27.8.2003 SM-Koriksessa viime kaudella kahdeksanneksi sijoittunut Lappeenrannan NMKY korvaa Sveitsiin siirtyneen Matthew Williamsin kokeneella Andre Foremanilla. 34-vuotias ja 198-senttinen Foreman on aiemmin esiintynyt suomalaisilla koripalloparketeilla viiden kauden aikana.
Viimeiset kaksi kautta Foreman edusti joensuulaista Katajaa. Hän oli voittamassa seuralle Suomen Cupin mestaruuden 2002 sekä historiallisia SM-mitaleita: pronssia 2002 ja hopeaa 2003. Molempina Kataja-kausinaan Foreman oli muiden joensuulaisten kanssa pudottamassa juuri Lappeenrannan NMKY:ä play-offseissa.
Foreman pelasi viime kaudella 37 SM-runkosarjan ottelua kirjauttaen ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen 20,2 pistettä, 9,5 levypalloa, 3,51 syöttöä ja 2,16 riistoa. Foreman palkittiin SM-Koriksen kuukauden pelaajana viime tammikuussa, jolloin Kataja voitti Foremanin johdolla kaikki seitsemän otteluaan.
- Foreman on todella tyylikäs pelaaja ja erittäin monipuolinen. Meillä on nyt todella kovat laitahyökkääjät, kommentoi LrNMKY:n päävalmentaja Mika Turunen viitaten Foremanin vierelle asettuvaan maajoukkuelaituri Pasi Riihelään.
Ennen kahden kauden Kataja-pestiään Foreman ennätti edustaa Suomessa Forssan Alkua (1994-95), BC Nokiaa (1999-00) ja Namika Lahtea (2000-01). Kaikkiaan Foreman on pelannut SM-Koriksessa 137 SM-runkosarjapeliä, heittänyt 3.039 pistettä (keskiarvo 23,0) ja poiminut 1.268 levypalloa (9,3).
Lappeenranta joutui etsimään Matthew Williamsin tilalle uuden vahvistuksen, kun heinäkuussa joukkueen kanssa sopimuksen tehneen Williams halusi purkaa sopimuksensa ja siirtyä Sveitsiin. Saatuaan korvauksen sveitsiläisseura BBC Montheylta LrNMKY suostui Williamsin pyyntöön.
Ennen Foremania Lappeenrannan NMKY on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueseensa Jari Hagmanin, Jarkko Karhun, Ari Mikkolan sekä Pasi ja Timo Riihelän kanssa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.