EM-kotikisat ehdolla vuoden parhaaksi urheilutapahtumaksi kansainvälisessä kisassa

25.10.2018 12:41 Suomen Koripalloliiton isännöimät EM-kotikisat Helsingissä on ehdolla vuoden parhaaksi urheilutapahtumaksi maailmassa tapahtuma-alan kansainvälisessä BEA World -kilpailussa. Koripalloliitto ja sen tapahtumakumppani Elämys Group kisaavat BEA:n voitosta Portugalin Coimbrassa järjestettävässä finaalissa 22.-23.11.

EM-kotikisat 2017 onnistuivat niin tunnelmallisesti, urheilullisesti kuin taloudellisestikin. Kuva: Sari Katainen

BEA palkitsee vuosittain tapahtuma-alan parhaimmistoa maailmanlaajuisesti. BEAn shortlistalla on yhteensä 164 tapahtumaa 15 eri kategoriassa 26 eri maasta. Urheilutapahtumien sarjassa suomalaisen koripallokokemuksen kanssa kisaa neljä hienoa tapahtumaa, mm. italialainen jalkapallotapahtuma ja esport-tapahtuma Venäjältä. 

BEA Worldin shortlistaus on tapahtuma-alan merkittävimpiä tunnustuksia, ja oikeuttaa kansainvälisestä laadusta kertovan international quality certificaten käyttöön.

Kotimaassa koripallon EM-kotikisat (FIBA EuroBasket Finland) voitti jo keväällä Evento Awards -kilpailussa parhaan kuluttajatapahtuman kilpailusarjan ja palkittiin vuoden urheiluilmiönä Suomen Urheilugaalassa.

Elämys Group vastasi Koripalloliiton tapahtumakumppanina EM-kotikisoissa muun muassa Kansalaistorin Fan Zonen, jatkoklubi Susiklubin sekä Areenan VIP-palveluiden suunnittelusta ja tuotannosta.

Yhteistyölle ja unohtumattomille korismatkoille jatkoa

Susijengi-fanit ovat päässeet nauttimaan Koripalloliiton ja Elämys Groupin yhteistyöstä vuodesta 2014. Elämys Group on vastannut mm. Susijengi-fanien MM- ja EM-kisamatkoista Bilbaoon ja Montpellieriin Elämysmatkat-brändin alla ja toteutti molemmissa kaupungeissa Sudenpesä-kokonaisuudet.

Osapuolet ovat tuoreeltaan sopineet yhteistyönsä jatkosta ja laajentamisesta. Urheilumatkustukseen sekä fanipalvelujen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistunut Elämysmatkat toimii 2020 asti ulottuvan sopimuksen myötä Koripalloliiton ja Susijengin virallisena matka- ja tapahtumakumppanina Suomessa ja ulkomailla. Yhteistyön tarkoitus on myös tuottaa faneille ja koripalloyhteisölle ainutlaatuisia elämyksiä, erityisesti korismatkojen muodossa. 

Jokainen fanimatka Susijengin vierasotteluihin ja Susijengi-pelaajien seurajoukkueiden otteluihin suunnitellaan yhteistyössä. Osapuolten tavoitteena on luoda kustakin matkasta eksklusiivinen ja ainutlaatuinen kokemus.

Ensimmäiset uuden yhteistyömallin mukaiset korismatkat järjestetään joulu-, tammi- ja helmikuussa New Yorkiin ja Chicagoon seuraamaan Lauri Markkasen otteita NBA-parketeilla.

Suomen Koripalloliitto on kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) jäsen, joka järjestää koripallon kansallista kilpailu-, harrastus- ja koulutustoimintaa. Koripallosarjoissa ”Stadista Sallaan” pelataan vuosittain yli 12 000 ottelua niin nuorten kuin aikuisten sarjoissa. Kotimaista huippukorista tarjoavat naisten ja miesten Korisliigat. Kansainvälisille kentille Koripalloliitto lähettää vuosittain kymmenen ikäluokkamaajoukkuettaan Susijengin johdolla jättämään maailmalle sinivalkoisia tassunjälkiä.

Elämys Group (Milargo Ltd Oy) on 25 matka- ja tapahtuma-ammattilaisen suomalainen yritys, joka tekee matkoja ja tapahtumia kaikkialla maailmassa yritys-, yhteisö- ja kuluttaja-asiakkaille. Yritysasiakkaita yritys palvelee Elämys Group -brändillä järjestäen vuosittain yli sata tapahtumaa ympäri maailman urheilumatkoista elämyksellisiin yritystilaisuuksiin. Kuluttaja-asiakkaita yritys palvelee Elämysmatkat -brändillä lähes 30 vuoden kokemuksella.

 
22.8.2023 07:41 Susijengi

Prahan hurmos, Kroatian kaatajaiset ja Berliinin puolivälierä – elä uudelleen Susijengin kesän 2022 EM-kisat!

Koripallon EM-kisat järjestettiin pitkäksi venyneen tauon jälkeen jälleen viime kesänä eikä Susijengi aikaillut lyödessään leimaansa kansainväliselle arvokisatasolle. EuroBasket 2022-turnauksen kohokohdat olivat Prahan alkulohkon Puola- ja Tshekki-voitot, Berliinin neljännesvälierävoitto Kroatiasta sekä Espanja-puolivälieräottelu.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

13.9.2022 11:41 Susijengi

Muistoja Espanjasta: Kotikisavoitto 1967, Koposen crossover ja Laurin voittokori

Susijengi ja Espanja ovat historian saatossa kohdanneet miesten maaotteluissa 17 kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt suomalaisvoittoon – viimeksi Helsingin EM-kotikisoissa 1967. Nykyjengiläisillä on jäänyt ennen kaikkea mieleen EM-jatkosarjakohtaaminen Ljubljanassa 2013 sekä 20-vuotiaiden miesten vuoden 2016 EM-kisojen jatkoaikavoitto Helsingissä.

12.9.2022 19:10 Susijengi

Susijengin puolivälierävastustaja, maailmanmestari Espanja pelaa älykoripalloa

Kolme vuotta sitten pelatuissa Kiinan MM-kisoissa maailmanmestaruutta juhlinut Espanja saapuu tiistain puolivälierässä Susijengiä vastaan miehistöllä, joka on nuorentunut ja uudistunut sitten edellisten arvokisojen, mutta pelaa espanjalaisen koripallokoulukunnan hyveiden mukaan: älykkäästi, tehokkaasti ja joukkueella.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

Näytä lisää vastaavia