Keskisen alueen mikrosarjoissa pelaavat yhdessä tytöt ja pojat

12.8.2022 09:59 Joukkueet kaikkien yhteisessä mikrosarjassa kaudella 2022-2023 voivat olla seka-, tyttö- tai poikajoukkueita.

Keskisen alueen aluehallitus on kokouksessaan 1.8.2022 päättänyt, että alueen mikroikäiset U10 (2013-2014-syntyneet) ja U08 (2015 ja myöhemmin syntyneet) eivät pelaa aluesarjaa erikseen tyttöjen ja poikien sarjoissa tulevalla kaudella. 

Puheenjohtaja Kimmo Juvosen mukaan Keskisen alueen aluehallitus näki monta tavoiteltavan arvoista hyötyä mikroikäisten sarjojen pelaamisessa ns. sekasarjana:

”Samaa sarjaa pelaavien joukkueiden määrä kasvaa 3–6 joukkueen sarjasta tai lohkosta. Suurempi joukkuemäärä tuo mukanaan monia hyötyjä. Se mahdollistaa erillisten Keski-Suomen ja Pohjanmaan lohkojen pelaamisen, mahdollisesti jopa kahdella sarjatasolla. Alueelliset lohkot taas vähentävät matkustusta Koripalloliiton ympäristösuunnitelman mukaisesti sekä helpottavat perheiden arkea vähentämällä matkustukseen käytettävää aikaa sekä matkustuskustannuksia.”

”Suurempi joukkuemäärä tuo myös vaihtelua joukkueiden arkeen. Pienet sarjat pysyvät koko junioriputken pieninä sarjoina, joissa samoja joukkueita vastaan pelataan vuodesta toiseen, jopa kyllästymiseen saakka.”

”Tyttöjen pelaaminen poikien sarjoissa on ollut viime aikoina aktiivisen keskustelun aiheena ja muun muassa Palloliitto uudisti viime syksynä omaa kilpailujärjestelmäänsä ennakkoluulottomasti. Ilman poika-tyttö -jakoa pelattava Keskisen alueen mikrojen sarja on ajan hengen mukaista sarjatoimintaa, joka tukee nykyajan seuroilta odotettavaa urheilukasvatustyötä.”  

 
13.6.2022 07:56 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkueiden ilmoittautumiset sarjakaudelle 2022–23 avattu – uusi sarjanhallintajärjestelmä eLSA

Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

27.5.2021 08:01 Alueen sarja

Aluefinaaleita saatiin pelattuakin

Toinen peräkkäinen koronatilanteen aiheuttama poikkeuskevät on asettanut haasteita koko liikuntakentälle, mukaan lukien Koripalloliiton alueelliset sarjat. Monin paikoin sarjat on jouduttu keskeyttämään, mutta Keskisellä alueella pelatut 11 eri sarjan aluefinaalit näyttävät valoa tunnelin päähän myös muualle Suomeen. Myös Itäisellä ja Pohjoisella alueella jaetaan mitaleita kahdessa sarjassa.

5.11.2020 10:18 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautumiset kevään Koripalloliiton alueellisiin sarjoihin avattu

Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.

9.6.2020 09:50 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton aluesarjojen sarjailmoittautuminen 2020-21 alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin on alkanut. Ilmoittautumisten eräpäivät on tarkemmin määritelty alueiden sarjamääräyksissä.

2.11.2018 09:56 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin kevätsarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden niihin sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevätkaudeksi, on alkanut. Syksyllä sarjaa pelannut joukkue ei ilmoittaudu uudelleen sarjaan, vain uudet joukkueet siis ilmoittautuvat sarjanhallinnan kautta.

24.6.2018 10:52 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueellisiin ja valtakunnallisiin sarjoihin on alkanut

Ilmoittautuminen alueiden kaikkiin sarjoihin, nuorten valtakunnallisiin karsintoihin ja senioreiden SM-sarjoihin on alkanut. Uutisesta löytyy kaikkien näiden sarjojen viimeiset ilmoittautumispäivämäärät. Ilmoitathan joukkueen vasta sitten, kun joukkueen yhdyshenkilö on varmasti tiedossa koko kaudelle.

8.6.2018 10:24 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat – ilmoittautuminen avattu

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautuminen on nyt avattu. Samalla julkaistaan nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri.

21.11.2017 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen Koripalloliiton alueiden kevätsarjoihin päättyy 1.12.

Ilmoittautuminen kaikkiin niihin alueiden sarjoihin, joihin otetaan uusia joukkueita kevääksi päättyy 1.12.2017 (sisältää tämän päivän). Vain uudet joukkueet ilmoittautuvat sarjanhallintajärjestelmä FIBA Organizerin kautta.

25.4.2016 Pohjoinen alue

Koripalloliitto hakee seura- ja kilpailutoiminnan johtajaa sekä Korisliigan kehitys- ja myyntijohtajaa (päivitetty 25.4.)

Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.

25.11.2015 Pohjoinen alue

Koripallon harrastajamäärät hyvässä nosteessa

Koripallon harrastajamäärät ovat olleet kasvukäyrällä koko kuluvan vuosikymmenen. Pelikausi 2015-16 on tuomassa lajin pitkäjänteiseen kasvuun merkittävän pyrähdyksen. Koripallolisenssin lunastaneiden määrä on kasvanut kahdeksalla prosentilla viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

12.10.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliitto etsii erotuomarikoulutuksen saaneita mukaan sarjatoimintaan

Oletko joskus käynyt erotuomarin peruskurssin, mutta et ole toiminut aktiivituomarina tai erotuomarina toimimisestasi on jo kulunut aikaa? Koripalloliitto etsii mukaan sarjatoimintaan uudelleen aktivoituvia erotuomareita.

5.9.2015 20:00 Erotuomarit

Koripalloliitto järjestää erotuomarin kausikoulutuksen ja peruskurssin Kauhajoella 3.10.2015

Koripalloliitto järjestää erotuomarin kausikoulutuksen ja peruskurssin Kauhajoella lauantaina 3.10.2015.

10.8.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin 15.8.2015 Lapualla

Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin lauantaina 15.8.2015 Lapuan yläkoululla Lapualla.

6.8.2015 11:00 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen päättymässä 15.8. osassa sarjoista

Alueiden kilpailutoiminnan osalta ilmoittautumisaika A-, B- ja C-nuorten osalta päättyy lauantaina 15.8.2015. Myös osaan alueiden aikuisten sarjoihin ilmoittautuminen päättyy.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

11.6.2015 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen alkanut

Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on alkanut. Huomioikaa, että osan sarjojen ilmoittautuminen päättyy jo 15.8.2015.

9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

14.10.2014 Nuorten SM-sarjat

Koripalloliitto järjestää erotuomarien kausikoulutuksen 22.10.2014 Kauhajoella

Koripalloliitto järjestää erotuomarien kausikoulutuksen keskiviikkona 22.10.2014 Kauhajoen koulukeskuksessa.

13.9.2014 Läntinen alue

Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin Porissa

Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin Porissa sunnuntaina 12.10.2014.

Näytä lisää vastaavia