27.4.2017 Joensuun Kataja varmisti tiensä ensimmäisenä joukkueena kauden 2016/17 Korisliigan finaaleihin. Joukkue höyhensi Seagullsin välierissä voitoin 4-1 ja lunasti samalla itselleen muutaman arvokkaan lepopäivän Vilppaan ja Karhun vielä vääntäessä välieräsarjansa voitosta. Yksi Katajan suurimmista onnistujista välieräsarjassa oli viime kevään mestari, Ilari Seppälä.



Katajan kausi on ollut jo nyt pidempi ja raskaampi kuin muiden liigajoukkueiden. Korisliigan runkosarjan 36 ottelun lisäksi joensuulaiset pelasivat FIBAn järjestämässä Champions League –sarjassa, sekä suorittivat lyhyen vierailun myös FIBA Europe Cupiin helmikuussa.
Raskas otteluohjelma näyttää kuitenkin maksavan itsensä takaisin, sillä Katajan pystyttyä kevään alkaessa keskittymään vain Korisliigaan, on joukkue ollut sarjan kovakuntoisimpia joukkueita. Katajan pelaaminen on ottanut harppauksia eteenpäin vielä keväälläkin ja joensuulaiset ovat varsin ansaitusti Korisliigan finaaleissa vain kahden pudotuspelitappion rasittamana.
- Europelien takia meidän harjoitustuntimme ovat jääneet varmasti pienemmiksi kuin muiden korisliigajoukkueiden, mutta pelaamallahan kehittyy ja pelejä meille taas vastaavasti on tullut enemmän kuin muille, toteaa Teemu Rannikon kanssa Katajan takakenttää johtava Ilari Seppälä.
- Suurin hyöty europeleistä on varmasti se, että ollaan päästy pelaamaan äärimmäisen kovia vastustajia vastaan ja kohdattu melkein kaikki mahdolliset puolustusmuodot jossain vaiheessa kautta. Ja mielestäni jo välierissä näki sen, että ollaan myös opittu pelaamaan väsyneinä.
Vielä puolivälierissä BC Nokia onnistui hidastamaan Katajan hyökkäyskoneistoa suhteellisen tehokkaasti, runkosarjan kakkosten pussittaessa ottelua kohden vain alle 80 pistettä ottelua kohden. Tahti kuitenkin muuttui radikaalisti välierissä. Katajan löysi heittojyvän bonuskaaren takaa ja pääsi tiiviin puolustuksensa avustuksella siirtymään avoimella kentällä tappavan tehokkaasti.
Jos jonkun pelaajan henkilökohtiaset tilastot muistuttavat tästä muutoksesta, ovat ne juuri Seppälän. Puolivälierissä näätäpaitoja vastaan Lapuan Korikobrien kasvatti ei rikkonut kymmenen pisteen rajapyykkiä kertaakaan ja kolmoset osuivat renkaan läpi 30% tarkkuudella.
Välierissä Seagulls sai jatkaa Seppälän kolmosen jälkeen pelaamista päätyrajan takaa 68,2% ajasta. Samalla Kataja löylytti tulostaululle 91,2 pistettä per ottelu.
- Välierät oli meiltä selkeästi ehjempi suoritus kuin puolivälieräsarja BC Nokiaa vastaan. Vaikka tehtiin enemmän pisteitä Seagullseja vastaan, niin suurin ero oli meidän parantuneessa puolustuksessa, Seppälä avaa.
- Ja tietysti se helpottaa hyökkäystä, kun heitettiin kolmoset sisään välierissä yhtä peliä lukuun ottamatta yli 50% tarkkuudella.
Katajan rooli finaaleihin valmistautuessa on varsin helppo. Välieristä palautumisen ohessa joukkue saa seurata, miten Vilpas ja Karhu moukaroivat toisensa raskaansarjan nyrkkeilijöiden tavoin aina viimeiseen erään asti.
Finaalisarjaan valmistautuminen on siis jo aloitettu, mutta millä mielin Seppälä ja Kataja seuraavat toista välieräparia?
- Vielä ei ole kumpaakaan mahdollista finaalivastustajaa koko joukkueen kesken scoutattu, mutta hyvin erilaiset joukkueet on kyseessä. Karhu on isokokoisempi ja Vilpas taas pyrkii nopeampaan peliin. Varmasti valmennusjohdolla on jo jotain mietittynä valmiiksi molempia joukkueita vastaan, Seppälä toteaa.
- Kotietu olisi tietysti hieno juttu (Karhua vastaan), mutta ei sillä juuri ole väliä, että kumpi asettuu vastaan. Hienot finaalit joka tapauksessa saadaan Korisliigaan!
Seppälällä on Katajan ryhmästä tuoreinta kokemusta Korisliigan finaaleista. 24-vuotias takamies on ennättänyt urallaan pelaamaan jo peräti 290 liigaottelua, joista valtaosan Kouvoissa. Viime kaudella mies päätyi Loimaan kiertoreitin kautta takaisin Kouvolaan siirtorajan kynnyksellä.
Seppälä pääsi olemaan osana yhtä Korisliigan historian unohtumattomimmista comeback-voitoista, Kouvojen kaataessa Vilppaan puolivälierien viidennessä ottelussa Manskarin rakenteiden hädin tuskin kestäessä yleisöstä irronneita desibelejä. Tuon ottelun ratkaisi lopulta juuri Seppälä, pussittaen hyökkäyslevypallon jälkeen Kouvoille voiton vain sekunteja ennen päätössummeria.
Seppälä ja Kouvot punnersivat tuon puolivälieräsarjan momentumin turvin täydellisessä hurmiossa aina Korisliigan mestaruuteen asti.
- Viime kevät toi takataskuun ensinnäkin kokemusta. Pääsin ensimmäistä kertaa pelaamaan välierissä ja tietenkin myös finaaleissa, Seppälä muistuttaa ja paljastaa samalla koripallon syvimmän viisauden.
- Nyt sitä tietää, että myös niissä peleissä riittää kun pystyy tekemään enemmän koreja kuin vastustaja!
Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.
Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.
Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.
Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.
Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.