Keravan Pirkka Street Basket -tapahtumassa palloiltiin ja tanssittiin

29.4.2022 14:30 Pirkka Street Basket 2022 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2022 ennätyssuurella kiertueella järjestetään 22 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Keravalla järjestettiin pitkästä aikaa Pirkka Street Basket -tapahtuma Keravan Kori-80:n ja K-Market Keravan Aseman voimin, ja mukana oli noin 100 innokasta ja äänekästä osallistujaa. Otteluita pelattiin kahdella kentällä lähes kolmen tunnin ajan. Paikallaan ei moni istunut, vaan omia pelejä odotellessa tanssittiin ja kannustettiin kavereita.

K-Market Keravan Aseman kauppias Samuli Ruusu kävi seuraamassa pelejä ja oli tapahtumasta innoissaan:

”Kivaa katsella lasten riemua ja olla mukana tukemassa paikallista seuraa. Tapahtuma oli aivan mahtava kokonaisuus ja aurinkoinen sää kruunasi hienon päivän. Kiitos, kun sain olla mukana!”

Kori-80:n seurasihteeri ja tapahtumavastaava Hannele Alander koki tapahtuman seuralle tärkeäksi ja palkitsevaksi:

”Ihana aurinkoinen päivä, on hienoa katsoa, kun lapset nauttivat liikkumisesta ja saavat onnistumisia. Haluamme tuoda korista esille Keravalla, ja tämä on hyvä tapa saada seuralle näkyvyyttä. Avoimia matalan kynnyksen tapahtumia on mukavaa järjestää, ja ne tuovat seuralle lisää tunnettuutta paikallisesti.”

Tapahtuman lopuksi kauppias Ruusu halusi lahjoittaa ylijääneet eväät ukrainalaisten avustuspisteelle, ja sinne ne toimitettiin Kori-80:n talkoolaisten avulla. Päivä oli kokonaisuutena kaikin puolin onnistunut, ja paikalta lähti tyytyväisiä ja punaposkisia osallistujia.

Kiertue jatkuu maanantaina 2.5 Loimaalla!

 
29.5.2026 17:59 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket mukana kesän Liike on lääke -kiertueella

Kesän 2026 Liike on lääke -kiertue saa uuden, vauhdikkaan lisän, kun Pirkka Street Basket liittyy osaksi tapahtumakokonaisuutta. Katukoriksen hengessä toteutettavat pelit ja lajikokeilut tuovat kiertueelle entistä monipuolisempaa liikunnan iloa ja houkuttelevat mukaan uusia osallistujia erityisesti nuorten ja perheiden keskuudessa.

13.5.2026 18:15 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtuma ensimmäistä kertaa Kangasalalla

Ensimmäistä kertaa Kangasalan koululaiset pääsivät osallistumaan Pirkka Street Basket -tapahtumaan

11.5.2026 17:30 Pirkka Street Basket

Riemukas Pirkka Street Basket -tapahtuma Itä-Helsingissä

Itä-Helsingin alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää

8.5.2026 17:26 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue rantautui Pälkäneelle

Kevään 2026 ensimmäinen viikko huipentui Pälkäneelle

7.5.2026 17:00 Pirkka Street Basket

Mahtava Pirkka Street Basket -tapahtuma Raumalla

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Rauman alakoululaiset

6.5.2026 17:00 Pirkka Street Basket

Aurinkoinen Pirkka Street Basket-tapahtuma Turussa

Vuoden hauskin koulupäivä saapui Turkuun

5.5.2026 18:17 Pirkka Street Basket

Kevään 2026 Pirkka Street Basket -kiertue lähti käyntii Lahdesta

Tämän vuoden ensimmäinen PSB -tapahtuma oli Lahdessa

4.5.2026 09:19 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas toukokuussa – luvassa jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 15 tapahtuman voimin.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

17.9.2025 12:53 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket juhlii 10-vuotista taivaltaan – ennätysvuonna liikutettiin yli 12 000 lasta

Vuosi 2025 merkitsi Pirkka Street Basketille suurta merkkipaalua, kun koko Suomen kattava katukoripallokiertue vietti 10-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi toi mukanaan enemmän tapahtumia ja liikunnan riemua kuin koskaan aikaisemmin.

Näytä lisää vastaavia