Koposen Bolognan kiri jäi voittoheittoa vajaaksi

21.11.2010 22:31 Petteri Koposen Virtus Bologna rynnisti 25 pisteen takaa-ajoasemasta kahden pisteen johtoon Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella, mutta ei saanut viime hetkien heittojaan uppoamaan ja joutui poistumaan kotikentältään 77-79 (36-51) -tappio niskassaan.

Petteri Koposen Virtus Bologna rynni sunnuntaina 25 pisteen takaa johtoon, mutta Montegranaro piti pintansa lopussa.

Teemu Rannikko upotti kauden piste-ennätyksensä, 11, Vanoli Cremonaa vastaan.

Shawn Huffin Kavala/Panorama jäi ahtaalle Kreikan mestari Panathinaikosta vastaan.

Tuukka Kotti upotti 13 pistettä, mutta Ferraran kolmen ottelun voittoputki katkesi.

Gerald Lee jr. seurasi lauantaina sivusta Snaidero Udinen voittoputken jatkumista.

Samuel Haanpää nousi Palencian avaukseen sunnuntai-illan ottelussa.

Anton Mirolybovin Mitteldeutscher on voittanut Bundesliigan yhdeksästä ottelustaan kolme. Kuvat: Tomi Kaminen, Ville Vuorinen ja Tuomas Venhola.

Alkukaudella Serie A:n tehokkainta puolustusta esittänyt Virtus Bologna oli sunnuntain ottelun alussa pelkkää paperia, kun Montegranaro takoi viidessä minuutissa taululle lukemat 4-23. Montegranaron heittohurmos vei joukkueen parhaimmillaan 13-38 johtoon ennen kuin kotijoukkue alkoi saada pelin juonesta kiinni.

Virtus piti kolmannella jaksolla Montegranaron yhdeksässä pisteessä ja kavensi piste-eron viiteen. Päätösjaksolla Virtus kävi kotiyleisönsä riemuksi Marcelus Kempin ratkaisuilla jopa kahden pisteen johdossa tilanteessa 74-72.

Montegranaron Sharrod Ford siirsi vapaaheitoilla joukkueensa 77-79 johtoon runsaat 20 sekuntia ennen loppua. Viime sekunneilla ratkaisijan viittaa sommiteltiin kotijoukkueesta niin Koposelle, Kempille kuin Valerio Amorosollekin, mutta kolmikon heitot kolahtivat rautoihin ja Montegranaro haki kauden ensimmäisenä joukkueena vieraspisteet Bolognasta.

Koponen saapui vaihdosta kentälle ja heitti 24 minuutissa yhdeksän pistettä (kakkoset 2/5, kolmoset 1/6, vapaaheitot 2/2), joista seitsemän kolmannen jakson kirivaiheessa. Lisäksi Koposelle merkittiin kaksi levypalloa, kolme korisyöttöä, yksi riisto, kaksi menetystä sekä yksi virhe. Koposen +/- -lukema (+6) oli joukkueensa paras.

Virtuksen tehokkaimmat olivat Marcelus Kemp (23/2) ja Giuseppe Poeta (19/4/6 syöttöä/3 riistoa). Montegranaron ykkönen oli 206-senttinen sentteri Sharrod Ford (21/11/3 blokkia), joka piti joukkuettaan pystyssä Virtuksen kirin ollessa tehokkaimmillaan.

Virtus Bologna on voittanut kauden kuudesta ottelustaan neljä.

Rannikolle piste-ennätys, Vareselle tappio

 

Myös Teemu Rannikon Cimberio Varese sai Virtus Bolognan tavoin huonon alun Italian Serie A:n sunnuntaikierroksen otteluunsa. Serie A:n keskikastiin kuuluva Vanoli Cremona rynnisti jo avausjakson loppuun mennessä 26-7-johtoon eikä päästänyt vieraitaan pelin edetessä enää 16 pistettä lähemmäksi. Voittolukemat merkittiin Cremonan hyväksi 103-79 (47-29).

Rannikko viimeisteli Cremonaa vastaan kauden piste-ennätyksensä heittämällä 27 minuutissa 11 pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 2/3, vapaaheitot 3/3). Rannikko nappasi myös yhden levypallon, jakoi kolme korisyöttöä, riisti pallon kolmesti ja rikkoi vastustajaa kahdesti.

Alex Righetti oli 12 pisteellään Varesen koriykkönen. Cremonan tehoista vastasivat Blagota Sekulic (18/6/5 riistoa), Jasmin Perkovic (16/2/5 syöttöä) ja Artur Drozdov (16/3/3 syöttöä).

Varese on voittanut kauden kuudesta ottelustaan neljä ja jakaa Serie A:n kolmannen sijan Virtus Bolognan, Bennet Cantun ja Scavolini Pesaron kanssa.

Huffin Kavalalle kyytiä Kreikan mestarilta

 

Pirteän alkukauden Kreikan pääsarja A1 Ethnikissä pelannut Shawn Huffin Kavala/Panorama sai sunnuntaina kyytiä hallitsevalta Kreikan mestarilta, ateenalaiselta Panathinaikosilta. Kavala sinnitteli päätösjakson alussa vielä 12 pisteen päässä, mutta Panathinaikos vei viimeisen kymmenminuuttisen nimiinsä 33-19 ja koko ottelun 100-72 (47-40).

Panathinaikosin materiaalin laajuus oli ratkaiseva tekijä lauantain ottelussa. Kavala eli pitkälti amerikkalaiskaksikkonsa Milt Palacio-Lamont McIntosh ratkaisujen varassa, kun Panathinaikosin miehistöstä seitsemän pelaajaa heitti vähintään yhdeksän pistettä. Palacio upotti Kavalalle 16 pistettä, voittajien pirteimmät olivat Ian Vougioukas (16/4/3 syöttöä) ja Stratos Perperoglou (15/2).

Viime viikonlopun ottelusta pohjevaivojen vuoksi sivussa ollut Shawn Huff palasi Panathinaikosia vastaan tositoimiin. 26-vuotias suomalaistakamies keräsi kuuden minuutin saldokseen yhden kahden pisteen heittoyrityksen, yhden pallonmenetyksen sekä kolme virhettä.

Kavala/Panorama on voittanut viidestä ottelustaan kolme ja jakaa A1 Ethnikin kakkossijan Peristerin, Ikarosin ja Aris Thessalonikin kanssa. A1 Ethnikin kärjessä komeilevat Panathinaikos ja Olympiakos viidellä voitollaan.

Kotin Ferraran kiri ei riittänyt

 

Tuukka Kotin Naturhouse Ferrara joutui varhain takaa-ajoasemaan LegaDuen sunnuntain kierroksella. Reggio Emilia kävi parhaimmillaan 20 pisteen johdossa, mutta Ferrara onnistui kaventamaan vielä päätösjaksolla loppulukemat siedettäviksi. Reggio Emilian kotivoitto merkittiin tilastokirjoihin lukemin 84-77 (44-27).

Ferraran avaukseen kuulunut Tuukka Kotti oli pelipäällä ja nakutteli ottelussa 13 pistettä (kakkoset 6/14, vapaaheitot 1/4). Kotti saalisti myös kolme levypalloa, riisti pallon kolmasti, menetti kerran ja rikkoi vastustajaa neljästi. Ferraran paras korintekijä oli Jermaine Boyette (17/4).

Pelitilanneheittonsa huikealla 62,7% tarkkuudella upottaneen Reggio Emilian tehokkaimmat olivat Romel Beck Castro (18/9), Joe Smith (16/1/3 riistoa) ja Alessandro Frosini (12/5).

Ferrara on voittanut kauden kahdeksasta ottelustaan kolme ja jakaa LegaDuen 13. sijan Verolin ja Imolan kanssa.

Udinen voittoputki jatkuu, Lee sivussa

 

Gerald Lee jr.:n Snaidero Udine rynni myöhään lauantai-iltana jo seitsemänteen perättäiseen voittoonsa Italian kakkosliiga LegaDuessa. Udinen saaliiksi jäi tällä kertaa LegaDuen häntäpään joukkueisiin lukeutuva Verona pistein 74-75 (37-39).

Verona kuroi Udinen 12 pisteen johdon umpeen päätösjaksolla ja johti ottelua päätösminuuteilla, mutta Udinen Donte Mathis naulasi loppulukemat vain kaksi sekuntia ennen ottelun loppua. Veronalle jäi vielä tilaisuus yrittää voittoheittoa, mutta Federico Bellinan viimeisen sekunnin heittoyritys kolahti rautoihin.

Udinen tehoista vastasivat Jason Williams (21/11/3 syöttöä/5 riistoa) ja Luigi Dordei (13/6/3 syöttöä). Veronan tehokkain oli Andrea Renzi (19/10/3 riistoa).

Udinen aloitusviisikossa koko alkukauden pelannut 208-senttinen Lee jr. seurasi joukkueensa voittoa polvivaivaisena kentän laidalta. Leen odotetaan palaavan kokoonpanoon viikon päästä, kun Udine kohtaa vieraskentällä Jesin.

Udine säilytti paikkansa LegaDuen kärjessä voitettuaan kahdeksasta ottelustaan seitsemän. Udine hävisi viimeksi kauden avausottelussa 3. lokakuuta Barcellonaa vastaan.

Haanpää avauksessa, Palencialle tappio

 

Samuel Haanpää nousi Espanjan kakkosliiga Adecco Oron sunnuntain kierroksella joukkueensa avausviisikkoon, kun Palencia kohtasi kotonaan puhtaalla pelillä Adecco Oroa johtavan Xacobeo Blu:sensin. Xacobeo ei antanut kotijoukkueen yllättää, vaan kasvatti johtoasemaansa tasaisesti läpi ottelun matkallaan 67-81 (28-31)-voittoon.

Haanpää uurasti Xacobeota vastaan peräti 27 minuuttia keräten joukkueelleen seitsemän pistettä (kakkoset 2/3, kolmoset 1/3) ja kolme virhettä. Timothy Frost oli Palencian ahkerin 13 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla, Xacobeon tehoista vastasivat Andres Guillermo Rodriguez Fernandez (16/1/7 riistoa) ja Oriol Junyent Monyera (16/7/4 syöttöä).

Palencia on voittanut kymmenestä ottelustaan kaksi ja jakaa Adecco Oron jumbosijan Ourensen ja Tarragonan kanssa.

Düsseldorf niukkaan voittoon Mitteldeutscherista

 

Suomalaisen apuvalmentaja Anton Mirolybovin edustama Mitteldeutscher kärsi Saksan Bundesliigan sunnuntain vierasottelussaan niukan 67-69 (35-33)-tappion Düsseldorfille.

Mitteldeutscherin tehokkain oli Guido Grünheid (19/9). Kentän parhaana palkittiin Düsseldorfin pelinrakentaja DeAndre Haynes (26/6/6 syöttöä). Mitteldeutscher on voittanut kauden yhdeksästä ottelustaan kolme.

 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

Näytä lisää vastaavia