Kolmannen jakson heittopeli siivitti Hongan voittoon

2.4.2021 15:39 Kahden espoolaisjoukkueen välieräsarja saatiin käyntiin Hongan kotikentällä. Kotijoukkue ratkaisi voiton itselleen loistavan kolmannen jakson ansiosta ja vei ottelun 101-74.

Taru Tuukkanen hallitsi korinalustaa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Avausjaksolla peli oli tasaista. Hannah Little oli pääosassa EBT:n hyökkäyspäässä, kun taas Hongan hyökkäyspeli oli pitkälti Taru Tuukkasen varassa. Tauolle mentiin vieraiden johtaessa 19-18.

Pelin kuva ei muuttunut toisella jaksolla juurikaan. Pisteitä tehtiin tasatahtiin. Honka vei jakson nimiinsä pisteellä ja jälkimmäiselle puoliskolle lähdettiin tilanteesta 35-35.

Honka aloitti kolmannen jakson terävämmin ja upotti nopeasti pari kolmen pisteen heittoa. Niiden avulla joukkue otti johtoaseman itselleen. EBT ei puolestaan saanut hyökkäyspelaamistaan oikein toimimaan. Gabriela Bronson ja Cierra Dillard olivat pitelemättömiä ja kasvattivat tapiolalaisten johdon parhaimmillaan jo 30 pisteeseen. Kaiken kaikkiaan Honka osui jakson aikana kaaren takaa kuusi kertaa. Se pääsi päätösjaksolle turvallisessa johdossa 76-50.

Päätösjaksolla peli oli jälleen tasaisempaa. EBT ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt enää uhkaamaan Hongan voittoa. Kotijoukkue otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 101-74.

- Ensimmäisellä puoliajalla meille tuli aivan liikaa menetyksiä, EBT pääsi niistä nopeisiin hyökkäyksiin. Meidän hyökkäyspeli taas ei meinannut lähteä kulkemaan. Kolmannella ja neljännellä jaksolla saatiin menetysten määrä pienemmäksi ja oma peli kulkemaan sekä tietysti palloa hyvin sisään, Hongan Lotta-Kaisa Paltemaa kertasi.

Dillard teki ottelussa 31 pistettä otti yhdeksän levypalloa ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Tuukkanen hallitsi korinalustaa ja teki tupla-tuplan 23 pisteellä ja 21 levypallolla. Bronsonille kertyi 24 pistettä ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Little taisteli myös hienosti korin alla. Hän upotti 17 pistettä ja keräsi 18 levypalloa. Sanni Tuomisto teki 14 pistettä.

- Puolustettiin erittäin sekavasti tänään, voi olla että valmennuksen täytyy ottaa se omaan piikkiin. Oli ehkä vähän liian vaikea pelisuunnitelma. Tärkeeseen matsiin rakennettu ja sitten ei pystytty ollenkaan seuraamaan sitä. Hyökkäyksellisesti ei saatu oikein mistään sisään tänään. Honka puolusti ihan ok ja teki monta asiaa meille haastavaksi. Pallo ei vaan mennyt tänään koriin. Tilastoja katsoessa meillä oli 24 pelitilanneheittoa vastustajaa enemmän, se on meidän kauden korkein määrä. Se harvoin johtaa 27 pisteen tappioon. Kaikki kunnia Hongalle, erinomaisesti hyökätty ja käytti kaikki paikkansa mitä sai, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman avasi.

Ottelutilasto

 
13.1.2026 20:55 Naisten Korisliiga

Hongalle kotivoitto vahvan avauspuoliajan ansiosta

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Siinä Tapiolan Honka kaatoi kotikentällään ToPo:n 81-61.

10.1.2026 20:18 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja BC Nokia kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Pyrintö paransi asemiaan kärkitaistelussa, kun taas BC Nokian asema parani pudotuspelitaistossa.

9.1.2026 19:52 Naisten Korisliiga

Sara Puckett ja Jeanae Terry säkenöivät Vedon voitossa

Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.

7.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Vedon voittoputki jatkuu - Honka nappasi ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.

7.1.2026 10:29 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry on naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

20.12.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Saana Kujala upotti Hongan - PeKa kärjessä joulutauolle

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.

17.12.2025 21:50 Naisten Korisliiga

BC Nokialle kova vierasvoitto - HBA ja PeKa vahvoja paikallispeleissä

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät BC Nokia, HBA-Märsky, PeKa ja ViVe.

13.12.2025 19:19 Naisten Korisliiga

Veto jatkoi kovaa virettään

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina yhdellä ottelulla. Kahden kovavireisen joukkueen kohtaamisessa ViVe voitti kotonaan Pyrinnön 91-73.

Näytä lisää vastaavia