Kataja taisteli EuroChallengen 16 parhaan joukkoon

11.12.2012 22:15 Joensuun Kataja lähti EuroChallengen alkulohkon viimeiseen otteluunsa pahasti vajaamiehisenä, mutta joensuulaisjoukkueen paletti riitti niukkaan tappioon ennakkosuosikki Samaran vieraana. Kun Ploiesti päihitti samaan aikaan Romaniassa Keravnos Nikosian, lunasti Kataja historiallisen paikan EuroChallengen 16 parhaan joukkueen joukossa.

Juho Nenosen Kataja jyräsi EuroChallengen 16 parhaan joukkoon.

Petri Virtanen ja kumppanit saavat EuroChallengen jatkolohkossa vastaansa vastustajia Turkista, Latviasta ja Romaniasta. Kuvat: Ville Vuorinen.

Samarakaan ei ollut ottelussa räväkimmillään, mutta pelasi juuri riittävän kovalla rutiinilla hankkiakseen runsaan kymmenen pisteen johdon jo kolmen pelatun minuutin jälkeen.

 

Käytännössä kuudella miehellä pelanneen Katajan jalat riittivät kuitenkin sen verran, ettei ottelusta kehkeytynyt murskajaisia. Rutiinisuunnitelmastaan täydellisesti poikennut Kataja tervasi pelitempoa, piipahti toisen jakson alussa kahden pisteen päässä eikä päästänyt Samaraa kasvattamaan johtoaan 19 pistettä suuremmaksi.

 

Neljännen jakson puolenvälin jälkeen Antti Kanervon ja Jonte Flowersin perättäiset kolmoset kuroivat Samaran johdon kymmeneen pisteeseen, ja aivan lopussa Petri Virtanen jallitteli venäläisten voittonumeroiksi 66–58 (35–23). Kun samaan aikaan Romaniassa CSU Asesoft Ploiesti päätti oman EuroChallenge-urakkansa 90–87 (37–48)-voittoon Keravnosista, varmistui Joensuun Katajan paikka EuroChallengen 16 parhaan joukkueen joukossa.

 

– Jo lauantaina oli selvää, että loukkaantumistilanteestamme johtuen tulemme hidastamaan peliä ja pelaamaan hyvin hitaalla tempolla. Kävelimme palloa ylös ja pelasimme kaikkea muuta kuin kaunista korista, mutta jätkät taistelivat todella kovaa jalat aivan hapoilla. Tulimme tänne hakemaan tulosta ja otamme ilolla vastaan paikkamme EuroChallengen 16 parhaan joukossa, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala iloitsi.

 

Edellisen kerran Suomesta selviytyi EuroChallengen 16 parhaan joukkoon Lappeenrannan NMKY kaudella 2007/08.

 

Toijala: ”Pakkohan näistä jätkistä on olla ylpeä”

 

Kataja lähti otteluun todella hankalista lähtökohdista, sillä pitkäaikaistoipilaiden Sami Lehtorannan ja Vesa Mäkäläisen lisäksi joukkueen pelivahvuudesta puuttuivat loukkaantuneet amerikkalaispelaajat Johnell Smith ja Julian Terrell.

 

Päävalmentaja Toijalan käytettävissä olleet Kataja-pelaajat olivat kuitenkin täyttä rautaa. Jonte Flowers ja Jerald Fields kunnostautuivat molemmissa päissä kenttää, Petri Virtanen ja Antti Kanervo säkittivät vapauttavia koreja sekä Juho Nenonen ja Juho Lehtoranta raatoivat hartiavoimin puolustuspäässä. Toijala kiittelikin vuolaasti omiensa työmoraalia vaikeissa olosuhteissa.

 

– Pakkohan näistä jätkistä on olla ylpeä, etenkin kokonaisuutta arvioiden. Olemme nyt pelanneet kahdeksan peliä EuroChallengessa ja voittaneet niistä viisi. Kolmesta tappiosta kaksi on tullut Krasnie Krilijaa vastaan. Kun miettii, minkälaisia muutoksia joukkueessa on tehty ja minkä verran ukkoja on ollut sairastuvalla, onhan tämä huikea suoritus.

 

Katajan kumppaneiksi EuroChallengen jatkolohko I:hin selvisivät Euroopan kovimpien koripalloliigojen kermaan kuuluvan Turkin liigan neljättä sijaa hallitseva Pinar Karsiyaka, Tampereen Pyrinnön alkusarjasta kahdesti kaatanut latvialainen BK Ventspils sekä romanialainen CS GAZ Metan Medias.

 

– Karsiyaka on Turkin liigassa ihan Euroliiga-jengien vanavedessä ja pisti juuri Galatasarayn nurin jäätävällä puolustuksella. Ventspilsiä scoutatessamme saamme varmasti vähän vetoapua Pyrinnöltä. Todella kovia jengejä taas kerran vastassa, mutta olemme edelleen tässä liigassa kilpailemassa, emme osallistumassa, Toijala arvioi.

 

EuroChallengen jatkosarja käynnistyy runsaan kuukauden päästä, kun Kataja kohtaa tammikuun puolessavälissä Joensuussa Ventspilsin. Toijala toivoo ja uskoo, että Katajan sairasosasto palailee pelikuntoon jatkosarjan alkaessa.

 

– Julian Terrellin kanssa sopimuksemme päättyy, ja hänellä on pöydällään kaksi todella kovaa sopimustarjousta. Jää toki nähtäväksi, miten hänen loukkaantumisensa vaikuttaa tarjoustilanteeseen. Tuohon vielä Sami Lehtoranta ja Vesa Mäkäläinen mukaan, niin on mukavampi jatkaa kohti kevättä myös Korisliigassa.

 


Krasnie Krilija Samara – Joensuun Kataja 66–58 (18–12, 35–23, 58–40)

Kataja: Jonte Flowers 18/5, Jerald Fields 16/6/4 syöttöä, Petri Virtanen 10/4, Antti Kanervo 9/4, Juho Nenonen 5/6, Juho Lehtoranta 0/0, Ville Viita 0/0, Johnell Smith, Johannes Lasaroff, Julian Terrell.

Samara:
Chester Simmons 15/3, Nikita Balashov 10/7/2 blokkia, Jevgeni Kolesnikov 10/3.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

Näytä lisää vastaavia