5.10.2013 20:15 Naisten Korisliigan kausi 2013/2014 lähti käyntiin arvoisellaan avauksella, kun Keravan Energia Teamin ja Forssan Alun avausottelu ratkesi vasta viime sekunneilla kotijoukkueen voittoon 95-93 (49-49). Voitot avauspeleissä ottivat myös Lappeenrannan Catz, Torpan Pojat sekä Turun Riento.

Rosetta Adzasu pelaa toista kauttaan Keravalla.


Forssa hallitsi peliä vielä alussa, mutta puoliajan jälkeen Kerava nosti puolustuksen intensiteettiä ja pääsi niskan päälle. Illan sankariksi nousi Keravan Rosetta Adzasu (36/4/6 syöttöä), joka ratkaisi pelin viimeisillä sekunneilla nakuttamalla kaksi peräkkäistä vapaaheittoa sisään.
- Hankala matsi meille. Ensimmäisellä neljänneksellä oltiin puolustuksessa aivan ulkona ja vastustaja pääsi tekemään 29 pinnaa meidän päähän. Siitä sitten alettiin saamaan puolustusta kuntoon, mutta romahdettiin uudestaan ja noustiin taas takaisin, Energia Teamin päävalmentaja Esa Mäki-Tulokas kommentoi.
Keravalaisten onnistujat olivat Rosetta Adzasu (36/4/6 syöttöä), Mollie Williams (28/10) sekä Rosa Pakarinen (11/4).
Alun kovimmat tehot tulivat Sanna Heleniuksen (31/4) ja Kerah Nelsonin (20/16/6 syöttöä) toimesta, mutta positiivisin yllättäjä oli Alku-debyyttinsä tehnyt 18-vuotias Elisa Runsas (16/5).
Lappeenrannassa nähtiin viime vuoden finaalien toisinto, kun Catz vei voiton Peli-Karhuista pistein 85-69 (38-26).
Kotkalaisilla ei löytynyt vastausta lappeenrantalaisten kokoylivoimaan. Pidemmät lappeenrantalaiset taistelivat jokaisesta levypallosta ja nauttivat erityisesti hyökkäyslevypallojen kautta tulevista toisista heitoista.
Catziltä tuhojaan teki tuttuun tapaan laiturikaksikko Jelena Reshetko (22/10) sekä Alexandria Anderson (19/13). Espanjasta Lappeenrantaan palannut Dionne Pounds (17/5) esitti myös vahvoja otteita.
Peli-Karhuilta Taru Tuukkanen (17/13) aloitti vahvasti ja piti joukkueensa pelissä mukana. Häntä säesti Krystal Vaughn (22/10).
Äänekoskella ulkomaalaisvahvistuksensa Ashlee Robersonin (17/8) kokoonpanoon saanut ToPo voitti Huiman 62-79 (38-45)
Ensimmäisellä neljänneksellä näytti jo siltä, että ToPo menee omia menojaan, mutta Huima onnistui kirimään. Viimeisellä neljänneksellä siskokset Vilma (18/6/5 syöttöä) sekä Vilja Kesänen (5/4/5 syöttöä) päättivät voittaa ja ratkaisivat loistavilla yhteispelillään ottelun.
Huimalta ei löytynyt taustatukea vahvistuskolmikolle Lonniya Bragg (20/14), Kenya Robinson (14/13) ja Jordan Madden (10/5).
Kesästen siskosten lisäksi Kari-Pekka Klingan suojateista onnistui Niina Laaksonen (16/8).
Laajasti materiaaliaan käyttävä Turun Riento voitti Nunnavuoren palloiluhallissa viime vuoden yllätyspronssimitalisti Tapiolan Hongan 83-70 (41-36).
Ottelu eteni tasaisesti puoliajalle saakka, mutta kokeneempi Riento otti ratkaisevan eron ripeästi kolmannella neljänneksellä juosten muutaman minuutin pätkän 8-0.
Turkulaiset tekivät pisteensä tasaisesti, mutta illan tehokkaimmaksi nousi La'Keisha Sutton (22/8).
Hongalta laituri Shanel Harrison (26/17) pelasi pirteän pelin. 17-vuotias sentterilupaus Tuuli Menna (13/8) voi olla myös tyytyväinen peliinsä.
Kesän 2026 3x3 SM-kiertue on täydessä vauhdissa, ja seuraavat tapahtumat tarjoavat niin pelaajille kuin katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea urbaanin koripallon sykkeen keskellä kaupunkien kesätunnelmaa. Kiertue jatkuu Helsingin Narinkkatorilla ja Kotkan perinteikkäillä Meripäivillä ennen huipentumistaan elokuun SM-finaaleihin Espoossa.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-18.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.
Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.