Kataja selätti Pyynikki-pelkonsa Cupin finaalissa

22.1.2012 Joensuun Katajan pitkä kuiva kausi Pyynikin Palloiluhallilla päättyi sunnuntai-iltana komeimmalla mahdollisella tavalla. Viime kevään ratkaisevassa finaaliottelussa täysromahduksen Pyrintöä vastaan kärsinyt Kataja hallitsi Cupin finaalia lähes täydet 40 minuuttia ja pääsi juhlimaan toista perättäistä Cup-kultaansa lukemin 78–68 (39–27).

Petri Virtanen ja Kataja tuulettelevat toista Cupin kultaa.

Nuori sentteri Jeremy Price lukeutui Katajan tukipilareihin.

Joensuun Kataja on Suomen Cupin mestari 2011. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Katajan kipeät muistot Pyynikiltä ulottuvat kevääseen 2011, jolloin joensuulaiset hävisivät kaikki kolme otteluaan finaalisarjassa Pyrintöä vastaan. Finaalisarjan viimeinen ottelu päättyi Pyrinnölle suvereenin esityksen jälkeen pistein 89–57.

 

Sunnuntaina 22. tammikuuta Katajan Pyynikki-pelko karisi kertaheitolla. Pyrintö johti vielä alussa pistein 12-6, mutta seuraavan 25 minuutin ajan Kataja hallitsi kenttätapahtumia täydellisesti ja petasi tiensä toiseen perättäiseen Suomen Cupin mestaruuteen. Kataja hiljensi Pyynikin Palloiluhallin lukemin 68–78 (27–39).

 

– Pyynikin kotikentällä voittaminen on erittäin merkityksellistä. Todistimme, että voimme voittaa täällä, ja se antaa meille itseluottamusta kevättä ajatellen, hymyili Katajan selkäranka Jared Newson (18/11).

 

Newsonin kanssa Naantalin aurinkona loisti pitkäaikainen Kataja-konkari Petri Virtanen (15/3). Säynätsalon Riennon kasvatti nakutti kuudesta kolmen pisteen heittoyrityksestään neljä koriin ja johti peliä maltilla hankalillakin hetkillä.

 

– Olen useammankin kerran miettinyt, milloin voitin viimeksi Pyynikillä, ja uskon sen tapahtuneen edellisen kerran kevään 2009 neljännessä välierässä. Harvinaista herkkua tämä on, eikä olisi voinut mestaruus makeammassa paikassa tulla, Virtanen säteili.

 

– Kolmosia piti pistää ilmaan, kun paikkoja tarjoutui. Pyrintö on niin hyvä joukkue, että jos yhden heittotilaisuuden jättää käyttämättä, toista ei tule, jatkoi Virtanen.

 

Lehto ja Pyrintö kirivät viimeisellä jaksolla

 

Joensuun Kataja näytti viittä vaille Cupin mestarilta ottelun viimeisen jakson alussa, kun Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kutsui omansa aikalisälle Katajan johtaessa pistein 45–59.

 

Pyrinnöltä löytyi kuitenkin vielä ruista ranteesta. Tamperelaisten pitkä paikkapuolustus alkoi purra, ja kapteeni Antero Lehto (17/2) säkitti pikatahtia 11 pistettä tuoden Pyrinnön tilanteeseen 62–64 alle kaksi minuuttia ennen loppua.

 

Kataja kuitenkin piti päänsä kasassa. Antti Kanervon (10/2) ja B.A. Walker (14/2) upottivat mielialaa nostattavat korit ja joensuulaisten vapaaheitot upposivat viime hetkillä hyvin tarkkuuksin.

 

– Oli vaikea peli, kahden väsyneen joukkueen kohtaaminen. Korinteko oli todella vaikeaa, ja vastustajalta löytyi parempia yksilöitä ratkaisemaan peli, huokaisi valmentaja Poikola.

 

– Nousimme vielä isolla viisikolla taistelemaan voitosta, mutta emme olleet lopulta liittävän aggressiivisia hyökkäyksessä. Kataja vartioi koriaan ja tällaista hyökkäystä vastaan se on ihan oikein, Poikola jatkoi.

 

Kataja on viime vuosina kärsinyt raskaita tappioita tiukkojen otteluiden loppuhetkillä, mutta sunnuntaina kontrolli piti. Mestarien sankarikaartiin kuulunut Virtanen arvioi joukkueensa kasvaneen voittamisen kulttuuriin kauden aikana.

 

– Ihan luottavainen mieli oli, vaikka Pyrintö tulikin kahteen pinnaan. Me olemme viime aikoina pelanneet paljon tiukkoja pelejä ja pystyneet voittamaan niitä loppuhetkillä. Tiedämme, miten kääntää nämä matsit voitoksemme.

 

Koko joukkueen voitto

 

Joensuun Katajan päävalmentaja Jukka Toijala näki Cupin finaalissa miehistönsä taistelevan leijonan lailla. Kaikki kentällä käyneet pelaajat onnistuivat jossain vaiheessa ottelua.

 

Newsonin ja Virtasen lisäksi Toijalalle väkevimmän ilonaiheen aiheutti nuori amerikkalaissentteri Jeremy Price (15/8/3 syöttöä), joka junttasi väkeviä donkkeja ja piti miehekkäästi puolensa Pyrinnön tornikaksikon Antti Nikkilä (2/4)-Olli Ahvenniemi (4/2) puristuksessa.

 

Katajan mestaruushengen ilmentymä oli takamies Ilpo Pehkonen (3/1), joka on vaikeassa loukkaantumistilanteessa raivannut tiensä rotaatiominuuteille. Pehkonen teki antaumuksella näkymätöntä työtä ja upotti tärkeän kolmosen Katajan viritellessä kiriä.

 

– Maukasta voittaa kahtena peräkkäisenä vuonna Cupin mestaruus vieraskentällä. Meillä oli Tampereelle tullessa pieniä uhkakuvia loukkaantumisineen kaikkineen, ja takana on aikataulullisesti raskas viikko. Hetken näytti siltä, että bensa loppuu viimeisellä kympillä, mutta jätkät kaivoivat vaadittavat voimavarat, Toijala kiitteli.

 

Kataja pelasi kolmannessa perättäisessä ottelussa paikkapuolustusta, jota joukkue ei ole Toijalan mukaan harjoitellut kertaakaan. Paikka puri viikon aiemmissa otteluissa KTP:hen ja Karhuun, ja nyt myös Pyrintöön.

 

– Meillä on niin vähän pelaajia, että joudumme pakon sanelemana pelaamaan paikkaa. Pyrintöä vastaan siihen on vielä suurempi pakko, koska meillä ei riitä match-upeissa koko. Meillä olisi loppunut miespuolustuksessa pelaajat toisella puoliajalla kesken, arvioi Toijala.

 

Toijala antoi vielä ennen hallilta poistumistaan kiitoksen koko miehistölleen.

 

– Voittavassa joukkueessa jokaisella pelaajalla on valtava merkitys kokonaisuuden kannalta. Jotkut taistelivat todella vähällä energialla, mutta isolla sydämellä.

 

 

Tampereen Pyrintö – Joensuun Kataja 68–78 (14–19, 27–39, 42–56), miesten Suomen Cupin finaali, Tampere 22.1.2012

 

Pyrintö: Antero Lehto 17/2, Damon Williams 16/17/5 syöttöä/5 riistoa/2 blokkia, Kenneth Lowe 14/3, Antwine Williams 13/3, Olli Ahvenniemi 4/2, Antti Nikkilä 2/4, Osku Heinonen 2/1, Jesse Niemi 0/0, Niko Mattila 0/0, Ville Pekkola.

Kataja: Jared Newson 18/11, Jeremy Price 15/8/3 syöttöä, Petri Virtanen 15/3, B.A. Walker 14/2, Antti Kanervo 10/2, Sami Lehtoranta 3/1/3 syötöä, Ilpo Pehkonen 3/1, Lasse Hintsala.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


 
14.1.2023 19:41 Korisliiga

Kataja vei kultamitalit Hirvosen hurjien syöttötilastojen siivittämänä – miesten Suomen Cup -finaalia jännitettiin jatkoajalle asti

Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.

14.1.2023 09:21 Suomen Cup

Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Suomen Cupin finaalissa klo 17

Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.

13.1.2023 21:57 Pääjuttu

Seagulls ja Kataja miesten Suomen Cup -finaaliin – Tuomas Hirvosella tehokas ilta välierävoitossa

Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

12.1.2023 13:00 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina luvassa kaksi huimaa välierää

Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan perjantaina ja lauantaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät BC Nokia, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Kauhajoki.

28.12.2022 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin mestaruudet ratkeavat tammikuussa, liput nyt myynnissä

Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.

17.12.2022 20:05 Korisliiga

Korihait kauden kolmanteen voittoon Trey Niemen johdolla – Kauhajoelle pisteet poikkeuksellisesta yhdistelmäottelusta

Miesten Korisliigassa pelattiin niin runkosarjaotteluita kuin Suomen Cupiakin – yhdessä ottelussa jopa kumpaakin samaan aikaan.

11.12.2022 19:33 Pääjuttu

Severi Kaukiainen loisti illan Korisliiga-ottelussa – Seagulls puolestaan jatkoon Suomen Cupissa

Illan aikana pelattiin kaksi miesten ottelua. Korisliigan puolella Kauhajoki haki sarjapisteet vieraista, kun taas Helsinki Seagulls selvitti Suomen Cupin puolivälierät.

10.12.2022 20:59 Pääjuttu

Kataja kirkkaasti välieriin miesten Suomen Cupissa

Kataja Basketin ja Salon Vilppaan puolivälieräkohtaaminen päättyi Katajan roimaan voittoon.

9.12.2022 20:32 Korisliiga

Nokia vei Suomen Cupin ensimmäisen puolivälierän – kapteeni Lehto vedossa

BC Nokia eteni ensimmäisenä joukkueena miesten Suomen Cupin välieriin.

28.11.2022 11:45 Suomen Cup

Suomen Cupin valintatilaisuus maanantaina suorana YouTubessa klo 13

Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.

24.11.2022 13:30 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat ratkenneet

Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.

15.1.2022 19:35 Korisliiga

Suomen Cup -finaali äityi jännäriksi, mutta Seagulls otti jälleen voiton

Helsinki Seagulls saalisti kolmannen perättäisen Suomen Cup -mestaruutensa, vaikka Salon Vilpas antoi loistavan vastuksen.

14.1.2022 11:15 Suomen Cup

Suomen Cup -ennakko: Lahti ja Seagulls mittelevät finaalipaikasta

Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan tänään Helsingin uudessa Urhea-hallissa, vaikka valitettavasti asetelma onkin tiivistynyt vain final threeksi.

20.12.2021 07:39 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti käynnistyy maanantaina klo 10

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 14.–16. tammikuuta uudessa Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyy tänään maanantaina klo 10.

10.12.2021 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin puolivälierät vauhtiin perjantaina

Molempien sarjojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta yrittävät selvittää tiensä 14.-16.1.2022 pelattavaan Final Four –turnaukseen. Loppuhuipennus järjestetään Urhea-hallissa Helsingissä. Puolivälieriä pelataan perjantaina ja lauantaina.

22.11.2021 15:11 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen Cupin puolivälieräparit on valittu

Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.

17.11.2021 22:18 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.

17.11.2021 10:25 Suomen Cup

Suomen Cup -pakoista käydään tänään kova kilpailu Korisliigoissa – näistä lähtökohdista kierroksille lähdetään

Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.

10.11.2021 15:45 Suomen Cup

Taistelu Suomen Cup -paikoista käy kuumana molemmissa sarjoissa

Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.

30.9.2021 19:55 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen cup uudistuu, kruununa Final Four -huipennus

Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.

Näytä lisää vastaavia