Korihaiden debyytti uudessa kotihallissa äityi jännitysnäytelmäksi – Kauhajoki kukisti Seagullsin

5.3.2025 20:29 Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

Wesley Person Jr. ja Raiquan Clark olivat joukkueidensa pistekärjet Wintterissä. Kuva: Ella Jalava

Uudessakaupungissa todistettiin tänään Korihaiden debyyttiottelu uudessa kotihallissa. Ilta alkoi juhlilla mutta päättyi isäntien kirvelevään tappioon Salon Vilpasta vastaan loppunumeroin 75–82.

Yrityksen puutteesta tulos ei jäänyt kiinni. Vilpas pääsi ensimmäisellä puolikkaalla reippaaseen johtoon (25–44), mutta Korihailta nähtiin hurja kiri ottelun edetessä. Se ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt.

Vilppaan pistetehtailua johtivat Raiquan Clark 17:llä ja Mikko Koivisto 16:lla. Korihaiden tähti puolestaan oli Wesley Person Jr. peräti 37 pisteellä ja viidellä levypallolla.

Ottelutilastot

Ylemmässä jatkosarjassa voitot myös Kauhajoelle ja Bisonsille

Ylemmän jatkosarjan toisella sijalla porskuttava Kauhajoki onnistui lyömään luun kurkkuun ainoalle edellään olevalle kilpailijalle. Kotijoukkue kaatoi sarjakärki Helsinki Seagullsin roimin luvuin 90–71.

Voiton pääarkkitehtina hääri jälleen takamies Andre Gustavson, joka upotti 25 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa.

– Meillä on hyvä energia päällä. Aurinko on alkanut paistaa, ja sen huomaa porukasta. Lähdimme peliin todella hyvin, ja kaikki, jotka tulivat penkiltä kentälle, tulivat suoraan valmiina pelaamaan, Gustavson kommentoi.

Seagullsin aktiivisin korintekijä oli Shawn Hopkins, joka tilastoi 16 pistettä ja viisi levypalloa.

Ottelutilastot

Bisons Loimaa kesytti Kataja Basketin 82–71. Tappion kärsineet vieraat ovat parhaillaan ylemmän jatkosarjan kolmantena, isännät puolestaan kuudentena.

Voittajien nokkamiehenä hääräsi monipuolinen sentteri Jeremiah Wood, jolle merkittiin 27 pistettä, kahdeksan levypalloa, seitsemän koriin johtavaa syöttöä ja viisi riistoa.

Katajan riveistä erottuivat KeShawn Curry 18 pisteellä sekä Hannes Pöllä 12 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla.

– Tiesimme, mitä on tulossa vastaan, mutta emme saaneet pidettyä Bisonsia silti kurissa. Kyseessä ei ole missään nimessä huono vastustaja, mutta kyllä kaveri sai tällä kertaa tehtyä liian helppoja koreja, Pöllä manasi pelin jälkeen.

Ottelutilastot

Alemmassa lohkossa juhli pitkästä aikaa Kobrat

Kobrat pääsi tuulettamaan voittoa ensimmäisen kerran sitten tammikuun puolenvälin. Kotiottelu Kouvoja vastaan päättyi luvuin 84–76.

Kouvot tavoittelee edelleen viimeisiä playoff-paikkoja. Kobrat puolestaan jatkaa ensi kaudella töitä divarin puolella.

Voittajien pistehait ottelussa olivat Ryan Ogden (30 pistettä, kahdeksan levypalloa ja kolme riistoa), Joona Tuomala (18 pistettä) ja Juho Lehtoranta (15 pistettä ja neljä levypalloa). Joukkueen kapteeni Antto Nikkarinen jäi neljään pisteeseen mutta jakoi huikeat 15 koriin johtavaa syöttöä ja riisti kolmesti.

– Saman näköistä tämä oli kuin tämän kauden muutkin pelit. Taistelimme tänään loppuun asti, ja sillä tuli voitto, Nikkarinen tiivisti.

Kouvojen kiistämätön tilastokuningas oli Admon Gilder (30 pistettä, 13 levypalloa ja kolme riistoa).

Ottelutilastot

 
12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

8.11.2025 21:24 Korisliiga

Henrit johtivat Katajan vihdoin kauden toiseen voittoon – Lahdelta näyttävä esitys vierasmatkalla

Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.

7.11.2025 21:32 Korisliiga

Honka nappasi vierasvoiton Seagullsista ja nousi ottelun päähän sarjan kärkipaikasta – myös Lapualla kärsittiin kotitappio

Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.

6.11.2025 14:41 Korisliiga

Kahron Ross on valittu Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.

5.11.2025 21:40 Korisliiga

Pyrintö dominoi peliä häkellyttävin pistelukemin – toisaalla Gustavson ja Granlund johtivat omat joukkueensa voittoihin

Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.

4.11.2025 21:35 Korisliiga

Seagulls ja Vilpas tasapisteissä sarjan johdossa – voitot tänään liigan koko kärkikolmikolle

Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.

4.11.2025 10:24 Korisliiga

Andre Gustavson palaa Karhu Basketiin

Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.

1.11.2025 19:48 Korisliiga

Keeler dominoi korin alla – Katajan Kantonen pisti tuulemaan, mutta Bisons oli silti vahvempi

Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.

31.10.2025 21:01 Korisliiga

Joona Tuomala takoi 28 pistettä, kun KTP kaatoi Kauhajoen – seitsemällä miehellä pelannut Kouvot katkaisi Salon Vilppaan voittoputken

Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.

Näytä lisää vastaavia