Koripalloliiton valtuusto hyväksyi valmentajaluokituksen

4.5.2013 Vantaalla kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto hyväksyi lauantaina pitämässä kokouksessaan valmentajien tarkennetut sarjakohtaiset koulutustasosäännöt ja osoitti samalla uudelleen tukensa pyrkimykselle nostaa valmennuksen vaatimustasoa lajin parissa.

Suomen Koripalloliiton valtuusto oli koolla viikonloppuna Vantaalla.

Valtuusto mm. siunasi valmentajien sarjakohtaiset, tarkennetut koulutustasosäännöt, nimesi vaalivaliokunnan kartoittamaan puheenjohtajaehdokkaita ja hyväksyi liiton vuoden 2012 tilinpäätöksen.

Liittovaltuuston kokouksen yhteydessä ministeri Paavo Arhinmäen myöntämät liikunnan ja urheilun ansioristit jaettiin (vasemmalta) Pekka Valpolalle, Esko Strandbergille, Mikko Koiraselle ja Tom Hynniselle. Kuvat: Matti Koskinen.

Liittovaltuusto korosti kokouksessaan valmentajaluokituksen tärkeyttä edellyttäen samalla, että Koripalloliitto pystyy vastaamaan kasvavaan koulutuskysyntään.

Koripalloliitto otti jo viime vuonna merkittävän askeleen kohti valmentajien sarjakohtaisia koulutustasovaatimuksia, kun liittovaltuusto hyväksyi tasovaatimukset osaksi Koripalloliiton kilpailusääntöjä. Pelikausi 2012-13 oli laajamittaisessa käyttöönotossa ns. ylimenokausi, jolla vaatimustason toteutumista seurattiin ja seuroja ohjattiin valmentajien kouluttamiseen. Valtuuston hyväksymien, tarkennettujen koulutussääntöjen myötä pelikaudelle 2013-14 voimaan astuvat koulutustasovaatimuksen laiminlyönnistä aiheutuvat seuraamukset.

Valmentajien koulutustasovaatimuksilla halutaan varmistaa entistä laadukkaampi valmennus niin aikuisten kuin nuortenkin valtakunnallisilla sarjatasoilla. Tasovaatimus on ollut käytännössä jo kaudesta 2011-12 niin Korisliigassa kuin maajoukkuevalmennuksessa. Kaudesta 2013-14 vaatimukset seuraamuksineen koskettavat myös naisten SM-sarjaa, aikuisten I divisioonia sekä A- ja B-nuorten SM-sarjoja.

Sääntöjen mukaisesti päävalmentajalta edellytetään kullakin em. sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään yllä päivittämällä koulutustaso vähintään kolmen vuoden välein täydennyskoulutuksella tai toimimalla koulutuksen korvaavissa valmennus- tai koulutustehtävissä.

Kokouksessaan liittovaltuusto asetti myös vaalivaliokunnan kartoittamaan puheenjohtajaehdokkaita syksyn liittokokoukselle esitettäväksi. Vaalivaliokuntaan nimettiin Koripalloliiton nykyinen puheenjohtaja Curt Lindbom, liittovaltuuston puheenjohtaja Timo Elo sekä liittovaltuutetut Outi Keskisaari, Matti Kulla, Timo Nieminen ja Tenho Ulmanen. Vuodesta 2008 lähtien hallituksen puheenjohtajana toiminut Lindbom on jo aiemmin ilmaissut väistyvänsä nykyisen toimikautensa jälkeen.

Koripalloliiton puheenjohtaja vuosille 2014-15 valitaan liittokokouksessa 2. marraskuuta Loimaalla.

Liittovaltuusto hyväksyi Koripalloliiton vuoden 2012 konsernin tilinpäätöksen, joka oli 109.512 euroa alijäämäinen. Koripalloliiton menoarvio vuodelle 2013 on 4,7 miljoonaa euroa ja valtuuston hyväksymän, tarkistetun talousarvion tavoitteena on 120.000 euron positiivinen tulos.  

Ansioristit omistajilleen, Oksavalle tunnustusta 

Kokouksensa aluksi liittovaltuusto kunnioitti ansioituneita koripallohenkilöitä, joita urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki muisti aiemmin tänä vuonna. Arhinmäki myönsi helmikuun lopussa peräti 26 koripallohenkilölle liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä. Ansioristinsä olivat lauantaina vastaanottamassa Tom Hynninen, Mikko Koiranen, Esko Strandberg sekä Pekka Valpola.

Aiemmin kuluvalla viikolla Koripalloliitto palkitsi Joensuun Katajan pitkäaikaisen toimijan Eero Oksavan vuosittain mittavasta vapaaehtoistyöstä myönnettävällä Heikki Tuomala –palkinnolla.

Oksava on vuosikymmenten ajan ollut osa Katajan menestystarinaa. Hän oli nostamassa Katajaa pelaajana ensimmäisen kerran mestaruussarjaan vuonna 1969 pelaten seuran edustusjoukkueessa vuosina 1963-80.

Sittemmin Oksava on toiminut Katajassa juniorivalmentajana, edustusjoukkueen valmentajana, koripallojaoksen puheenjohtajana. Oksava, 67, on ollut tähän päivään saakka rakentamassa Katajan tietä Euroopan kentille toimien edelleen kaudella 2012-13 Katajan koripallojaoston johtokunnassa ja varapuheenjohtajana.

Valtakunnan tasolla Oksava on toiminut mm. Koripalloliiton opettajakoulutuksen vastaavana, liittovaltuuston ja –hallituksen jäsenenä.  

Järjestään 23. Heikki Tuomala -palkinnon luovutti maanantaina Joensuussa Koripalloliiton palkitsemisyksikön puheenjohtaja, liikuntaneuvos Pekka Litmanen. 

 
5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloon valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset

Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

7.3.2017 Pohjoinen alue

HKVT 2017 -koulutuksen ilmoittautuminen päättyy 12.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

23.9.2016 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät kiinnitetty – Jyri Lehtonen avaa seminaarin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

13.1.2015 Pohjoinen alue

Valmentajalisenssien päivittäminen 2015

Vuonna 2015 koripallovalmentajan on mahdollisuus päivittää valmentajalisenssinsä monin eri tavoin. Eräs A-lisenssin päivitysmahdollisuuksista on Master HKVT-koulutus, joka järjestetään tänä vuonna elo-syyskuussa.

10.11.2014 Pohjoinen alue

Ari Tammivaara Koripalloliiton valmennusjohtajaksi

Suomen maajoukkueiden valmennustoimintaan vuosikausia kuulunut Ari Tammivaara, 48, siirtyy määräaikaisesti Koripalloliiton valmennusjohtajan paikalle. Tammivaara jatkaa Henrik Dettmannin pestiä Dettmannin siirryttyä Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön palloilulajien vastuuvalmentajaksi. Dettmann jatkaa edelleen Susijengin päävalmentajana.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

20.2.2017 Pohjoinen alue

SUSI All Stars -pelaajakartoituksen ilmoittautuminen alkaa

SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.

26.11.2016 Pohjoinen alue

Eräkangas ja Pitkänen Koripalloliiton hallituksen uudet tulokkaat

Vantaalle kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto valitsi liiton hallitukseen uusina tulokkaina Kirsi Eräkankaan sekä Paavo Pitkäsen. Jatkokaudelle tulivat valituiksi Elisa Hakanen ja Kaisa Forsström.

17.11.2016 Pohjoinen alue

Sami Toiviainen täydentää Nuorisovalmennusseminaarin esiintyjälistan

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Viimeisenä kiinnityksenä laadukkaaseen esiintyjäkaartiin liittyy Sami Toiviainen

22.8.2016 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuudet käynnistyvät lokakuussa ja maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Myös kevään 2017 koulutuksen päivämäärät on sovittu ja ilmoittautuminen avattu.

10.6.2016 Pohjoinen alue

Vartiainen kehittämään seura- ja kilpailutoimintaa, Pelkonen Korisliigaa

Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.

7.5.2016 Pohjoinen alue

EM-kotikisat, laaja-alainen kehitystyö raamittavat koripallovuotta 2017

Suomen Koripalloliiton valtuusto kokoontui viikonvaihteessa Kisakallion Urheiluopistoon. Kokouksessaan valtuusto hyväksyi Koripalloliiton vuoden 2015 tilinpäätöksen sekä päätti toiminnan strategiset painopistealueet vuodelle 2017.

Näytä lisää vastaavia