15.3.2013 Korisliigan kärkikvartettiin lukeutuva Tampereen Pyrintö kärsi perjantaina yllättävän kotitappion, kun Lapuan Korikobrat haki Pyynikiltä makean 82-90 (46-43)-vierasvoiton. Korikobrat nousi voitollaan tasapisteisiin Korihaiden kanssa viimeiselle pudotuspelipaikalle.

Dwight Tolbertin Korikobrat nousi tasapisteisiin Korihaiden kanssa viimeiselle pudotuspelipaikalle. Kuva: Kai Kilappa.
Pyrintö ei ollut ottelussa parhaimmassa vireessään, mutta piti ottelua komennossaan vielä kolmannen jakson puolivälissä. Jakson loppua kohti edetessä pelin herruus alkoi hiljalleen lipsua lapualaisille.
Ottelun ratkaisu alkoi kuplia kolmannen jakson alussa. Antero Lehto toi kolmosellaan Pyrinnön kahden pisteen päähän (70–72), mutta lapualaiset veivät seuraavan kolmeminuuttisen 12-0 Pyrinnön heittojen osuessa kiville. Pyrintö ei enää noussut viittä pistettä lähemmäs.
– Teimme keskiviikon Lappeenranta-pelin jälkeen vain kevyen heittoharjoituksen säästääksemme energian tähän peliin. Tämä oli kuin kopio edellisestä pelistämme: heitimme hyvin, hoidimme levypallot ja menetyksetkin jäivät vähiin. Pelasimme ällistyttävän hyvin, hehkutti Korikobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic.
Korikobrien koko aloitusviisikko keräsi kaksinumeroiset pisteet. Dwight Tolbert (23/7/3 syöttöä/6 riistoa), Samuel Haanpää (19/12/4 syöttöä) ja Dominique Coleman (16/8/7 syöttöä) olivat lapualaisten johtotähdet.
Vaisusta Pyrinnöstä LaMonte Ulmer (26/8), Antero Lehto (16/3) ja Antti Nikkilä (10/11/3 blokkia) pelasivat kelpo pelin.
(STT)
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.