Joukkueiden yhden vuoden ikäero näkyi ottelun kulussa merkittävästi, sillä Latvia oli joka pelipaikalla yhtä numeroa isompi ja vahvempi. Suomi jäi ennen kaikkea 1-1-tilanteissa ja korin alla altavastaajaksi, ja Latvia vei ensimmäisen kymmenminuuttisen 17 pisteellä.
Ottelun edetessä Suomi sai kuitenkin hiljalleen kiinni pelitemposta ja pystyi paikoin aiheuttamaan puolustuksellaan jopa ongelmia latvialaisille. Lisäksi päävalmentaja Ville Tuomista ilahdutti se, että kaikki kokoonpanossa olleet suomalaispelaajat pääsivät pisteille.
– Vastustaja oli erittäin paljon fyysisempi, isompi ja vuoden verran kokeneempi, mutta sillehän me emme voineet mitään. Siihen nähden, että neljä pelaajaamme ovat 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen matkassa ja vastustajat olivat ’97-ikäluokkaa, pelasimme ihan kelpo pelin, Tuominen arvioi.
Suomelta kaksinumeroisille pisteille pääsivät Niki Ahola (15), Tuomas Saarinen (14) sekä Niko Lindholm (10).
Suomen 15-vuotiaat pojat jatkavat otteluitaan lauantaina Viroa vastaan.
Latvia – Suomi 102–70, 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna 27.6.2013
Suomi: Niki Ahola 15, Tuomas Saarinen 14, Niko Lindholm 10, Daniel Nordman 6, Waltteri Mäkelä 6, Hannes Koskinen 5, Joona Airenne 4, Jyri Eboreime 3, Teemu Knihtinen 2, Eero Innamaa 2, Sakari Rajala 2, Arvo Viitaharju 1.
