Koponen palasi pelikentille – Valtoselle 30 pistettä Saksassa

23.1.2021 22:44 Petteri Koponen debytoi lauantai-iltana uuden seuransa Pallacanestro Reggianan riveissä. Muitakin ilonaiheita nähtiin, sillä Elias Valtonen tykitti peräti 30 pistettä Saksan ProA:ssa ja Roope Ahonen on hiljalleen tekemässä paluuta tositoimiin.

Petteri Koponen pääsi pitkästä aikaa taas tositoimiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koponen sai debyytissään peliaikaa reilut 11 minuuttia ja hän pussitti kolme pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Reggiana voitti Trentinon 83-74 (37-33). Reggianalla on seitsemän voittoa ja yhdeksän tappiota.

- Pääsin tällä viikolla jo treenaamaan 5 vastaan 5 joukkueen kanssa ja oli kiva seitsemän kuukauden jälkeen päästä taas pelaamaan. Ja tärkeä voitto jengille. Oma peli ja rytmi vielä hakemista, mutta joka päivä tuntuu paremmalta, Koponen mietti ottelun jälkeen.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Topias Palmin Cremona koki kirvelevän 81-83 (35-44)-tappion Milanolle. Palmi pelasi pirteästi tilastoiden yhdeksän pistettä, kaksi levypalloa ja syötön.
Ottelutilastot

Elias Valtonen oli aivan pitelemätön, kun hän pisti tauluun 30 pistettä 28,5 minuutissa Tigers Tübingenin voittaessa Eisbären Bremerhavenin 101-93 (50-47). Valtonen heitti pelitilanneheittonsa 12/15 ja vapaaheitot 5/6. Levypalloja kertyi viisi sekä riistoja yksi. Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers on voittanut neljästä edellisottelustaan kolme. Tigers läheni pudotuspelirajaa ja sillä on nyt 13 ottelusta viisi voittoa.

- Hyvä voitto. Bremerhaven on varmaan yksi top3-jengejä tässä sarjassa. Heidän rosterinsa on kova ja he varmasti haluavat nousta takaisin Bundesliigaan. Alkukaudesta oli vähän nihkeä jakso emmekä saaneet oikein voittotiliä auki, mutta nyt olemme saaneet muutaman hyvän voiton. Emme ole kuitenkaan saaneet vielä koko potentiaalia irti tästä joukkueesta, mutta tiesimme meillä olevan potentiaalia voittaa tällaisia pelejä. Uskoimme itse matsiin lähdettäessä, että pystymme voittamaan ja saimme hyvän pelin, Valtonen mietti ottelua.

- Tietenkin hyvä fiilis, että peli lähti käyntiin heti alusta asti ihan hyvin. Pääsimme juoksemaan nopeita ja sitä kautta saimme muutamia helppoja koreja. Siitä on helppo jatkaa peliä eteenpäin, ja jos on saanut sen pari heittoa alle, niin on helpompi ottaa se seuraava. Oma peli lähti ihan hyvin rullaamaan, mutta oli tärkein saada yksi kova voitto, Valtonen jatkaa.
Ottelutilastot

Mestarien liigassa Teneriffa päätti alkulohkonsa häviämällä tanskalaiselle Bakken Bearsille vieraskentällä 78-96 (34-42). Sasu Salin kasasi tilastoihinsa viisi pistettä, kaksi levypalloa ja neljä syöttöä. Emir Sulejmanovic merkkautti kahdeksan pistettä, kuusi levypalloa ja syötön.

- Aloitimme hyvin ja kontrolloimme niitä asioita joita meidän pitikin. He saivat kovia onnistumisia, samalla menetimme pelistä kontrollin ja käyttivät sen hyväkseen. He juoksivat meitä enemmän ja pelasivat hyvin, Sulejmanovic antoi tunnustusta vastustajalle ottelun lehdistötilaisuudessa.

Tappiosta huolimatta Teneriffa voitti lohkonsa ja eteni 16 parhaan joukkoon.
Ottelutilastot

Lähes tasan tarkkaan vuoden pelikentiltä sivussa ollut Roope Ahonen teki paluun Breoganin kokoonpanoon, kun Breogan voitti Espanjan LEB Oron Copa Princesan. Ahonen ei käynyt vielä kentällä, mutta Breogan juhli cupin voittoa kaataen jatkoajan jälkeen Alicanten 85-74 (69-69, 39-33).

- Ensimmäistä kertaa kokoonpanossa ja viime maanantaina aloitin kontaktitreenit. Varmaan tässä 2-3 viikon päästä pääsee jo pelaamaan ensimmäisiä minuutteja, Ahonen kertoo tilanteestaan.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

LEB Platassa Fiifi Aidoo jäi ilman tilastomerkintöjä Benicarlon hävitessä Barcan vieraana 57-67 (26-31). Benicarlolla on voittanut peleistään kuusi ja hävinnyt kahdeksan.
Ottelutilastot

Viron ja Latvian yhteisliigassa Alexander Madsen oli tehokkaana VEF Riian palatessa voittojen tielle kaatamalla Valmieran selvästi 94-57 (50-27). Madsen kasasi 17 minuutissa 12 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan ja koristeli tilastojaan myös yhdellä riistolla. VEF Riika jatkaa Latvian lohkon kärjessä 13 voiton ja kahden tappion saldolla.
Ottelutilastot

Viron lohkossa Edon Maxhuni oli jälleen pelipäällä Pärnun voittaessa Tartu Ülikoolin 91-67 (50-37). Maxhuni sukitti 21 pistettä ja lisäsi vielä kolme levypalloa, kolme syöttöä ja riiston tilastoihinsa. Pärnu on lohkon kakkosena.
Ottelutilastot

Japanin B2-liigassa Erik Murphyn Fukushima Firebonds palasi pitkän tappioputken jälkeen takaisin voittokantaan voittamalla Kumamoto Vortersin 86-79 (46-43). Murphy kasasi 12 pistettä, kahdeksan levypalloa, viisi syöttöä, riiston ja kaksi torjuntaa. Firebondsilla on nyt 14 voittoa ja 15 tappiota.
Ottelutilastot

Carl Lindbomin Stal Ostrow Wielkopolskin hyvät otteet saivat jatkoa selvällä 102-81 (56-39)-voitolla Gliwicestä. Lindbom jäi ilman tilastomerkintöjä. Stal Ostrow Wielkopolski on Puolan liigassa toisena.
Ottelutilastot

Ranskan ProB:ssä Ilari Seppälän ja Henri Kantosen Aix-Maurienne hävisi Nantesin vieraana 79-89 (32-43). Seppälä tilastoi 14 pistettä, kaksi levypalloa ja viisi syöttöä. Kantosen riville kirjattiin viisi pistettä, viisi levypalloa, neljä syöttöä ja kolme riistoa. Aix-Maurienne on pelannut viisi peliä ja voittanut kaksi.
Ottelutilastot

 
5.3.2021 23:59 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä tykitti 38 pistettä Ranskassa

Ilari Seppälän käsi kävi tulikuumana, kun hän heitti uskomattomat 38 pistettä Ranskassa. Alex Murphy, Elias Valtonen ja Edon Maxhuni merkkauttivat myös kovia pisteitä ja Carl Lindbom debytoi uuden joukkueensa riveissä.

4.3.2021 08:34 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin hurjana Mestarien liigassa – ”Pelasimme ihan kelpo pelin”

Mestarien liigan jatkolohkot käynnistyivät ja Sasu Salin näytti jälleen heittotaitonsa johdattaessaan Teneriffan voittoon. Daniel Dolenc oli niin ikään vahvalla pelipäällä Itävallan liigassa.

1.3.2021 09:32 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen, Alex Murphy ja Elias Valtonen kaksinumeroisille pisteille

Petteri Koponen alkaa päästä vauhtiin Italiassa, Espanjassa Alex Murphy pääsi juhlimaan viime viikolla kahta voittoa ja Elias Valtonen jatkoi Saksassa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

14.2.2021 23:18 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolenc jälleen tehokkaana – suomalaisvalmentajien joukkueille voittoja

Miesten korisparketeilla pelattiin viikonloppuna vielä ennen maajoukkuetauon alkua. Daniel Dolenc osoitti oivaa virettä Itävallassa ja hyviä suomalaissuorituksia nähtiin myös Espanjassa ja Ranskassa.

12.2.2021 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin liekeissä Teneriffan voitossa

Sasu Salin aloitti Espanjan Copa del Reyn tulikuumana upottaen 18 pistettä johdattaessaan Teneriffan välieriin. Petteri Koposen Reggianan tie sen sijaan nousi pystyyn Italian cupissa.

7.2.2021 23:40 Suomalaiset ulkomailla

Roope Ahonen palasi pelikentille – Erik Murphylle kaksi tupla-tuplaa

Roope Ahonen pelasi ensimmäiset minuuttinsa yli vuoteen, kun hän palasi viikonloppuna pelikentille pitkän loukkaantumisen jälkeen. Erik Murphy mätti Japanissa taas hurjia tehoja.

5.2.2021 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Maxhuni ja Seppälä koville pisteille

Ilari Seppälä ja Edon Maxhuni olivat alkuviikon suomalaisonnistujia, mutta heidän tehopelinsä eivät riittäneet voittoon.

1.2.2021 23:49 Suomalaiset ulkomailla

Salinille hieno merkkipaalu Espanjassa – suomalaisvalmentajille komea päänahka Saksassa

Sasu Salin sai viikonloppuna 200 ottelua täyteen Espanjan liigassa ja juhlisti sitä komealla voitolla. Saksassa Tuomas Iisalon päävalmentama Merlins Crailsheim sen sijaan järjesti sensaation kaatamalla Bayern Münchenin tähtisikermän.

30.1.2021 09:11 Suomalaiset ulkomailla

Koposen ja Lindbomin joukkueet jatkoon FIBA Europe Cupissa

Petteri Koposen Pallacanestra Reggiana sekä Carl Lindbomin Stal Ostrow Wielkopolski etenivät jatkoon FIBA Europe Cupin alkulohkoista. Ranskan ProB:ssä Henri Kantonen ja Ilari Seppälä olivat Aix-Mauriennen parhaimmistoa.

28.1.2021 08:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaispelaajille voittoja eurokentillä – Petteri Koposen sihti kunnossa

Alexander Madsen pääsi syntymäpäivänsä lisäksi juhlimaan jatkopaikkaa Mestarien liigassa, kun VEF Riika puristi jatkoon. Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittivat lohkovaiheen pelit FIBA Europe Cupissa.

25.1.2021 15:55 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koponen ja Carl Lindbom aloittavat pelit FIBA Europe Cupissa

FIBA Europe Cupin lohkovaiheet pelataan tällä viikolla ja suomalaispelaajista ovat mukana Petteri Koponen ja Carl Lindbom.

24.1.2021 22:05 Suomalaiset ulkomailla

Erik Murphy ja Daniel Dolenc oivalla pelipäällä

Erik Murphy jatkoi vakuuttavia esityksiään Japanin B2-liigassa ja Daniel Dolenc oli tehokkaana Itävallassa sunnuntain kamppailuissa.

17.1.2021 23:19 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat hyvässä vireessä Euroopan kentillä

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä osoittivat tasoaan Ranskassa ja Alexander Madsen sekä Edon Maxhuni jatkoivat vahvoja esityksiään Virossa ja Latviassa. Myös Sasu Salin ylsi kaksinumeroisille pisteille viikonlopun otteluissa.

15.1.2021 15:35 Susijengi

Petteri Koponen palaa Italiaan – uutena osoitteena Pallacanestro Reggiana

Pitkän ja vaiherikkaan kansainvälisen uransa syksyllä 2008 Italian Serie A:sta aloittanut Susijengi-ikoni Petteri Koponen, 194 cm ja 32 v., palaa Italiaan. Viimeisen runsaan puolivuotisen seurajoukkuekentiltä sivussa ollut MaSu-Basketin kasvatti on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Serie A:ta pelaavan Pallacanestro Reggianan kanssa.

14.1.2021 14:10 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni tykitti 31 pistettä Virossa - Tuovin Strasbourg jatkoon Mestarien liigassa

Edon Maxhuni aloitti vuotensa räväkästi, kun hän upotti peräti 31 pistettä Viron ja Latvian yhteisliigassa. Ilari Seppälä oli pirteänä Ranskassa ja Mestarien liigassa nähtiin suomalaistrilleri, kun Lassi Tuovin luotsaama SIG Strasbourg varmisti lohkovoiton kaadettuaan Alexander Madsenin VEF Riian.

14.1.2021 09:40 Susijengi

Samuel Haanpään ansiokas pelaajaura päätökseen

Ikäpolvensa ansiokkaimpiin suomalaisiin koripalloilijoihin lukeutuva Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpää, 34, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. Haanpää ehti pitkän uransa aikana edustaa Suomea EM-kisoissa, rikkoa yliopistonsa kolmen pisteen heittoennätyksen ja pelata ammattilaisena mm. Espanjassa, Kyproksella ja Argentiinassa.

13.1.2021 13:55 Susijengi

Lauri Markkasen putki vuoden koripalloilijana jatkuu

Jyväskyläläisestä HoNsU:sta HBA-Märskyn kautta maailmalle lähtenyt Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen, 213 cm ja 23 vuotta, on nimetty neljännen perättäisen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien liiton vuotuisessa äänestyksessä.

7.1.2021 09:25 Suomalaiset ulkomailla

Salin, Dolenc ja Valtonen loistivat loppiaisena

Sasu Salin, Daniel Dolenc ja Elias Valtonen olivat loistovireessä loppiaisena pelatuissa otteluissa.

4.1.2021 09:08 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen säväytti Saksassa – Erik Murphy vauhdissa Japanissa

Elias Valtonen väläytteli osaamistaan, kun hän lähenteli tupla-tuplaa Saksan ProA:n ottelussa. Erik Murphy juhlisti uutta vuotta kahdella tupla-tuplalla Japanissa.

30.12.2020 21:43 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa päätti vuoden voittoon – Tuomas Iisalon luotsaama Merlins liitää Saksassa

Suomalaisia oli vielä Euroopan korisparketeilla tulessa ennen vuodenvaihdetta. Sasu Salinin Teneriffa pääsee hyvistä asemista ensi vuoteen, Carl Lindbom teki alkukauden piste-ennätyksensä ja Tuomas Iisalon päävalmentama Merlins Crailsheimin hurja alkukausi sai jatkoa Saksassa.

Näytä lisää vastaavia