Korihaiden takakentälle kaksi vahvistusta, Benson ja Cook haipaitaan

5.8.2019 09:34 Uudenkaupungin Korihaiden takamiesosasto vahvistuu kahdella yhdysvaltalaispelaajalla. Seura on solminut yksivuotiset sopimukset Casey Bensonin ja Anton Cookin kanssa.

24-vuotias pelintekijä Benson on Grand Canyonin yliopiston kasvatti, joka pelasi viime kauden Slovenian pääsarjassa Hopsi Polzelan joukkueessa. Vastuuta 190-senttinen Benson keräsi joukkueessa keskimäärin lähes 29 peliminuutin verran viimeistellen 28 ottelun keskiarvoikseen 7,3 pistettä, 5,6 syöttöä ja 4,4 levypalloa. 

– Hienoa päästä pelaamaan Jordin (päävalmentaja Juste) ja koko joukkueen kanssa fanien edessä. Pyrin tuomaan joukkueeseen kovuutta ja paloa, ja haluan olla mukana luomassa voittamisen kulttuuria. Uskon, että kaudesta tulee hyvä, Benson kommentoi seuran nettisivuilla.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

– Meillä on kokonaisuudessaan hyvin nuori joukkue, mutta Caseylla on kuitenkin jo kokemusta eurooppalaisesta pelityylistä ja joukkueen johtamisesta. Hän lukee peliä hyvin ja rakentaa tilanteita taitavasti. Lisäksi hän pelaa erittäin fiksusti puolustuspäässä. Olen todella tyytyväinen, että saamme Caseyn joukkueeseen. Hän oli ykkösvaihtoehtomme pelintekijäksi, päävalmentaja Jordi Juste iloitsee. 

Southeastern Oklaholma Staten yliopistosta ponnistanut 188-senttinen Anton Cook saapuu Korihaihin Brasiliasta, äskettäin maan pääsarjaan nousseesta Joinvillen joukkueesta, jossa hän kirjautti 21 ottelun keskiarvoikseen 30 peliminuuttia, 16 pistettä, 2,7 levypalloa ja 2,6 syöttöä. 

– Olen kiitollinen mahdollisuudesta tulla Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin pelaamaan. Tavoitteenani on parantaa omaa peliäni joka päivä ja tietysti auttaa joukkuetta pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Cook avaa. 

– Anton on todella taitava pallonkäsittelijä ja erittäin hyvä heittäjä. Nopeiden käsiensä ansiosta hän pystyy viimeistelemään vahvasti eri paikoista ja tarvittaessa toimimaan myös pelintekijänä. Uskon, että Antonista voi kasvaa joukkueen tiukkojen paikkojen ratkaisija, Juste sanoo. 

Korihailla on pelaajasopimukset tulevalle kaudelle jo Elias Lahdensuun, Henri Ventoniemen, Miikka Marttisen, Elias Eerikinharjun, Valtteri Leinon, Luke Meiklen, Casey Bensonin, Anton Cooken, Tommi Lehtosen ja Eemil Wahlbäckin kanssa. 

Asiat

 
17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

Näytä lisää vastaavia