11.5.2009 Suomen maajoukkuetakamies Petteri Koponen (194 cm, 21 v.) sai myöhään sunnuntai-iltana päätökseen ensimmäisen runkosarjakautensa ammattilaisena, kun hänen joukkueensa Virtus Bologna hävisi runkosarjan päätösottelun Benetton Trevisolle 85-90 (72-72, 41-27). Virtus kohtaa Trevison torstaina alkavissa Serie A:n puolivälierissä.
Kaksi viikkoa sitten kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n EuroChallenge -sarjan mestaruutta juhlineen Virtus Bolognan loppukausi Serie A:ssa ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Virtus otti viimeisen voittonsa kotimaan liigassa huhtikuun alussa, jonka jälkeen joukkue hävisi neljä seuraavaa otteluaan ja tipahti sarjataulukon 2. sijalta 5. sijalle.
Puolivälieräsarjassa kohtaavat Benetton Treviso ja Virtus Bologna ovat kohdanneet kahdesti aikaisemmin tällä kaudella. Runkosarjan päättäneen Virtuksen jatkoaikatappion lisäksi Virtus antautui Trevisolle lukemin 65-81 tammikuun puolivälissä. Välieriin pääsemiseksi vaaditaan kolme voittoa. Puolivälierät alkavat Trevison kotikentällä torstaina 14. toukokuuta.
Joukkueensa aloitusviisikossa kentälle päässyt Petteri Koponen pelasi runkosarjan päätösottelussa 12 minuuttia. Koposen molemmat pelitilanneheitot menivät ohi, mutta suomalaistakamiehelle merkittiin tilastoihin kaksi levypalloa, kolme koriin johtanutta syöttöä sekä kolme riistoa.
Koponen pelasi Serie A:n runkosarjassa 30 ottelua kaudella 2008/2009. Aloitusviisikossa Koponen esiintyi 17 kertaa. Koposen ensimmäisen ammattilaiskauden runkosarjan keskiarvot olivat 3,0 pistettä, 1,2 levypalloa, 0,9 syöttöä ja 0,7 riistoa 15,0 peliminuutissa ottelua kohden.
Huffin ja Rannikon joukkueet välierissä
Kreikassa Shawn Huffin Maroussi lähetti Panellinioksen laulukuoroon puolivälierissä suoraan otteluvoitoin 2-0. Sarjan avausottelussa Panellinios pakotti Maroussin yllättävän ahtaalle, mutta Maroussi onnistui pakenemaan kotikentältään 82-77-voitto kainalossaan. Ratkaisevassa ottelussa Maroussi ryöpytti Panelliniosia vieraskentällä lukemin 57-93. Shawn Huff sai toisessa osaottelussa peliaikaa runsaat kaksi minuuttia, jonka aikana Huff säkitti kaksi kolmosta sekä haki yhden puolustuspään levypallon.
Välieräavauksessa Maroussilla ei ollut sanottavaa Kreikan liigan runkosarjan ylivoimaista voittajaa Olympiakos Pireusta vastaan. Tähtisikermä Olympiakos vei ottelun kotikentällään selkein lukemin 102-80. Seitsemän minuuttia peliaikaa saaneen Huffin tilastoihin merkittiin yksi ohi mennyt kolmen pisteen heittoyritys sekä kaksi levypalloa.
Venäjän Superliigan välierissä Teemu Rannikon Himki pelaa tasaista sarjaa Pietarin Spartakin kanssa. Himki kukisti välierien avauspelissä Spartakin 94-87, mutta Spartak tasoitti otteluvoitot toisessa osaottelussa lukemin 58-66. Himki kuitenkin siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon päihittämällä Spartakin Pietarissa 70-88. Teemu Rannikko ei ole ollut entisiä NBA-pelaajia (Maciej Lampe, Carlos Delfino, Jorge Garbajosa, Milt Palacio) vilisevän Himkin kokoonpanossa välieräotteluissa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.