10.5.2021 09:04 Kisakallio Basket Camp järjestetään jo kymmenennen kerran Kisakallion Urheiluopistolla. Leiri on suunnattu 2006–2011-syntyneille junioreille. Leirille mahtuu mukaan 100 innokasta pelaajanalkua.
Aiempien vuosien tapaan leiri on neljän päivän mittainen. Pelaaminen kuuluu jokaiseen päivään ja leirin aikana pelataan pienimuotoinen turnaus. Lisäksi päivittäiseen ohjelmaan kuuluu lajiharjoitus, oheisharjoitteita, vauhdikkaita lajikokeiluja, uimista ja vapaa-aikaa.
Leirillä on mahtava mahdollisuus kehittää koripalloilijan perustaitoja huippuvalmennuksessa, päästä pelaamaan korista, kokea uudenlaisia liikuntaelämyksiä, tutustua uusiin kavereihin ja ennen kaikkea viettää kesäloman hauskimmat päivät Susijengin kotipesässä Kisakallion Urheiluopistolla!
Lajiharjoituksissa Kisakallio Basket Campilla keskitytään erityisesti henkilökohtaisen lajitaitojen kuten pallonkäsittelyn, viimeistelyn ja heittämisen kehittämiseen. Kaikki leiriläiset harjoittelevat lajiharjoituksissa isoihin koreihin.
Koko toiminnasta leirin aikana vastaa Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen ja apuna ovat muun muassa Aatu Kivimäki tekniikkakouluineen, Mikko Koivisto heittokoulunsa kanssa ja Riku Laine näyttää mallia puolustuksesta ja korin läheisyydessä toimimisesta. Nyt siis voi lähteä mukaan mestareiden matkaan muutamaksi päiväksi Kisakallioon ja oppia paljon uusia juttuja. Kisakalliossa on puitteet viimeisen päälle kunnossa ja leiristä tulee varmasti ikimuistoinen kaikille. Tervetuloa mukaan!
Lisätiedot leiriohjelmasta ja ilmoittautuminen >
Eerikkilän urheiluopistolla kesäkuussa järjestettävän leirin järjestää Feeniks Basket ja vetäjänä toimii Tuukka Kotti.
Kuortaneen urheiluopistolla järjestetään tulevana kesänä Kuortane Basketball Camp ja Kuortane Pro Camp.
Helsingin NMKY järjestää koripallon pelaamiseen painottuvan talvilomaleirin uudenkarhealla Namika Areenalla.
Tiina Stenin tyttökorisleiri tulee taas! Huippusuosittu ja alkuperäinen tyttökorisleiri tullaan järjestämään jo kymmenettä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla.
Helsingin NMKY järjestää joululomalla leirin uudenkarhealla Namika Areenalla
Korisjunnujen syyslomaleiri Susijengin kotipesässä. Jo perinteeksi muodostunut korisjunioreiden taitoleiri, STC Shooting Camp järjestetään jälleen Kisakallion Urheiluopistolla. Uutena asiana on, että leirille voi osallistua joko maanantaista keskiviikkoon tai maanantaista torstaihin.
Ainutlaatuinen korisjunnujen Susi Training Center -pelileiri Kisakalliossa on suunnattu 2012-2014 -syntyneille, paikkana Susijengin ja Susiladiesin kotipesä, Susi Training Center. Vastaavaa konseptia ei ole aiemmin toteutettu, isona asiana tuoda esikuvat lähemmäksi junioreita ja vankistaa heidän itseluottamustaan.
Tervetuloa mukaan 29.6-30.6.2024 korisleirille Vimpelin Liikuntahallille! Kaksi päivää täynnä oppia koripallon parissa päiväleirin merkeissä.
Yhdeksättä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävä tyttökorisleiri tullaan kokemaan tulevana kesänä 9.-12. kesäkuuta. Leiri on suunnattu 2009-2014 -syntyneille tyttöpelaajille.
Korihaiden järjestämä leiri on tarkoitettu koriksesta kiinnostuneille alle 19-vuotiaille. Leiri järjestetään Uusikaupunki Areenalla eli Pohitullissa 25.-26.5.2024.