29.4.2022 10:06 Taistelu suuren suosion tavoittaneesta 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo viidettä kertaa. 3x3-kiertue huipentuu tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.
Viime kaudella koronapandemia perutti Mall of Triplassa järjestettävän finaalin Helsingissä. Tänä vuonna suunnitelmat finaalin suhteen pysyvät samana, mutta sen sijaan moni käytännön asia tulee muuttumaan tulevan kesän kiertueella.
Tänä vuonna nähdään kaksi uutta kiertuepaikkakuntaa, kun Nokia ja Hämeenlinna esiintyvät ensimmäistä kertaa 3x3 SM-kiertueen paikkakuntana. Vuoden ensimmäinen turnaus Nokialla pelataan sisällä, joten kilpailukautta saadaan venytetty entistä pidemmäksi.
- Viime vuonna moni hieno asia jäi kokematta, kun korona runteli myös meidän 3x3 SM-kiertuetta. Näistä ideoista on pidetty kiinni tälle vuodelle. Lopputurnaus järjestetään elokuun lopulla kauppakeskus Mall of Triplan sisätiloissa. Olympianäkyvyys toi selkeän piikin lajin kiinnostuvuuteen. Olemme pyrkineet laittamaan useita pelin ulkopuolisia asioita kuntoon, että pystymme tarjoamaan entistä helpomman ja viihtyisämmän turnauspäivän pelaajille sekä järjestäville seuroille, kommentoi 3x3-projektipäällikkö Jussi Laurila.
14.5. Nokia
28.5. Kisakallio, Lohja
11.6. Helsinki
18.6. Turku
16.7. Heinola
23.7. Tampere
30.7. Lappeenranta
13.8. Hämeenlinna
20.8. Jyväskylä
27.8. Helsinki, kauppakeskus Tripla (finaalit)
Olosuhde
Tulevan kesän kiertueella olosuhde paranee täksi kesäksi verrattuna aiempaan. Kiertueella on jatkossa pelaajien käytössä Koripalloliiton olosuhde, sekä YMCA Heinolan täysin uusi 3x3-kenttä ja toinen areenakori. Toinen areenakori parantaa myös pelien turvallisuutta ja erot kahden kentän välillä tasoittuvat.
Turnausilmoittautumiset
Koripalloliitto luo FIBA Event Makerin kautta Finnish Basketball Association -tilin alle kiertueen kaikki tapahtumat. Tällöin kaikki turnaukset ovat yhden sivun alla, eikä pelaajien tarvitse etsiä tapahtumia eri nimellä. Joukkueiden ja pelaajien tulee ilmoittautua tapahtumaan tuttuun tapaan https://play.fiba3x3.com/ osoitteen kautta.
Maksut
Jatkossa turnausmaksut maksetaan etukäteen, ennen turnausta. Tällä pyritään edesauttamaan sitä, että kaikki ilmoittautuneet joukkueet saapuvat paikalle. Lisäksi toimintatapa lopettaa rahan kanssa toimimisen turnausaamuna. Maksut suoritetaan Koripalloliiton verkkokaupan kautta:
Jokaisessa turnauksessa on käytössä sama hinnoittelu:
Aikuiset 60 € / joukkue
Juniorisarjat 40 € / joukkue
Mikäli joukkue joutuu peruuttamaan osallistumisensa esim. sairaustapauksen johdosta, on osallistumisoikeus / -maksu mahdollista siirtää seuraavaan turnaukseen. Ilmoitus peruuntumiselle pitää kuitenkin tulla viimeistään 48 h ennen tapahtumaa. Mikäli joukkue jättää ilmoittamatta saapumatta tapahtumaan, turnausmaksuja ei palauteta.
Lisenssi
Jokaiselta pelaajalta, sarjasta riippumatta, vaaditaan SM-kiertueen tapahtumissa 3x3-lisenssi. Lisenssin hinta on 10 €. Seuraavan kauden lisenssit voi ostaa lisenssikaupasta 1.5. eteenpäin.
3x3 erotuomaritoiminta
Koripalloliitto on lähtenyt kehittämään aktiivisesti 3x3 erotuomaritoimintaa. Koripalloliiton koulutuskoordinaattori Oona Panula ottanut vastuun 3x3 erotuomaritoiminnan kehittämisestä. Panula on kasannut kesää varten nimekkään erotuomarijoukon, jonka avulla operoidaan PRO-sarjojen erotuomarointi.
3x3-koriksen lisätiedot:
3x3 projektipäällikkö Jussi Laurila
0400468202 / jussi.laurila@basket.fi
Naisten sekä miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa mestareiksi kruunattiin Kisumisut, miehissä voiton kotiin jo toisena vuonna peräkkäin vei Tarmo no Porvoo.
3x3 SM-kiertueen loppuhuipennus nähdään lauantaina Helsingin Pasilassa, kauppakeskus Triplassa. Ketkä kruunataan suomenmestareiksi?
Viimeinen osakilpailu 3X3 SM-kiertueella ennen lopputurnausta pelattiin lauantaina Jyväskylässä.
Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3x3 SM-kiertueen osakilpailu.
Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu - mukaan ehtii vielä ilmoittautua!
3x3 SM-kiertueen toiseksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Kotkassa meripäiväkoriksen yhteydessä.
Lauantaina 3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu järjestetään Kotkassa meripäivien yhteydessä.
3x3 SM-kiertueen Klaukkalan osakilpailu oli samalla Suomen NMKY:n Urheiluliiton 100-vuotis Juhlaturnaus.
Huomenna lauantaina Klaukkalassa pelataan 3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu.
3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestettiin lauantaina Heinolan satamassa - kaksi uutta joukkuetta lunasti paikkansa elokuun lopputurnauksessa.
3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestetään lauantaina Heinolassa.
Viikonloppuna oli tarjolla rutkasti paikkoja elokuun lopputurnaukseen, kun 3x3 SM-kiertueen osakilpailuja pelattiin kaksin kappalein.
Tulevana viikonloppuna pelataan taas, kun 3x3 SM-kiertue saapuu lauantaina Tampereen Kauppi Sport Centeriin ja sunnuntaina Vimpelin Saarikentälle.
Lahdessa pelataan lauantaina 3x3 SM-kiertueen toinen osakilpailu. Paikasta elokuun lopputurnaukseen taistelee tällä kertaa kahdeksan naisten joukkuetta.
Helsingin Narinkkatorilla päästiin taas nauttimaan koriksesta, musiikista ja hyvästä fiiliksestä - 3x3 SM-kiertueen ensimmäisestä osakilpailusta paikkansa miesten PRO -sarjan finaaliin lunasti Tarmo no Porvoo.
Kesän 3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla.
Alkukesästä Eurooppaa kiertänyt Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n järjestämä MM-pokaalikiertue pysähtyy sunnuntaina 11.6. Helsinkiin. Tule katsomaan MM-pokaalia ja tapaamaan Susijengin pelaajia.
Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kuudetta kertaa. 3x3-kiertue huipentuu jälleen tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.
Susijengin ja Susiladiesin pääyhteistyökumppanina toimiva PostNord on jatkossa olympialaji 3x3-koripallon SM-kiertueen yhteistyökumppani. PostNord on merkittävä toimija We deliver -rahastossa, jonka avulla autetaan vähävaraisten perheiden pysymistä koripalloharrastuksessa.
Naisten ja miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa voiton vei toisena vuonna peräkkäin JutiC, miehissä mestariksi kruunattiin Tarmo no Porvoo.