Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

20.1.2023 14:30 Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

K-ryhmän ja Koripalloliiton yhteistyö on tarjonnut liikuntamahdollisuuksia ja kannustanut hauskojen tapahtumien avulla tutustumaan koripalloon jo vuodesta 2015 alkaen.  Yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta.

- Nyt solmittu sopimus jatkuu vuoden 2025 loppuun asti. Olen erittäin iloinen, että pitkään jatkunut yhteistyömme Koripalloliiton kanssa jatkuu ja laajenee entisestään. Näemme tärkeäksi edistää lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja haluamme kannustaa nuoria liikkumaan matalalla kynnyksellä, kertoo Omista brändeistä vastaava johtaja Tuuli Luoma.

Yhteistyöhön sisältyvät uudessakin sopimuksessa Pirkka Street Basket -kiertueet sekä Pirkka Pikkusudet koriskoulut ja -riehat. Pirkka näkyy Pikkusudet-yhteistyön lisäksi myös nuorten ja aikuisten koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppanina. Uutena elementtinä Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

- Olemme todella iloisia siitä, että pitkä ja erinomaisesti toiminut yhteistyömme saa jälleen jatkoa. Erityisen iloisia olemme siitä, että sopimuksen sisältö edelleen laajenee ja pääsemme osallistumaan K-Marketin hienoon kiusaamisvapaa vyöhyke-kampanjaan, kommentoi koripalloliiton myyntijohtaja Timo Vertio.

Toukokuussa järjestettävien Pirkka Street Basket -tapahtumien suunnittelu käynnistyy tammikuussa, ja  vuoden ensimmäinen kiertue starttaa toukokuun alussa. Tänä vuonna tapahtumiin pyritään mahdollistamaan myös ukrainalaisten lasten osallistuminen kiertueelle.

 
3.1.2020 09:47 Yhteistyökumppanit

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu entistä laajempana, keskiössä edelleen nuorten liikuttaminen

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmän päivittäistavaratoimiala ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyölleen. Lasten liikuttamiseen keskittyneen yhteistyön jalokiviä ovat olleet alakoululaisille suunnatut Pikkusudet-tapahtumat sekä Pirkka Street Basket -kiertue. Uutena pilottihankkeena käynnistyy mm. yläkoululaisten liikkumisen lisääminen 3x3-koriksen avulla.

Susijengi yhteistyökumppaneineen järjestää koulun Montpellieriin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto tekevät historiaa syyskuussa koripallon EM-kilpailuissa Ranskan Montpellierissä, jossa Susijengi pelaa. Ensimmäistä kertaa arvokilpailuihin faneiksi lähteville 1-6 luokilla opiskeleville lapsille ja nuorille järjestetään peruskoulun opetussuunnitelman mukaista ohjaavaa opetusta. Montpellieriin rakentuva koulu toimii kisaviikon Pikkusudet-koulun nimellä.

3.5.2023 10:00 Susijengi

Autosalpa Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppaniksi

Autosalpa toimii jatkossa sekä Susijengin että Susiladiesin yhteistyökumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.

28.4.2023 12:50 Susijengi

Susijengin MM-kisojen matkapaketit tulevat myyntiin tapahtumakumppani Elämyksen kautta

Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.

7.11.2022 10:00 Susijengi

Fixus ja Koripalloliitto jatkavat yhteistyötään

Fixus ja koripallomaajoukkueet ovat solmineet vuoden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on toiminut maajoukkueiden yhteistyökumppanina vuodesta 2020 lähtien.

15.9.2022 12:27 Susijengi

Osallistu Prahan Sudenpesän kyselyyn – voita kaksi lippua Susijengin marraskuun MM-karsintaan

Susijengi sai Prahassa huiman tuen yli 5000-päiseltä fanijoukolta. Koripalloliitto ja Elämysmatkat toteuttivat Prahassa suuren suosion saaneen Sudenpesän, joka toimi fanien ”olohuoneena”. Nyt on sinun vuorosi kertoa, miten onnistuimme siinä.

31.8.2022 13:33 Susijengi

Susikoulun oppilaspaikat loppuun varattu

Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa perjantaina käynnistyvissä koripallon EM-kisoissa Prahassa. Susikoulun oppilaspaikat on loppuun varattu.

25.8.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

PostNord jatkaa maajoukkueiden pääyhteistyökumppanina

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord ja Koripalloliitto ovat solmineet kolmivuotisen jatkosopimuksen. Matkan varrella yhteistyö on syventynyt myös naisten maajoukkueeseen sekä liki 200 000 euroa vähävaraisia avustaneeseen We deliver -rahastoon.

2.6.2022 12:38 Yhteistyökumppanit

Susikoulu saa jatkoa Prahan EM-kisoissa syyskuussa

Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit.

26.2.2022 11:00 Yhteistyökumppanit

Susijengi ja 3stepIT jatkavat pitkäjänteistä yhteistyötä

Susijengin ja 3stepIT:n jo vuonna 2014 alkanut menestyksekäs yhteistyö jatkuu uuden sopimuksen myötä ainakin seuraavat kaksi vuotta.

30.11.2021 12:25 Yhteistyökumppanit

Fixus ja Suomen Koripalloliitto jatkavat yhteistyötään

Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on solminut uuden yhteistyösopimuksen Susijengin ja Susiladiesin kanssa. Fixus on toiminut vuodesta 2020 maajoukkueiden yhteistyökumppanina.

11.10.2021 09:00 Yhteistyökumppanit

PostNordin ja Suomen Koripalloliiton mittava yhteistyö laajenee, PostNordista myös Susiladiesin pääyhteistyökumppani

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord ja Koripalloliitto ovat solmineet jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen myötä PostNordista tulee myös naisten maajoukkueen, Susiladiesin pääyhteistyökumppani.

6.5.2021 14:00 Susijengi

Susijengin EM-alkusarjan kattavia matkapaketteja Prahaan nyt saatavilla

Susijengin ja Koripalloliiton matkakumppani Elämys Sport on aloittanut koko EM-kisojen alkusarjavaiheen kattavien matkapakettien myynnin Prahaan.

19.2.2021 09:05 Yhteistyökumppanit

Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyö palkittiin Sponsorointi & Tapahtumat Awardseissa

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord palkittiin Vuoden sponsorina Sponsorointi & Tapahtumat Awardseissa.

1.2.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyö ehdolla kolmessa kategoriassa Sponsorointi & Tapahtumat Awardseissa

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on toiminut näkyvästi mukana suomalaisessa koripallossa. Yhteistyön myötä on syntynyt vähävaraisia perheitä auttava We deliver -rahasto.

18.12.2020 09:00 Susijengi

Fixus ja Suomen Koripalloliitto jatkosopimukseen

Suomen johtava autovaraosa-, lisävaruste- ja huoltopalveluketju Fixus on solminut uuden yhteistyösopimuksen Susijengin ja Susiladiesin kanssa. Lisäksi sopimus kattaa nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat ensi kesänä.

26.11.2020 09:00 Susijengi

PostNordin ja Suomen Koripalloliiton yhteistyö jatkuu

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana suomalaisessa koripallossa.

14.1.2020 09:00 Susijengi

Aviasta Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani monivuotisella sopimuksella

Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

Näytä lisää vastaavia