Katsojan opas 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin

14.7.2016 12:00 Suomi isännöi historiallisia 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoja 16.-24.7. Helsingin Jäähallissa ja Pasilan urheiluhallissa. Kisat käynnistyvät lauantaina päivällä niin Jäähallissa kuin Pasilassakin, ja edessä on kymmeniä nuorten maaotteluita Euroopan kirkkaimmalta huipulta. Näin seuraat kisoja – olet sitten paikan päällä tai etänä.

Lipunmyynti

Hallikohtaiset päiväliput maksavat 5-15 euroa.

EM-kisoja pääsee seuraamaan areenakohtaisilla (Helsingin Jäähalli tai Pasilan urheiluhalli) päivälipuilla, jotka on jaettu kolmeen kategoriaan: aikuiset (15€), 11-19-vuotiaat (10€) ja 6-10-vuotiaat (5€). Viisivuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät sylipaikalle ilmaiseksi.

20-vuotiaiden EM-kisojen lipunmyyntiä hoitaa Ticketmaster (ent. Lippupalvelu): www.ticketmaster.fi.

Lippuja saa ostaa myös paikan päältä Jäähallilta ja Pasilasta. Jonojen välttämiseksi yleisöä kehotetaan hankkimaan lippunsa ennakkoon.

Otteluohjelma

Kisojen avajaiset

Kisojen avajaistilaisuutta vietetään Helsingin Jäähallilla lauantaina 16.7. klo 17:45, Ruotsi-Belgia- ja Israel-Suomi-otteluiden välissä. Avajaistilaisuuden kesto on n. 15 min.

Live-lähetykset

Fanseat.com -palvelu esittää suorana kaikki Suomen alkulohkon ottelut sekä kaikki pudotuspeli- ja mitaliottelut (neljännesvälierät, puolivälierät, välierät, pronssiottelu ja finaali). Suomen ottelut tulevat suomeksi selostettuina.

FIBA lähettää kaikki muut turnauksen ottelut omalla YouTube-kanavallaan.

Tulos- ja tilastopalvelu

20-vuotiaiden miesten EM-kisojen virallinen kisasivusto tarjoaa kattavat tilastot ja live-seurannat kaikista turnauksen otteluista.

Turnauksen nettisivut ja hashtag

FIBA:n virallinen kisasivusto: http://www.fiba.com/europe/u20/2016

Kisojen virallinen hashtag: #FIBAU20Europe

Kisat kattavasti esillä myös Suomen Koripalloliiton nettisivuilla:

Basket.fi: http://www.basket.fi

Sosiaalinen media

EM-kisoja voi seurata lukuisista sosiaalisen median kanavista.

Turnaustuotteiden myynti

Myynti neljänä ensimmäisenä pelipäivänä Helsingin Jäähallin aulassa klo 15-21. Käsiohjelma ostettavissa Pasilan Urheiluhallilla lipunmyynnistä. Jatkopäivien myynti päätetään kisaohjelman mukaan.

  • Kisabrändätty T-paita (25 €)
  • Kisojen käsiohjelma (5 €)
  • Kisabrändätty termosmuki (10 €)

Muut aktiviteetit Jäähallilla

Korispisteen fanituotemyymälä palvelee yleisöä Jäähallin pääovien oikealla puolella. Myynnissä mm. Susijengin virallisia fanituotteita. Myynti käteisellä ja kortilla.

Voit kuvauttaa itsesi aidossa kisaympäristössä Jäähallissa Photoframe-pisteessä. Voit myös osallistua Photoframen #Basketbooth-Instagram-kilpailuun, jonka osallistujien kesken arvotaan päivittäinen palkinto.

Fanituotemyymälän vierestä voi hakea kasvomaalauksia, jonka lisäksi voit ottaa osaan Doubleshotter-kilpailuun; joka päivä eniten koreja yhdessä minuutissa saanut palkitaan.

Jäähallilla pelataan myös kisojen aikana HNMKY Yökoriksen, Susijengi-fanien ja Koripalloliiton yhteistyössä järjestämä 3x3 Finnish Open -katukoristapahtuma. Lisätietoja: http://www.basket.fi/uutiset/?x125758=40807563

Saapumisohjeet

Helsingin Jäähalli, Nordenskiöldinkatu 11-13, kartalla: https://goo.gl/maps/izacyoBENJ52

Pasilan Urheiluhalli, Radiokatu 22, kartalla: https://goo.gl/maps/5pMjPgcQY4T2

Sekä Helsingin Jäähalli että Pasilan Urheiluhalli ovat helposti saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä. Helsingin Reittiopas-palvelu (www.reittiopas.fi) tarjoaa parhaan reitin lähtöosoitteesta tulo-osoitteeseen kaikki kulkuvälineet huomioon ottaen.


Suosittelemme kulkemista julkisilla kulkuvälineillä. Jäähallin parkkimaksu on 10€. Pasilan Urheiluhallin läheisyydessä on hyvin rajallisesti parkkipaikkoja.

Reitti: Rautatientori – Helsingin Jäähalli

Keskustasta Jäähallille pääsee linja-autolla ja raitiovaunulla. Matka-aika keskustasta Jäähallille on normaalisti noin 15 minuuttia.

Raitiovaunulinjat 4, 7A ja 10 lähtevät Mannerheimintieltä Lasipalatsin pysäkiltä normaalisti 1-5 minuutin välein. Raitiovaunujen reitti kulkee Mannerheimintietä pitkin. Jäähallille tulevat jäävät pois KANSANELÄKELAITOKSEN pysäkillä, josta on noin 400 metrin kävelymatka Jäähallille (raitiovaunun kulkusuuntaan nähden oikealla).

Linja-autolla keskustasta pääsee useilla ELIELINAUKIOLTA lähtevillä linjoilla. Linja-autoreitti kulkee Mannerheimintietä pitkin ja poisjäänti tapahtuu KANSANELÄKELAITOKSEN pysäkillä. Linja-autolla matkustavilla on noin 500 metrin kävelymatka Jäähallille (linja-auton kulkusuuntaan nähden oikealla).

Linjalla numero 69 pääsee Elielinaiukiolta suoraan Jäähallin eteen (Nordenskiöldinkatu).

Reitti: Rautatientori – Pasilan urheiluhalli

Bussi 23 lähtee Rautatientorin Laituri 2:lta (Rautatientorin puolella, välittömästi ulko-ovien edessä) 15 minuutin välein. Päätepysäkin nimi: RADIOKATU.

Voit myös matkustaa Rautatientorilta millä tahansa lähijunalla Pasilan juna-asemalle. Sen jälkeen voit nousta Pasilan aseman edustalta busseihin 23, 50 ja 59, jotka vievät hallin viereen. Päätepysäkin nimi: RADIOKATU.

Pasilan asemalta on n. 1km kävelymatka Pasilan urheiluhallille.

Reitti: Helsingin Jäähalli – Pasilan urheiluhalli – Helsingin Jäähalli

Etäisyys Helsingin Jäähallin ja Pasilan urheiluhallin välillä on n. 1,5 km.

Suoraa yhteyttä kahden pelipaikan välillä ei ole, mutta raitiovaunu 7A:n KYLLIKINPORTIN pysäkki on n. 400m päässä Pasilan urheiluhallilta.

Jäähallia lähimmät 7A:n pysäkit ovat KANSANELÄKELAITOS ja AURORAN SAIRAALA.

Henkilöt

 

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

Osallistu nuorten EM-kisojen tapahtumatutkimukseen – voita kahden hengen lippupaketti vuoden 2017 EM-kisoihin

Varaa viisi minuuttia ajastasi ja auta meitä kehittämään suomalaista huippukoripallotapahtumaa vastaamalla Koripalloliiton ja Haaga-Helian yhteistyössä laatimaan tapahtumatutkimukseen. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti vuoden 2017 EM-kisoihin.

10.5.2016 09:45 Pohjoinen alue

20-vuotiaiden EM-kisojen lipunmyynti käynnistynyt

Suomi-koriksen ensi kesän päätapahtuma, 20-vuotiaiden miesten EM-kisat Helsingissä 16.-24. heinäkuuta, lähestyy. Suurta ennakkomielenkiintoa herättäneiden kisojen lipunmyynti lähti käyntiin tiistaina 10.5. klo 9:00 kaikkien kukkarolle sopivin lippuhinnoin.

11.4.2016 EM-kilpailut

Nuorten EM-kisojen vapaaehtoishakua jatkettu 15.4. saakka – erityisesti toimitsijoita ja tilastonpitäjiä kaivataan

Heinäkuussa Helsingissä pelattavien 20-vuotiaiden EM-kisojen vapaaehtoistehtäviin on hakeutunut lähes 200 hakijaa. Määrä täyttää Koripalloliiton tavoitteet. Siitä huolimatta vapaaehtoishakua on jatkettu perjantaihin 15.4. saakka, koska lisävahvistusta kaivataan erityisesti ottelutapahtumien toimitsija- ja tilastointitehtäviin.

22.3.2016 18:08 EM-kilpailut

20-vuotiaiden miesten kisaohjelma julkaistu, uusi turnausjärjestelmä koventaa panoksia

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloittaa kesän 2016 EM-kisansa Helsingin Jäähallissa lauantain 16.7. illansuun ottelulla Israelia vastaan. Lisäjännitettä ”Sudenpentujen” kesään tuo nuorten EM-kisojen uusi pelijärjestelmä, jossa kaikki 16 kisajoukkuetta etenevät alkulohkon jälkeen pudotuspelivaiheeseen.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

2.11.2015 18:52 Liittoa koskeva tiedote

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2017

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2017 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Maailmanlaajuisen lajin arvoturnauksen järjestämisellä Koripalloliitto haluaa tehdä kunniaa vuonna 2017 täydet 100 vuotta täyttävälle Suomelle sekä jatkaa Suomi-koriksen menestystarinaa. Samalla Koripalloliitto hakee järjestettäväkseen 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailuja 2016.

17.12.2009 EM-kilpailut

Korisnuorten EM-kisapaikat ja alustava tapahtumakalenteri 2010 julkaistu

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet matkustavat vuonna 2010 ikäluokkiensa EM-turnauksiin Israeliin, Itävaltaan, Kreikkaan, Romaniaan ja Viroon. Suomen Koripalloliitto on julkaissut myös maajoukkueiden alustavan tapahtumakalenterin vuodelle 2010.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

Näytä lisää vastaavia