Koripallon C-nuorten SM-kilpailu tekee paluun

22.5.2010 Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.

C-nuorten SM-sarja tekee paluun 15 vuoden tauon jälkeen.

C-nuorten mestaruuskilpailun palauttamisesta teki päätöksen Koripalloliiton valtuusto lauantaina Helsingissä.

C-nuorten Suomen mestaruus ratkaistaan kaudella 2010-11 kolmivaiheisessa ja turnausmuotoisessa kilpailussa. Kilpailun vaiheet ovat syyskauden kestävä alueellinen karsinta, kevään aikana pelattava valtakunnallinen turnausmuotoinen sarja sekä kauden huipentava C-nuorten lopputurnaus.

Tulevalla pelikaudella 2010-11 C-nuorten ikäluokka muodostuu vuonna 1997 ja myöhemmin syntyneistä nuorista. Nuorten Suomen mestaruudesta pelataan tulevalla pelikaudella myös B-nuorten (15-16-vuotiaat) ja A-nuorten (17-19-vuotiaat) ikäluokissa.

C-nuorten mestaruuskilpailun perustietoja ja aikatauluja on listattuna alle. Yksityiskohdat julkistetaan myöhemmin.

Alueellinen karsinta

  • alueiden syyssarjat
  • syys-/lokakuu-joulukuu
  • sarjat päättyvät viimeistään 12.12.2010
  • joukkueet jatkoon alueellisten kiintiöiden mukaan
  • kaikki joukkueet, myös valtakunnalliseen sarjaan selviytyneet joukkueet, jatkavat alueellisessa sarjassa myös kevään

Valtakunnallinen turnausmuotoinen sarja

  • pelataan lohkoissa yksinkertaisena sarjana turnausmuotoisesti
  • kevään aikana neljä turnausta
  • yksittäisessä turnauksessa pelaa kolme joukkuetta, turnaus on yksipäiväinen
  • turnaukset eivät ole yhteistaloudellisia, jokaiselle joukkueelle tulee 1-2 turnausta järjestettäväksi
  • tammikuu-huhtikuu
  • lohkoista x määrä joukkueita jatkoon lopputurnaukseen

C-nuorten lopputurnaus

  • lopputurnauksessa pelataan kahdessa tasossa: ylempi ja alempi loppusarja.
  • turnaus pelataan toukokuussa

 
8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

19.5.2008 Pohjoinen alue

Koripallosääntöihin tarkennuksia 2008, suurremontti 2012

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on hyväksynyt historiallisia muutoksia pelisääntöihin. Syksyllä 2008 sääntöihin tulee lähinnä tulkintatarkennuksia, mutta vuonna 2012 voimaan astuu muutoksia, jotka muuttavat pelikenttää oleellisesti. FIBA on päättänyt mm. siirtää kolmen pisteen viivaa puolella metrillä taaksepäin.

10.5.2003 Pohjoinen alue

Liittovaltuusto hyväksyi sääntömuutoksia, nuorten ikärajat pysyivät ennallaan

Suomen Koripalloliiton hallituksen lisäksi koolla on ollut kevätkokoukseensa Espooseen kokoontunut liittovaltuusto. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti talouden raamit ensi vuodelle ja hyväksyi liudan sääntömuutoksia.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto jatkaa kohti määrän kasvattamista ja laadun parantamista

Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.

27.10.2010 Pohjoinen alue

Koripalloliitto julkaisi Hae Harrastus –hakupalvelun

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.

Näytä lisää vastaavia