Ari Tammivaaran valmentajaparina Karhussa viime kaudella toiminut Korihaiden päävalmentaja Ari Mikkola tunsi vanhan joukkueensa metkut. Niinpä Korihait johti useaan otteeseen, viimeksi kolmannen jakson lopulla.
Tuohon vaiheeseen osui kuitenkin pelin käännekohta. Karhu nykäisi kotiyleisönsä riemuksi parissa minuutissa 17-0-kirin ja nousi 14 pisteen johtoon. Korihait ui vielä lopussa kymmenen pisteen päästä kahden pisteen tuntumaan, mutta Karhun Andre Williamson ja Antwine Williams pitivät onnistumisillaan johdon kotijoukkueella.
– Saimme kolmannen jakson loppuun helpottavan runin, kun pääsimme juoksemaan ja osuimme pitkästä aikaa myös kolmosilla. Korihait kävi vielä lopussa kutittelemassa, mutta meidän kokeneiden pelaajien pinna kesti, Tammivaara kertasi.
Karhulta Andre Williamson (23/12) oli kentän ykkönen. Henri Hirvikoski (14/0) ja Antwine Williams (13/6/3 riistoa) pääsivät myös kaksinumeroisille.
Korihaista Josh Dollard (23/11/2 blokkia) ja Sami Ikävalko (21/0) kirjauttivat parhaat tyylipisteet.
(STT)
Lisätietoja: Korisliiga
