Kobrat voitti ensimmäisen kerran Seagullsin vieraana

25.10.2018 20:43 Helsinkiläisille huolta aiheutti tappion lisäksi Blackshearin loukkaantuminen.

Kobrien Khalil Small oli loistava Helsingissä. Small teki 26 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa, joista kuusi hyökkäyspäässä. Kuva: Ville Vuorinen

Lapuan Kobrat yllätti ja otti seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-voiton Helsinki Seagullsin vieraana. Loppulukemat 73–96 (35–45) eivät jättäneet juuri jossiteltavaa.

– Jälleen oli ilo seurata, kuinka paljon olemme kehittyneet joukkueena. Pelaajat alkavat jo aika hyvin tietämään, mitä kentällä aina tapahtuu ja mitä yhdessä halutaan tehdä, pelintekijä Robert Juvonen (8/3) iloitsi.

– Tästä on hieno jatkaa eteenpäin.

Kobrat aloitti ottelun huimalla vireellä. Avausneljänneksellä vierasjoukkue latoi tulostaululle 27 pistettä vieläpä ilman yhtään onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Seagulls oli kotiparketillaan ihmeissään, ensimmäinen jakso päättyi 14–27.

Jo toisella jaksolla lapualaisilla oli paikka kasvattaa johtoaan. Pieni huolimattomuus viimeistelyssä kuitenkin kostautui ja Seagulls roikkui sitkeästi mukana.

Kun vielä avausottelussa 35 pistettä heittänyt Wayne Blackshear joutui jättämään kentän, puoliaikatilanne 35–45 tuntui helsinkiläisjoukkueelle torjuntavoitolta.

Seagulls tuli rinnalle, mutta Lapua ei hätääntynyt

Seagulls tulikin toisella puoliajalle täynnä tuulta ja tappuraa. Alle viidessä minuutissa Seagulls kiri tasoihin 49–49.

Kobrien kolmannen jakson toinen puolikas oli kuitenkin tyly, näin päätösneljännekselle mentiin 13 pisteen vierasjohdossa. Viimeisellä jaksolla lapualaiset pelasivat järkevästi, eikä Seagullsilla ollut enää mahdollisuutta kunnon kiriin.

Kobrat voitti myös levypallot murkaavasti 47–29. 19 lapualaisten levypalloista tuli vielä hyökkäyspäässä.

– Onhan se ennenkuulumatonta, että landespedet tulee ja pyyhkii Helsinki Seagullsilla täällä lattiaa. Jännä nähdä, miten Seagulls vastaa tähän aikanaan Lapualla, Kobrat-luotsi Lars Ekström vitsaili.

– Meillä oli paljon onnistujia tänään. Esimerkiksi Juvonen ja Mike Morsell (24/8) antoivat kauden parastaan.

Seagullsin leirissä murskatappio kotiparketilla ei juuri hymyilyttänyt.

– Ei ollut millään tavalla hyväksyttävä esitys kotiyleisön edessä. Ei voi muuta kuin pyytää anteeksi. Tästä on pakko parantaa, Seagullsin takamies Alex Vaenerberg totesi.

– Annoimme 62 pistettä vastustajalla kolmen sekunnin alueelta. Se on varmaan historiamme huonoin suoritus. En halua ottaa mitään pois Lapuan voitolta, he tekivät kaiken niin kuin meidän olisi pitänyt. Mutta meiltä anteeksiantamaton suoritus, päävalmentaja Mikko Larkas manaili.

Kobrien pelit jatkuvat sunnuntaina BC Nokian vieraana. Seagulls sen sijaan yrittää palata voittojen pariin keskiviikkona Tampereella.

Ottelutilasto

 
16.7.2019 08:26 Korisliiga

Eldar Skamo KTP:n paitaan

Viime kaudella sarjanousija Ura Basketia edustanut Eldar Skamo, 32, on tehnyt sopimuksen viime kaudella Korisliigassa pronssia saavuttaneen kotkalaisseuran kanssa.

15.7.2019 09:24 Susijengi

Ilari Seppälä käyttää ulkomaanoptionsa, siirtyy Ranskaan

Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.

11.7.2019 10:24 Korisliiga

BJ Raymond palaa Pyrintöön kaksivuotisella sopimuksella

Tampereen Pyrintö saa mieleisen paluumuuttajan, kun seura on solminut kaksivuotisen sopimuksen Benjamin “BJ” Raymondin, 32, kanssa. Viimeksi mies nähtiin Pyrinnön väreissä kaudella 2013-2014, kun Pyrintö edellisen kerran juhli Suomen mestaruutta

9.7.2019 09:03 Korisliiga

Jamuni McNeace Salon Vilppaan haaviin

Salon Vilppaan joukkue syyskuun lopulla käynnistyvään Korisliigaan on valmis. Vilppaan viimeinen palanen on sisäpelaaja Jamuni McNeace.

3.7.2019 09:47 Korisliiga

Karhu Basketille kaksi uutta pelaajasopimusta – Thomas Vehmanen ja Miron Ruina Kauhajoelle

Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhu Basket on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Thomas Vehmanen on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Miron Ruina solmi puolestaan yksivuotisen sopimuksen, joka sisältää molemminpuolisen option kaudesta 2020-21.

28.6.2019 08:24 Korisliiga

Gonzalvezille jatkosopimus, Nuolivirta uutena Kouvoihin

Viime kaudella SM-hopeaa voittanut Kouvot on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen David Gonzalvezin kanssa. Viime kaudella Korihaita edustanut Mika Nuolivirta on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kouvojen kanssa.

27.6.2019 12:40 Susijengi

Topias Palmi kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Cremonaan

Korisliigan vuoden pelaajana palkittu ja Susijengissä vuosien 2018-19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 24, siirtyy joensuulaisesta Kataja Basketista kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Guerino Vanoli Basket Cremonaan.

24.6.2019 15:16 Korisliiga

Henri Ventoniemi Korihaiden pelipaitaan

Uudenkaupungin Korihait on solminut vuoden mittaisen sopimuksen sentteri Henri Ventoniemen kanssa. Lisäksi laituri Elias Lahdensuun siirtyy Uuteenkaupunkiin yksivuotisella sopimuksella.

19.6.2019 20:58 Pääjuttu

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2019-20 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

19.6.2019 09:50 Korisliiga

Finaalien MVP:ksi valittu Cameron Jones jatkaa Karhu Basketissa

Jones oli päättyneellä kaudella yksi Karhu Basketin toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden pääarkkitehdeistä. Vuoden mittaisessa jatkosopimuksessa on heinäkuun loppuun asti ulottuva ulkomaanoptio.

11.6.2019 20:59 Korisliiga

Tuomas Hirvonen tarttui Lahti Basketballin haaviin

Korisliigan nousijajoukkue vahvistui takamies Tuomas Hirvosella, joka solmi seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

10.6.2019 08:35 Korisliiga

Vuoden tulokkaana palkittu Niemi jatkaa Ura Basketissa

Trey Niemi on tehnyt jatkosopimuksen Korisliigassa pelaavan kaarinalaisseuran kanssa. Lisäksi seura teki sopimukset 17-vuotiaiden Edvard Gullichsenin ja Lauri Hännisen kanssa.

6.6.2019 20:27 Korisliiga

Palmi Korisliigan arvokkain pelaaja, Jones finaalien MVP

Kataja Basketiin viime kaudeksi siirtynyt ja Susijengissä ihastuttanut Topias Palmi on nimetty Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Finaalien MVP-pysti matkasi Karhu Basketin Suomen mestaruuteen johdattaneelle Cameron Jonesille.

6.6.2019 12:50 Pääjuttu

Joonas Iisalo suuntaa Bundesliigaan – Ville Tuominen Vilppaan päävalmentajaksi

Kolme edellistä kautta Vilpasta luotsannut Joonas Iisalo siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavan Crailsheimin apuvalmentajaksi Tuomas Iisalon johtavaan valmennustiimiin. Vilppaan päävalmentajaksi tulee Ville Tuominen yhden vuoden mittaisella sopimuksella.

3.6.2019 15:36 Korisliiga

Vesa Mäkäläinen jatkaa Lahti Basketballissa

Viime kaudella I divisioonan A:n voittanut ja paikan Korisliigaan lunastanut Lahti Basketball on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen kapteeni Vesa Mäkäläisen kanssa.

2.6.2019 16:48 Pääjuttu

Bojan Sarcevic ja Karhu Basket jatkosopimukseen

Sopimus on kestoltaan kahden vuoden mittainen. 31-vuotias takamies johdatti Karhu Basketin kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen.

31.5.2019 10:08 Korisliiga

Jussi Laakso Seagullsin päävalmentajaksi – Vesa Vertio täydentää valmennusjohdon

Helsinki Seagulls on nimittänyt uudeksi päävalmentajaksi Jussi Laakson, joka johdatti Karhu Basketin kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen. Vesa Vertio saapuu Seagullsiin Saksan Bundesliigassa pelaavasta Crailsheim Merlinsistä.

29.5.2019 12:00 Korisliiga

Aapeli Alanen vahvistamaan Kataja Basketia – Samuli Vanttajalle jatkosopimus

Alanen löi päättyneellä kaudella itsensä kaikkien tietoisuuteen BC Nokian paidassa, kun hän tilastoi 14,3 pistettä ottelua kohden. Samuli Vanttaja ja Valtteri Mervola puolestaan tekivät jatkosopimukseen joensuulaisseuran kanssa.

29.5.2019 09:51 Korisliiga

Tilastoykkönen Timo Heinonen jatkosopimukseen Seagullsin kanssa

Helsinki Seagulls on tehnyt 1+1-mittaisen jatkosopimuksen 37-vuotiaan Timo Heinosen kanssa. Heinosella on vyöllä kaikkien aikojen eniten Korisliiga-otteluita, joita on pudotuspelit mukaan lukien 825.

28.5.2019 13:01 Korisliiga

Greg Gibson BC Nokian päävalmentajaksi - Shawn Hopkins ja Lassi Nikkarinen näätäpaitaan

Greg Gibsonin sopimus on kestoltaan kolmivuotinen. Uusina pelaajina saapuvat Yhdysvaltojen yliopistoparketeilta BC Nokian oma kasvatti Shawn Hopkins sekä Lassi Nikkarinen. Lisäksi Näädissä jatkavat suomalaisista Daniel Dolenc, Niko Mattila, Teemu Sulonen ja Antti Ahonen.

Näytä lisää vastaavia