Kisakallio Basket Camp 2020 järjestetään 1.-4.6.2020

13.1.2020 12:16 Kisakallio Basket Camp järjestetään jo yhdeksännen kerran Kisakallion Urheiluopistolla 1.-4.6.2020. Leiri on suunnattu 2005-2010-syntyneille junioreille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajanalkua.

Aiempien vuosien tapaan leiri on neljän päivän mittainen. Pelaaminen kuuluu jokaiseen päivään ja leirin aikana pelataan pienimuotoinen turnaus. Lisäksi päivittäiseen ohjelmaan kuuluu lajiharjoitus, oheisharjoitteita, vauhdikkaita lajikokeiluja, uimista ja vapaa-aikaa. 

Leirillä on mahtava mahdollisuus kehittää koripalloilijan perustaitoja huippuvalmennuksessa, päästä pelaamaan korista, kokea uudenlaisia liikuntaelämyksiä, tutustua uusiin kavereihin ja ennen kaikkea viettää kesäloman hauskimmat päivät Susijengin kotipesässä Kisakallion Urheiluopistolla! 

Lajiharjoituksissa Kisakallio Basket Campilla keskitytään erityisesti henkilökohtaisen lajitaitojen kuten pallonkäsittelyn, viimeistelyn ja heittämisen kehittämiseen. Kaikki leiriläiset harjoittelevat lajiharjoituksissa isoihin koreihin. 

Leirin valmennuksesta vastaavat aiempien vuosien tapaan kokeneet juniorivalmentajat. Lisäksi leirillä vierailee Salon Vilppaan korisliigajoukkueen pelaajia sekä miesten ja naisten maajoukkueen tähtipelaajat

Leirin hinta: 320 € (sis. valmennuksen ja täysylläpidon Kisakallion Urheiluopistolla) 

Ilmoittautumiset >

Lisätiedot: 
Juha-Matti Kaminen 
Avainasiakasvastaava
+358 40 4102 285
juha-matti.kaminen@kisakallio.fi 

 
29.4.2025 13:25 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.

Miro Littlen korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.-19.6.2025. Leiri on suunnattu 2010–2015 syntyneille tytöille ja pojille.

22.4.2025 09:31 Seura tiedottaa

Badalona Experience Camps

Ura Basket järjestää kesäkuussa kaksi koripalloleiriä Kaarinassa yhteistyössä espanjalaisen huippuseura Joventut Badalonan kanssa.

14.3.2025 18:28 Seura tiedottaa

Ilmoittaudu Tuukka Kotti -kesäleirille

Eerikkilän urheiluopistolla kesäkuussa järjestettävän leirin järjestää Feeniks Basket ja vetäjänä toimii Tuukka Kotti.

29.1.2025 10:09 Seura tiedottaa

Kesän korisleirit Kuortaneella

Kuortaneen urheiluopistolla järjestetään tulevana kesänä Kuortane Basketball Camp ja Kuortane Pro Camp.

29.1.2025 10:01 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n talvilomaleiri Namika Areenalla

Helsingin NMKY järjestää koripallon pelaamiseen painottuvan talvilomaleirin uudenkarhealla Namika Areenalla.

16.12.2024 19:53 Seura tiedottaa

Tiina Stenin tyttökorisleiri järjestetään Kisakalliossa 8.-11.6.

Tiina Stenin tyttökorisleiri tulee taas! Huippusuosittu ja alkuperäinen tyttökorisleiri tullaan järjestämään jo kymmenettä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla.

1.11.2024 08:29 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n joululomaleiri Namika Areenalla 2.-5.1.2025

Helsingin NMKY järjestää joululomalla leirin uudenkarhealla Namika Areenalla

5.9.2024 14:40 Seura tiedottaa

STC Shooting Camp järjestetään Kisakalliossa 14.-17.10.

Korisjunnujen syyslomaleiri Susijengin kotipesässä. Jo perinteeksi muodostunut korisjunioreiden taitoleiri, STC Shooting Camp järjestetään jälleen Kisakallion Urheiluopistolla. Uutena asiana on, että leirille voi osallistua joko maanantaista keskiviikkoon tai maanantaista torstaihin.

26.6.2024 09:22 Korisleirit

Susi Training Center -pelileiri järjestetään korisjunnuille 15.-17.7 Kisakalliossa

Ainutlaatuinen korisjunnujen Susi Training Center -pelileiri Kisakalliossa on suunnattu 2012-2014 -syntyneille, paikkana Susijengin ja Susiladiesin kotipesä, Susi Training Center. Vastaavaa konseptia ei ole aiemmin toteutettu, isona asiana tuoda esikuvat lähemmäksi junioreita ja vankistaa heidän itseluottamustaan.

6.6.2024 10:03 Seura tiedottaa

Annin ja Riikan korisleiri järjestetään 29.-30.6.2024 Vimpelissä

Tervetuloa mukaan 29.6-30.6.2024 korisleirille Vimpelin Liikuntahallille! Kaksi päivää täynnä oppia koripallon parissa päiväleirin merkeissä.

Näytä lisää vastaavia