18.6.2007 Espoon Hongan 19-vuotias maajoukkuekoripalloilija Petteri Koponen osallistuu koripalloliiga NBA:n varaustilaisuuteen, joka järjestetään 28. kesäkuuta New Yorkin Madison Square Gardenissa.
Viime viikkoina useiden NBA-seurojen workout-tilaisuuksissa edukseen esiintynyt Koponen teki ison ratkaisun yhdessä agenttinsa Marc Cornsteinin ja Hongan päävalmentajan Mihailo Pavicevicin kanssa New Yorkissa maanantaina, joka oli samalla takaraja mahdolliselle vetäytymiselle draftista.
- Kävimme palaverissa vaihtoehdot läpi Cornsteinin sekä Pavicevicin kanssa ja päädyimme tähän ratkaisuun saamamme hyvän palautteen perusteella. Lisäksi agenttitoimistoni Pinnacle Hoopsin järjestämä workout kulki minulta viikonvaihteessa mukavasti monien NBA-seurojen tarkkailussa, kertoi tyytyväinen Koponen.
Koponen asetti alun perin draftiin osallistumisen ehdokseen sen, että hän saa varmistuksen ensimmäisen kierroksen varauksesta 30 pelaajan joukkoon. Muussa tapauksessa Koponen olisi vetänyt nimensä pois listoilta. Ensimmäisen kierroksen varaukset saavat varman sopimuksen NBA:han, kun sinne päättävät mennä.
- Koponen tullaan varaamaan vuoroilla 23-35. Jos varaus jää toisen kierroksen alkuun, niin olen varma siitä, että hänelle tullaan tarjoamaan silloinkin suoraan sopimusta. Koponen pelaa näillä näkymin jo ensi vuonna NBA:ssa, täräyttää agentti Cornstein.
Cornsteinin mainitsemien varausnumeroiden takaa löytyvät ensimmäiseltä kierrokselta New York Knicks, Phoenix Suns, Utah Jazz, Houston Rockets, Detroit Pistons, San Antonio Spurs ja Philadelphia. Heti toisen kierroksen alussa vuorossa ovat puolestaan Seattle SuperSonics, Boston Celtics, San Antonio ja Dallas Maverics.
Cornstein kuin sen paremmin Koponenkaan eivät tuo vielä esiin niiden seurojen nimiä, jotka ovat näyttäneet heille vihreää valoa draftin osalta.
- San Antonio, Portland ja Miami sekä edelleen pari muutakin seuraa ovat kutsuneet minut antamaan lisää näyttöjä. Katsomme agenttini kanssa tarkoin, minne vielä matkustan, valottaa Koponen kiireisen Amerikan kiertueensa jatkoa.
Cornsteinin mukaan taitava suomalaistakamies on juuri nyt kovassa kurssissa.
- Näyttää silti, että Koposen draft-sijoitus nousee koko ajan. Pidän hänen kehitystään jo tämän näkemäni kuukauden aikana miltei ilmiömäisenä, kehaisee Cornstein suojattiaan.
Koripalloliiga NBA:han on varattu kautta aikojen neljä suomalaispelaajaa. Los Angeles Lakers varasi ensimmäisenä suomalaisnimenä Kari Liimon vuonna 1969. Phoenix varasi Kalevi Sarkalahden vuonna 1973 ja Lakers Timo Saarelaisen vuonna 1985.
Kaikkien aikojen korkein suomalaisvaraus on Hanno Möttölä, jonka Atlanta Hawks vei vuoden 2000 varaustilaisuuden 40. vuorolla. Möttölä pelasi ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa ja Hawksissa kaudet 2000-02.
Hongan puheenjohtaja Mika Sohlberg on ylpeä Koposelle tarjoutuneesta mahdollisuudesta.
- Petterillä on hieno tilaisuus tehdä suomalaista koripallohistoriaa tulemalla varatuksi jo ensimmäisellä kierroksella. Hyvältä näyttää, myhäilee Sohlberg.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Viime kaudella Kouvoja Korisliigassa edustanut Sykki-kasvatti Ilmari Toikkanen, 26, siirtyy Tanskaan. 207-senttisen ja kuusi kautta Korisliigaa tahkonneen Toikkasen uusi seura on Tanskan pääsarjassa pelaava Svendborg Rabbits.
Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Raision Palloseuran kasvatti Mikael Laihonen, 29, siirtyy Puolaan. 202-senttisen ja viisi kautta Korisliigaa pelanneen Laihosen uusi työnantaja on Puolan divarin välieriin keväällä yltänyt perinteikäs Rosa Radom.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.