinoselle osuvasti 400. virallinen peli Katajan penkin päässä. 

- On se pronssi voitettu mitali kuitenkin. Pitää sanoa, että jokaisen pronssimitalin jälkeen on tuntunut paremmalta kuin yhdenkään hopean jälkeen, kertoi Timo Heinonen.  

- Välierien paineessa homma oli aika totista ja lähdimme hakemaan pronssia positiivisuuden kautta. Päätin henkilökohtaisestikin, että yhdeksän vuotta kun tällä pallilla on ollut, etten halua lähteä oviin potkien, jatkoi Heinonen.

Eikä tarvinnutkaan. Heinonen poistui taka-alalle taskussaan jälleen yksi mitali ja hymy huulilla yhdeksän Kataja-vuoden jälkeen.

- Hyvillä, mutta tietenkin haikeilla mielin lähden. Täytyy myöntää, että kyllä se ison miehen silmäkulmakin kostuu. Yhdeksän vuotta on pitkä rupeama ja Katajalla on mennyt hyvin. Olen tietenkin pahoillani, etten pystynyt Joensuulle kultaa tuomaan. Olemme kuitenkin vuosi toisensa jälkeen pystyneet pelaamaan aivan Suomen huipputasolla. Jos mitään ei yritä, ei mitään voi saavuttaa. Ja kun yrittää, niin joskus voi sattua näpeille. Paljon saavutettiin, mutta ainakin minulle jäi nälkää tulevaisuutta ajatellen.

Oman lähitulevaisuuden suhteen Heinonen on tehnyt ratkaisunsa. Hän on sitten viime syksyn ollut erilaisten spekulaatioiden kohteena ja nyt kauden päätyttyä Heinonen haluaa pistää niille ”stopin”.

- Tein jo jokin aika sitten ratkaisun, etten valmenna missään ensi vuonna. Keskityn Joensuun urheiluakatemian valmennuskoordinaattorin hommiin. Siellä on haastava projekti tulossa ja olen luvannut sen hoitaa. Valmentamista en kuitenkaan ole kokonaan jättämässä, vaan jo kesällä ajattelin muutamalle valmennusklinikalle osallistua, Heinonen paljasti.

Kinnaslampi sytytti Kataja-kirin

KTP Basket oli perjantaina pitkään mitalinsyrjässä kiinni, mutta romahti viimeisen kuuden minuutin aikana. Kataja nousi viiden pisteen tappioasemasta (65-70) voittoon viemällä viimeiset kuusi minuuttia 22-4.

Loppukirin käynnisti Anssi Kinnaslampi kahdella onnistuneella kolmosellaan. Kinnaslampi teki illan 15 pisteestään kahdeksan loppukirin aikana. Lopullisesti KTP:n mitalihaaveet ryttäsi Petri Virtanen, joka kolmosellaan ja pian saamillaan vapaaheitoilla siirsi Katajan tavoittamattomaan 83-74-johtoon, kun pelikellossa oli vajaa minuutti jäljellä.

Toinen pronssiottelu noudatti Katajan aiemmista pudotuspeliotteluista tuttua kaavaa. Kataja jäi jälkeen vastustajastaan alussa, nousi rinnalle ja ohi, jäi taas jälkeen. Tällä erää joensuulaisten loppukiri oli tarpeeksi väkevä.

Parhaimmillaan KTP:n johto oli 13 pistettä tilanteissa 12-25 ja 24-37.

Ottelussa nähtiin hurja määrä kaukoheittoja, kun kumpikin joukkue päästeli menemään kolmosviivan takaa. Yhteensä Kataja ja KTP lähetti ilmoille 63 kolmosyritystä, kaksi enemmän kuin kahden pisteen heittoja. ”Kolmoskisa” päättyi lähes tasoihin, kun Kataja sai heittoyrityksillään 13 ja KTP 12 onnistumista.

Katajan maajoukkuemies Petri Virtanen oli kentän tehokkain. Hän viimeisteli 23 pistettä ja jakeli viisi koriin johtanutta syöttöä. Marc Axton pussitti 19 ja Kinnaslampi siis 15 pistettä.

KTP:n pirtein ilmestys oli sormivaivansa vuoksi vähille minuuteille jääneen Jerald Fieldsin sijaisena kentällä kirmannut KTP-kasvatti Milos Dobras. Aloitukseen nostettu Dobras teki ottelun 11 pistettään ensimmäisellä puoliajalla. Andre Foreman heitti 14 ja virhetilinsä viisi minuuttia ennen täyttä aikaa täyteen saanut Toni Ilmonen 12 pistettä.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia