Kotijoukkue johti ottelua suurimman osan toisesta puoliajasta, mutta kauhajokiset painelivat voittoon viimeisen kolmeminuuttisen aikana.
Vieraiden sankarit olivat kahteen mieheen joukkueensa 15 viimeisintä pistettä pussittaneet Roni Leimu (23/2) ja Eric Washington (26/12).
– Olimme kiusaajan roolissa ja valitettavasti sellaiseen jäimmekin, vaikka johdimme molempia pelejä vielä viimeisellä jaksolla. Leimu ja Washington ratkaisivat pelin heittämällä tiukoissa paikoissa koreja, kommentoi Korikonkarien nousijaryhmän korkealle komentanut valmentaja Juha Valkama.
– Finaaleista tulee varmaankin tiukat. Mielestäni Vilpas ja Kauhajoki kuuluisivat kumpikin liigaan, Valkama korosti.
Salon Vilpas piti kurissa Lapuan Korikobrat, kun pohjalaiset antautuivat kotipelissään 71-74 (34-34). Pariinkin kertaan johdossa käyneet isännät roikkuivat loppuun asti muutaman pisteen tuntumassa pystymättä kuitenkaan venyttämään ottelusarjan ratkaisua maanantaiksi Saloon.
Vapaaheittoviivalta eron tehneen Vilppaan virkein oli Roope Ahonen (20/0), jonka sai hyvää tukea täyden peliajan urakoineilta ja tasan 16 pistettä mieheen heittäneiltä Quennell Greenilta, Aubrey Conerlylta ja Amani Daanishilta.
– Molemmat välierät olivat tiukkaa puolustustaistelua, jossa nytkin onnistuimme hyvin ratkaisuhetkillä, iloitsi Vilppaan valmentaja Philip Dejworek.
Loppuottelut alkavat torstaina (9.4.) Kauhajoella. Salossa pelataan ainakin sunnuntaina 12. huhtikuuta. Kolmella voitolla nousee suoraan Korisliigaan.
Loppuotteluiden häviäjä pääsee nousukarsintaan pääsarjassa viimeistä edelliseksi sijoittuvaa karkkilalaista Team Componentaa vastaan.
Miesten I divisioonan täydelliset ottelutilastot ja paljon muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/